Metal Gear Rising: Revengeance – Miekkamyrsky

Raiden palaa rikospaikalle vuosi konsolijulkaisujen jälkeen. Mutta millä tavalla!

Hideo Kojima halusi tehdä uudesta Metal Gearista vimmaisen toimintaseikkailun, joka siirtäisi hiiviskelyn taka-alalle. Japanilainen pelinkehittäjälegenda ei kuitenkaan luottanut täysin tiiminsä kykyyn toteuttaa räjähtävää toimintaa. Hätiin kutsuttiin Platinum Games, jonka cv:ssä komeilevat muun muassa sellaiset nimet kuin Bayonetta ja Vanquish.

Kojiman tiimin ja Platinum Gamesin yhteistyö on ollut hedelmällistä. Metal Gear Rising: Revengeance ei unohda alkuperäänsä, mutta toimintakohtaukset ovat taattua Platinumia. Revengeance tykittää ruudulle turboahdettua taistelua, dramaattisia juonenkäänteitä ja mahtipontisia pomotaisteluita sellaisella tahdilla, että hämäläistä hirvittää.

Solid Snake on jäänyt kotiin nukkumaan, kyborgi Raiden panee tuulemaan.

Veristä väkivaltabalettia

Myönnän, että en lämmennyt heti Revengeancen taistelujärjestelmälle. Raiden ei nimittäin osaa seikkailunsa alussa väistää. Bayonettan, Devil May Cryn ja Killer is Deadin tahkoamisen jälkeen se tuntui suorastaan käsittämättömältä. Sitten näin valon: Raiden ei väistele vaaraa, hän kohtaa vihollisensa silmästä silmään. Ja kyllä väistökin opitaan lopulta.

Taistelua voisi kuvailla sanaparilla hallittu aggressio. Raiden syöksyy armotta vastustajiensa kimppuun, torjuu iskut ja silpoo piruparat lopulta palasiksi miekallaan. Torjunnalle ei ole erillistä nappia, vaan vihollisen isku torpataan tökkäämällä vasenta tattia hyökkääjän suuntaan ja painamalla nopeaa hyökkäystä. Mitä myöhemmin torjunnan tekee, sitä paremmin Raiden pääsee jakamaan pahaa mieltä horjutetulle vastustajalleen.

Täydellisesti ajoitettu torjunta hidastaa ajan mateluksi, jolloin siirrytään Blade-moodiin. Kun vasemman liipaisimen painaa pohjaan, Raidenin katanaa saa ohjata manuaalisesti. Taistelu on hurmeisen brutaalia: tarpeeksi pehmitetyt vastustajat hajoavat pieniksi paloiksi ja ympäröivät esineet muuttuvat silpuksi. Tylyin osa taistelua on ”zandatsu”, terveyden ja energian palauttava lopetusliike, jossa Raiden repii viipaloidun kyborgivastustajansa selkärangan irti.

Riviviholliset lakoavat nopeasti Raidenin käsittelyssä, pomotaisteluissa sen sijaan saa vääntää tosissaan. Jos mielii pärjätä hardilla ja sitä korkeammilla vaikeustasoilla, täytyy osata lukea vastustajien hyökkäysten rytmiä ja suuntaa ja hallita Raidenin liikevalikoima. Kunnollinen gamepad helpottaa urakkaa, mutta aina ei sekään auta. Kiroilin kuin merimies, kun taistelin viimeistä pomoa vastaan hardilla.

Raidenin aseistusta, haarniskaa ja liikevalikoimaa voi päivittää taistelupisteillä, joita saa kenttien läpäisystä ja taidokkaasta taistelemisesta. Erilaisia päivityksiä ei ole tuhottoman paljon, mutta ne lisäävät Revengeancen jälleenpeluuarvoa.

Nyökkäys Kojimalle

Vihainen Metal Gear -fani huutaa tässä vaiheessa ”perhanan Platinum Games, mitä teitte rakkaalle pelisarjalleni”. Toiminnantäyteinen Revengeance on tyyliltään eri maata kuin hiiviskelyyn keskittyneet edeltäjänsä, mutta Platinum Games iskee silmää pelisarjan ystäville. Ilmoille kajahtaa tuttu varoitusääni, kun Raidenin terveys laskee uhkaavasti, puhuvat päät keskustelevat pitkään ja hartaasti Codecin välityksellä ja juonta kuljetetaan (liian) pitkillä välihideoilla.

Kyborgisotilaat, kuten Raiden, ovat joutuneet etsimään uutta työtä, kun jatkuviin sotiin ja konflikteihin pohjautunut maailmanjärjestys on mennyt uusiksi. Tarinan alussa Maverick-turvallisuusyhtiön leivissä työskentelevä Raiden suojelee sisällissodasta toipuvan afrikkalaisvaltion presidenttiä, mutta keikka epäonnistuu täydellisesti. Presidentti kuolee ja Raiden menettää silmänsä.

Kun juoneen liitetään vielä kyborgi-ihmiskauppaa, kansainvälistä terrorismia ja politiikkaa, liikutaan Kojiman mukavuusalueella. Hölmön viihdyttävää juonta maustetaan Raidenin ja pahisten välisellä filosofisella lätinällä, sanan säilän jälkeen heilutellaan miekkoja ja nyrkkejä. Pituutta tarinalla voisi olla enemmänkin, sillä läpäisin kampanjan keskinkertaisista pelitaidoistani huolimatta reilussa kahdeksassa tunnissa.

Raiden ja kadonneen kameran salaisuus

Revengeance on komea pc-peli. Hahmot ovat yksityiskohtaisia ja ympäristöt kauniita, etenkin taisteluiden efektit ja animointi hivelevät silmiä. Valitettavasti ääninäyttely ei yllä samalle tasolle. Uhkauksia kähisevä Raiden kuulostaa lähinnä huvittavalta ja muutkin näyttelijät vetävät roolinsa komeasti yli. Toisaalta tyyli sopii pelin yliampuvaan macho-meininkiin, mutta mieluummin olisin ottanut japaninkielisen puheen ja englanninkieliset tekstitykset. Taisteluiden taustalla raikaa hurjatempoinen elektroninen tilurokki, joka sopii tunnelmaan oivallisesti.

Uudessa Metal Gearissa on oikeastaan vain yksi ongelma: surkea kamera. Vastustajat on aivan liian helppo kadottaa näkyvistään levottomasti heittelehtivän kameran takia. Kurja kameratyöskentely ei pilaa Revengeancea, mutta en ymmärrä, miten äärimmäisen sujuvan Bayonetan tehnyt Platinum Games on onnistunut mokaamaan näin merkittävän osan peliä.

Kahdenkympin hintaisena Revengeance on ohittamaton ostos. Pelattavaa riittää lukuisiksi pelikerroiksi ja kenttiin on piilotettu monenlaista bonussälää. Tärkeimpiä näistä ovat VR-tehtävät, joiden erilaiset sääntömuunnelmat panevat  taitavankin pelaajan ahtaalle kampanjan läpäisyn jälkeen.

Revengeance seisoo tukevasti omana itsenäisenä teoksenaan osana maineikasta Metal Gear -kaanonia. Toimintapainotteisuus ei taatusti miellytä kaikkia, mutta minut Platinumin näkemys vakuuttaa. Mikä parasta, pc:llä peli on entistä komeampi, ruudunpäivitys ei notkahda edes tiiviimmissä taisteluissa ja latausajat ovat olemattomat.

Kuten Ni.. joku asian ilmaisisi: ”On etuoikeus kuulua pc-herrarotuun”.

 

PC, saatavilla: Xbox 360, PS3/

Platinum Games/Konami

Versio: Steam

Suositus: Intel Core i7 3770, 4 Gt muistia, GeForce GTX 650 tai vastaava 

Testattu: Intel Core i5-2500K 3,3 GHz, 8 Gt, Radeon HD 6870, Windows 7

Moninpeli: Ei

Ikäraja: 18

 

 

87