Mihin niitä lautapelejä tarttoo, kun kaikki on nykyään digitaalista?
Ennen vanhaan perheet harrastivat pelaamista muovinappuloilla pahvilaudan päällä, kunnes bitit tulivat ja pilasivat kaiken. Hetken näytti, että hengissä selviävät vain Alias, Monopoli, Kimble ja Afrikan tähti, mutta torakoiden tavoin laudan raosta ryömikin uutta elämää. Nyt on Dixittiä, Menolippua, Modern Arttia, Dominionia ja monta muuta modernia hittiä.
Ennen lautapelien uutta nousua Nintendo ehti säilöä lautapeli-idean Mario Party -sarjan teemaksi. Mario Party Star Rush tarjoaa muiden bile-Mario-tuotosten tavoin neljän pelaajan kesken väännettävää digipelilautailua, jossa ainaista nopan viskelyä piristetään minipeleillä. Samalla kyseessä on ilmiselvä mobiilipeli, jota pitäisi kaupata vitosen hintalapulla puhelimiin.
Ihmispelaajien kesken moninpeliä pääsee vääntämään verkossa, mutta testisession aikana verkkoapajilla pyörivät vain preeriapallot. Tuttavapiirissä ei ole yhden ensimmäistäkään 3DS:n omistajaa, joten langaton lähiverkkokohellus jäi sekin kokeilematta. Moninpeliin riittää sentään yksi pelikasetti, joten jokaisen ei tarvitse hankkia digi-Kimbleä itselleen.
Alea iacta est
Star Rushin tavoitteena on tuttuun Mario-tyyliin kerätä kentistä tähtiä. Ruuduiksi jaetuilla pelilautakentillä liikutaan virtuaalinopan silmälukujen mukaan. Kysymysmerkkiruuduista irtoaa sieniä ja muita poweruppeja, tuttujen Nintendo-maskottien täyttämistä ruuduista itselleen saa apukamun.
Pelikentän perushahmo on Toad, joka voi lyöttäytyä yhteen muiden sienimaan vakiokasvojen kanssa. Kimppakiva kannattaa, sillä avustajat antavat sieniukolle bonusominaisuuksia, kuten vaikkapa kahden numeron buustin heitettyyn noppatulokseen.
Jokaiseen kenttään on kylvetty kolme tähteä, joista jokaista vartioi päävihu. Tavoitteena on päästä mahdollisimman nopeasti vihollisen tontille, vetää sitä turpaan pomotaisteluminipelissä ja toistaa sama kaksi kertaa ja jatkaa sitten samaa puuhaa seuraavissa kentissä.
Yksinään touhu on tasan yhtä tylsää kuin edellä oleva teksti antaa ymmärtää. Kaverin kanssa homma saattaa muuttua hieman siedettävämmäksi, mutta oikean lautapelin korvikkeeksi Mariosta tuskin on. Vaikka minipelit, apukamut ja bonusesineet varioivat umpitylsää peruskaavaa, on antimet nähty jo muutaman pelikerran jälkeen.
Liikkuminen pelilaudalla on sukkelaa, kiitos yhtä aikaa tapahtuvan liikkumisen. Noppaa viskotaan synkronoidusti muiden pelaajien kanssa ja jokainen liikuttaa ukkeliaan samanaikaisesti. Tämä tosin samalla nakertaa taktiikalta selkärankaa, koska nyt kaikki suunnitelmallisuus vaihtuu nollasummapeliksi kohti tavoitetta.
Omaa etenemisreittiä ei voi miettiä muiden pelaajien liikkeiden mukaan, joten ainoa järkevä taktiikka on puskea täydellä höyryllä kohti kentän päätepistettä. Tämä tarkoittaa sitä, että monet kentän laidoille putkahtelevat bonusesineet on unohdettava.
Tuurilla ne laivatkin seilaavat
Minipelit taas ovat pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan toimivaa sähellystä, jossa testataan joko sorminäppäryyttä tai ajoitusta. Simppeli kohkaus tuo tuuripelin ohelle taitoelementin, sillä minipeliväännössä hiuksenhieno tappio on käännettävissä murskavoitoksi. Vaikka joku pelaajista olisi ehtinyt tähteä vartioivan pomon luokse ensimmäisenä, vasta minipelin lopputulos ratkaisee.
Yhteistä jokaiselle pomomatsille on pisteiden kerääminen. Oli kyseessä sitten jättigoomban omenien varastaminen tai luurankokilpikonnan tuhoaminen kanuunalla, tähden saa se, jonka pistesaldo on pomon kaatuessa suurin.
Tähdistön kartuttaminen ei välttämättä tee autuaaksi, sillä rahoissaan kieriskelevä kakkonen voi selviytyä koko koitoksen voittajaksi. Kenttiin ripoteltuja kolikoita kannattaa kerätä, sillä kentän lopussa kulta muutetaan tähdiksi vaihtokurssilla 10:1, ja tasapainoon puututaan vielä lohdutuspalkinnoilla, jotta kenellekään ei tulisi paha mieli.
Luusereiden paapominen on typerää, sillä eräs analogisen pelaamisen parhaista puolista on vastapuolen totaalinen nöyryyttäminen. Eihän Monopolistakaan tulisi mitään, jos Erottajan ostaneen pelaajan kirittäjät saisivat lohdutuspalkinnoiksi kourallisen hotelleja.
Mario Party Star Rush on kummallinen peli. Digi- ja lautapelit ovat syystäkin omissa karsinoissaan, sillä pelikonsolin ruudulle voi piirtää paljon sellaista, johon pelilauta ei mitenkään taivu. Lautapelit taas tarjoavat varsin intiimin ja sähköriippumattoman moninpelikokemuksen, joka on parhaimmillaan ilman digitaalisuuden mukanaan tuomia häiriötekijöitä.
Jos minipelejä ei lasketa, Star Rush olisi taipunut sellaisenaan oikein mainioksi lautapeliksi. Tällaisenaan kekrimario on kuin älyluuri- tai täppäripeli, mikä taas on linjassa Nintendon revisoidun julkaisukäytännön kanssa. Vitosen hintaisena iPelinä Star Rush olisi omiaan, kymppeihin hinnoiteltuna, täysverisenä taskukonsolinimikkeenä ei niinkään.
Mario Party Star Rush
Nintendo
Arvosteltu: 3DS
Moninpeli: 2-4 pelaajaa
Ikäraja: 3
65
