Oletteko koskaan erehtyneet ostamaan peliä, joka ei mahdu koneenne muistiin? Tai yrittäneet asentaa Wing Commanderia keskivertokiintolevylle? Tai pelata Space Quest IV:ää levykkeiltä? Tai pyörittää Ultima Underworldia yhtään missään?
Ohjelmatalot tuntuvat unohtaneen palkkojensa maksajan eli asiakkaan, jonka koneessa heidän peliensä pitäisi pyörimän. Herroilla ohjelmoijilla on käytössään uusimmat ja uljaimmat laitteet, mutta mitä mahtaa tuumia 286:n omistaja, joka vasta pari vuotta sitten osti suorituskykyisen tietokoneen? Nyt hänen pöydällään on vanha romu, jossa uudet ohjelmat pyörivät kuin piimässä - jos pyörivät.
Enää ei tarvitse osata ohjelmoida
Vaikuttaa siltä kuin laitevalmistajat olisivat lahjoneet ohjelmoijat kirjoittamaan aina vain tehottomampia ohjelmia, jotka pyörivät vähintään puolet hitaammin kuin vanhat vastaavat. Eikä toivoakaan, että uudet ohjelmat suostuisivat toimimaan kunnolla ilman kalliita lisämuistijärjestelyjä. Ihmisten on siis ostettava yhä uudempia ja tehokkaampia tietokoneita entistä suuremmilla kiintolevyillä ja lisämuisteilla, jotta uudet ohjelmat suostuvat ylipäätään käynnistymään!
Space Quest IV:n kaltaiset esimerkit tekniikan rajoja koettelevista peleistä ovat sinänsä harhaanjohtavia, sillä ne tarjoavat jopa jotain vastinetta vaatimilleen resursseille. Ne ovat lähes ainoita, joiden eteen viitsii nähdä sen vaivan, että raivaa kiintolevylle Wing Commanderillisen tilaa tai kikkailee Ultima Underworldille omat alustusrutiinit, joita käytettäessä mikään muu ei enää toimi.
Kun ohjelmien piti 80-luvulla toimia senaikuisissa myllyissä, ohjelmoijat koulutettiin kirjoittamaan tehokasta ja tiivistä koodia. Nyt he mellastavat megatavujen elopellossa eikä vanhoista opeista välitetä. Jos sutaisten heitetty koodi pyörii hieman tahmeasti tai kaatuu aina uuden kuun aikaan, syy sälytetään tietokoneen niskoille.
Käytännössä tietotekniikan viimeisimpiä hienouksia ei läheskään aina tarvita. Muutenhan tietokonepelejä sun muita sovelluksia oltaisiin vasta keksimässä. Päinvastoin, uudet ohjelmat ovat järjestään huonompia kuin vanhat. Yhä harvempi megapeliuutuus on siitä kinutun hinnan väärti. Jos vanhan kunnon VIC-20:n moduulipeleistä kaksi kolmannesta oli roskaa, nykyisestä tarjonnasta joutaa makkeliksi vähintään 98 prosenttia. Eikä syynä ole läheskään aina ideoiden puute. Laadunvalvonta pettää yhä useammin mutta sitäkin pahemmin.
Tahtoo ampua kaikkea mikä liikkuu
Jos ohjelmoijat eivät kirjoita pelejä laitevalmistajien iloksi niin sitten itselleen. Muhkeimpien pelien koneilta vaatimat viritykset takaavat, että niitä voi pelata kunnolla vain atk-ammattilaisten omissa järjestelmissä. Mahtaa tämänkin lehden lukijoita sapettaa, kun arvostellut PC-pelit toimivat kunnolla vasta muutaman megatavun lisämuistilla varustetussa 486-yhteensopivassa, jossa on toistasataa megaa vapaata levytilaa, ammattilaisäänikortti ja 256:n värin näyttö.
Pelien monipuolisuus ja -mutkaisuus on jo sitä luokkaa, että uusilla pelaajilla ei ole enää mitään asiaa pelikoneiden ääreen ilman parin vuoden koulutusta. Pelien juonet ja käyttöliittymät ovat niin kimurantteja, että pelkkien ohjeiden selaaminen vie viikkoja ja vaatii laajaa peliteknistä yleissivistystä. Kouluissa kun ei opeteta esimerkiksi fantasiapeleissä suositun muinaisenglannin sujuvaa sisälukutaitoa. Tietokonepeleistä onkin muotoutumassa oma alakulttuurinsa, joka suojautuu ulkopuolisilta oman kielensä ja käsitteistönsä avulla.
Missä ovat Asteroidsin tai Tetriksen kaltaiset nopeatempoiset pelit, joihin aloittelijakin pääsee hetkessä sisälle, ja jotka koukuttavat kokeneenkin pelaajan yhä uudelleen? Markkinoille ei ole vuosiin ilmestynyt edes säällistä räiskintäpeliä. Aina ei ole mahdollista varata seuraavaa viikonloppua pieneen istuntoon uuden Ultima N:n parissa. Joskus sitä haluaa vain purkaa hetken paineita ja lahdata lauman verenhimoisia avaruusmuukalaisia. Sitten voi taas avata seuraavan tuhatsivuisen tenttikirjan ja uppoutua sumeiden systeemien samaisiin vesiin.
Kaikkein tärkein on unohtunut
Tunnettu ja tunnustettu pelisuunnittelija Chris Crawford (mm. Balance of the Planet, Eastern Front, Excalibur) totesi jo vuonna 1984 julkaistussa kirjassaan The Art of Computer Game Design, Reflections of a Master Game Designer, ettei tietotekniikan taso tai sen puute ole suinkaan pelien suunnittelun suurin ongelma. Ihmiset saisivat edelleen pelattavakseen yhä uudempia ja uljaampia pelejä, vaikkei ohjelmoijoilla olisi sitten 80-luvun alun ollut käytettävissään kuin vanhoja Atareita ajalta kauan ennen ST:tä.
Crawfordin mukaan teknologian peleille asettamia rajoituksia tärkeämpää on pelien suunnittelijoiden 'taiteellinen' rajoittuneisuus. Uudet entistä paremmat koneet eivät ole vieneet pelejä kuin alaspäin. Peliohjelmoijat ovat niin humaltuneet uusista mahdollisuuksistaan että ovat unohtaneet kaikkein tärkeimmän, itse pelin.
Agenttina ajassa ja avaruudessa
Kustannus Oy Jalava on pienkustantajien perinteitä kunnioittaen onnistunut löytämään valikoimiinsa suurilta taloilta unohtuneita mielenkiintoisia sarjakuvia. Edustavin esimerkki lienee maailman paras tieteissarjakuva, Jean-Claude Mézièresin ja Pierre Christinin Valerian, jota on tosin yritetty tarjoilla suomalaisille lukijoille aina 70-luvulta lähtien. Jopa Tammi julkaisi 80-luvun puolivälissä kaksi kovakantista Valerian-albumia, mutta hulppea hinta karkoitti ostajista kaikki paitsi kaikkein fanaattisimmat fanit.
Valerian on tulevaisuuden Maan, Galaxityn aika-avaruus-asiamies, joka joutuu kauniin aisaparinsa Laurelinen kanssa lähetetyksi mitä kummallisemmille ajan ja avaruuden sokkeloista löytyville planeetoille. Aiheen klisheikköisyydestä huolimatta tai juuri siitä ammentaen Mézières ja Christin ovat onnistuneet luomaan toimivan maailmankaikkeuden, jonka kummastuttavimmatkin elämänmuodot ovat eläviä ja tuntevia olentoja. Ei siis ihme, että Valerianin ideat ja sommitelmat ovat vaikuttaneet esimerkiksi Star Wars -elokuvien kuvakulmiin.
Viime vuosien Valerianit ovat yhä useammin sijoittuneet nykyhetken maapallolle, piipahdetaanpa Rajoilla-albumissa jopa Suomen Lapissa. Tulevaisuuden Galaxitystä piti nimittäin päästä eroon, sillä sen synty olisi vaatinut vuonna 1986 tapahtuvaa valtaisaa ydinaseonnettomuutta. Vuoden 1986 jälkeen tämä historiankirjoitus ei oikein enää toiminut, ja Valerianin luojien oli pakko lähettää sankarinsa peukaloimaan Maan nykypäivän ja tulevaisuuden historiaa.
Upean piirrostyön ja lukemaan viettelevien tarinoiden oheilla Valerianin parasta antia ovat purevat "henkilöiden" ja yhteisöjen kuvaukset, jotka usein osoittautuvat meidän oman maailmamme karikatyyreiksi. Myös Valerianin ja Laurelinen suhteen kehittymistä on mielenkiintoista seurata. Vuosien kuluessa Valerianin apulaisesta on kehittynyt työtoveri, lopulta toiminnan kantava voima. Vasta aivan viimeisimmässä tarinassa Elävät Aseet puntit ovat jälleen tasan.
Jalava on lähtenyt liikkeelle Valerian-tarjonnan paremmasta päästä eli 70-luvulla tehdyistä Isännän Linnuista ja Väärennetyistä Maailmoista. Valerianin ystäviä ilahduttaa kuitenkin eniten Jalavan ilmoitus julkaista kaikki tehdyt Valerian-albumit. Vuoden vaihteessa ilmestyi esimerkiksi kaikkien aikojen ensimmäinen Valerian-tarina Pahat Unet, josta edes Mézières itse ei ole kovin ylpeä. Alunperin sitä ei pitänyt julkaista enää missään. Eihän Pahat Unet millään muotoa ole mikään mestariteos, mutta on kiintoisaa seurata, miten Valerianin henkilöt ja maailma ovat ke
hittyneet.
Hintansa arvoisia Valerian-albumeja ovat esimerkiksi molemmat Tammen kustanteet eli Päiväntasauksen sankarit ja Varjojen Lähettiläs sekä Jalavan kustantamat Isännän Linnut, Väärennetty Maailma, Pariisista Kassiopeiaan ja edellisen jatko-osa Brooklynistä Kosmokseen. Myös Jalavalta vielä tulossa olevista vanhoista albumeista kannattaa lukea ainakin kolme.
Wexteenin 10 lukemisen väärtiä tieteiskirjaa
David Brin: Tähtisumu täyttyy: Brinin laadukkaan ja linjakkaan tuotannon ainoa suomennos. Tekee hyvää ihmiskunnan ryvettyneelle itsetunnolle. Kirjayhtymälle tiedoksi: Briniltä saa - tai siis pitää, on pakko suomentaa pikaisesti teokset Earth ja The Uplift War.
Orson Scott Card: Kuolleiden puolestapuhuja: Jo tämän kirjan esipuhe, Ender, voitti ansaitusti kaikki mahdolliset palkinnot. Onneksi myös Ender on pakko lukea, jotta tämän kirjan tapahtumista saa täyden selon. Ursan scifi-sarjan kaksi parasta teosta.
Ursula K. LeGuin: Pimeyden Vasen käsi: Maameren velhon tekijän herkullinen kuvaus kaksineuvoisten ihmisten maailmasta, jonka nimenä on jopa suomalaisittain kolean ilmaston vuoksi Talvi. Sijoittuu samaan kaikkeuteen kuin lähes yhtä suositeltavat Osattomien planeetta ja Maailma, vihreä metsä.
Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille: Vain täydellinen sekopää voi kirjoittaa jotain näin hauskan kipeää. Jos tämä ei naurata, vika on lukijassa. Valitettavasti Käsikirjan jatko-osien suomennos ei yllä Pekka Markkulan suomennoksen tasolle.
Philip K. Dick: Hämärän vartija: Ulkoasultaan kaikkien aikojen kaunein suomeksi julkaistu sf-kirja, jonka paranoidin huumeinen sisältö onneksi vastaa kansia. Monet alan harrastajat pitävät PKD:ä kaikkien aikojen parhaana tieteiskirjailijana, eivätkä ole täysin väärässä.
Frederik Pohl: Avaruuden portti: Klassinen avaruusseikkailu, jonka maineen kelvottomat jatko-osat ovat pilanneet. Henkilökaartiin kuuluu myös suomalainen prospektori, joka kaikkien suomalaisten tavoin on kykenemätön oppimaan vieraita kieliä!
John Sladek: Virheisku: Masentavan realistisen absurdi kuvaus markkinayhteiskunnasta ja tietotekniikkabisneksestä, jossa kaikki, aivan kaikki, on kaupan.
Margaret Atwood: Orjattaresi: Atwood on myös runoilija, ja se näkyy tässä fundamentalistikristittyjen hallitseman Yhdysvaltain kuvauksessa. Sen verran realistista tavaraa, että ei välttämättä sovi herkästi ahdistuville lukijoille.
Harry Harrison: Ruostumaton teräsrotta: Tätä ikivanhaa pokkaria voi olla vaikea löytää, mutta divarien koluaminen kannattaa. HH:n scifi-gonzoilua pahimmillaan ja parhaimmillaan.
William Gibson: Neurovelho: Cyberpunkin kantakirjakirja, jonka Häilä on onnistunut suomentamaan ansionsa mukaan. Kuuluu jokaisen tietotekniikan ammattilaisen ja harrastajan pakolliseen iltalukemistoon. Kun vain Count Zero ja Mona Lisa Overdrive saataisiin vielä suomeksi, niin vuosikymmen olisi täydellinen.
