Ameriikassa on tunnetusti kaikki suurempaa ja hienompaa kuin meillä täällä Pohjan perillä. Totta toinen puoli, mutta on jenkinpurijoilla paljon opittavaakin.
Viihdebisnes kasvaa rapakon takana kuin pullataikina, ja tietokonepelit ovat alan nopeimmin kasvava osa. Pelikonsoleista liki puolet myydään jo nyt koteihin, joissa ei ole lapsia. Ei siis ihme, että esimerkiksi elokuvastudiot tunkevat kiivaasti kakulle. LucasFilmin sisaryhtiö LucasArts X-Wingeineen ja Rebel Assaulteineen antanee parasta esimakua tulevasta. Tilanteesta kertoo myös se, että amerikkalaisten lehtien tv/video-sivuilla repostellaan nykyään myös tietokonepelejä.
Nykyinen pelibisnes on kuitenkin pelkkää näpertelyä ennusteisiin verrattuna. Edes jenkit eivät jaksa enää löhötä kasveina teeveen alttarin ääressä, oli kanavia miten paljon tahansa. Tekninen valmius television korvaamiseksi pelivisiolla on jo olemassa. Kuluttajat eivät vain ole vielä äkänneet, että heidän ei tarvitse olla mitään bittivirtuooseja tai pelifriikkejä singahtaakseen MUDin tai Air Warriorin linjoille.
Tarjouksia ja tuliaisia
Pelien ohella myös koneet käyvät Yhdysvalloissa kaupaksi. Kalifornian kuusikaistaisten moottoriteiden varsilla mainostetaan Pepsin ja rasvassa tiristettyjen kanapalojen ohella PC:n äänikortteja. Friscon lehtipisteissä voi valita kolmesta monisatasivuisesta ilmaislehdestä, jotka kustannetaan paikallisten tietokone- ja softakauppiaiden ilmoituksilla.
Piinkovasta kilpailusta huolimatta helposti kuskattava rautatavara kuten muistipiirit ja CD-ROM-asemat ovat Amerikoissa yhtä kalliita kuin Suomessa. CD-ROM-levyt kustantavat sen sijaan alle puolet Suomen hinnoista eli niitä kannattaa tilata tuliaisiksi.
Ilmaislehtien ilmoituksia ei muuten ole syytä niellä pureksimatta, sillä monen mainostajan myymälät ovat todella aneemisia. Kannattaa soittaa etukäteen ja kysyä, kuinka laaja "Länsirannikon laajin CD-ROM-valikoima" heillä todella on, ja missä myymälässä se on.
Suurimpia pettymyksiä olivat kuitenkin pelihallit, joiden tarjonta jäi Linnanmäen tasolle. Edes Disneylandin pelisali ei erottunut edukseen, semminkin kun Star Wars -aiheinen Star Tours oli rempassa maanjäristyksen aiheuttamien vaurioiden vuoksi. Lisäksi Universal Studios oli lopettanut legendaarisen Star Trek -ohjelmansa. Byääääääh! Myös paikalliset sarjakuvakaupat olivat yllättävän kehnoja. Helsingistä löytyy kaksikin putiikkia, joiden valikoima on kattavampi kuin yhdessäkään löytämässäni Friscon tai Losin kaupassa.
Piilaaksosta Sierra-vuorille
Pelisoftataloja on joka lähtöön. Vaikka ohjelmistobisnes on tunnetusti bisneksistä rennoimpia, ja pelisoftabisnes vielä erikseen, Piilaakson ytimessä sijaitseva Strategic Simulations Inc. on aivan eri maata kuin Sierra Nevada -vuorilla piileksivä Sierra On-Line. Siinä missä Piilaaksossa ei ole edes jalkakäytäviä (koska kaikki liikkuvat autolla), Sierran piha on täynnä vuoristofillareita.
Jalan liikkuminen on Silicon Valleyssä tosiaan mahdotonta. Jo ajatus, että olisin tallustanut kilometrin lähimmälle julkisen liikenteen seisakkeelle aiheutti SSI:ssä hermokrampin, eivätkä he laskeneet minua ulos ovesta ennen kuin sen edessä seisoi taksi. Kulutin odotusajan kertomalla, miten lapsilla on Suomessa tapana hiihtää kouluun kesät talvet. Friscon keskustasta löytyy myös yksityisiä jalkakäytäviä eli jos naama ei miellytä jalkakäytävän omistajaa, sillä käveleminen voidaan kieltää. Näin esimerkiksi pankit estävät kodittomia juurtumasta porttikonkeihinsa.
Ei sillä, etteikö SSI:n väki erottuisi Piilaakson liituraita-aavikolta. Olin tullut hyvissä ajoin ennen sovittua aikaa Sunnyvaleen, SSI:n pääkonttorin läheisyyteen ja tapoin aikaa paikallisessa MacDonaldsissa bongaten lähettyville laskeutuvia US Navyn koneita. Asiakaskunta oli poikkeuksetta sonnustaunut eurooppalaisiin design-pukuihin, kunnes sisään astui räjähtäneisiin farkkuihin ja rispaantuneeseen D&D-paitaan pukeutunut olio. Tutustuin häneen lähemmin pari tuntia myöhemmin, kun minulle esiteltiin SSI:n projekteihin osallistuvia ohjelmoijia.
Kiemuraisilla vuoristoteillä vietettyä päivää myöhemmin edessäni istui vastaavasti Sierran naapurin *), Tsunamin kansainvälisistä suhteista vastaava tiedotuspomo John Jarrett sortseissa ja teepaidassa tentaten minulta VL Pyörremyrskyn huippunopeutta. Muodollisuus oli vierailusta kaukana, joskin koko henkilökunta oli ollut edellisen yön töissä testaamassa Ringworld kakkosta, ja iso osa väestä vietti kotona rokulipäivää. Mutta kuten Sierran lehdistöpomo Bill Lynn totesi ihmetellessäni putiikin syrjäistä sijaintia: "Meille hakee töihin niin paljon Losin ja Friscon hullunmyllyyn kyllästyneitä ohjelmoijia, ettei meidän ole koskaan tarvinnut aktiivisesti etsiä henkilökuntaa."
*) Jup, molemmat sijaitsevat samassa kyläpahasessa keskellä ei mitään.
Satamanosturi avaruusaseena
Jos joskus olette ihmetelleet, miksi ihmeessä George Lucas on nostanut panssarivaunut Star Wars -leffoissa neljälle jalalle, piipahtakaa hänen kotikaupunkinsa San Franciscon satamassa. Ranta on täynnä jättiläisnostureita, jotka ovat niin korkeita, että niiden ohjaamojen katolla on varoitusvalot lentokoneita varten. Muutenkin nämä neljällä jalalla kiskojen varassa kulkevat goljatit ovat kuin pahimmasta teknopainajaisesta, etenkin öisin, kun ohjaamo ja muut rakenteet on valaistu.
Minne hän meni? Pois.
Mitä hän teki? Kaikkea.
Englantilainen 2000AD-lehti on tuonut maailmaan monia muitakin sarjakuvatuksia kuin Judge Dreddin. Useimmat 2000AD:n kuvasarjat ovat kuitenkin olleet Dreddin ja Nemesiksen tavoin toimintapainotteisia. Halo Jones on tässä suhteessa kuitenkin miellyttävä poikkeus.
Halo Jones eroaa tavanomaisista sarjakuvasankareista siinä, että hän on nimenomaan kuka tahansa. Hänessä ei ole mitään erikoista - ei supervoimia, ei mutaatioita, ei ylivertaisia älynlahjoja - vain halu päästä pois, murtaa omat ja maailman rajat. Mutta miksi Mooren ja Gibsonin kaltaiset tekijät vaivautuvat piirtämään näin tylsästä naisesta peräti kolmen älppärin mittaisen tarinan?
Juuri siksi. Sarjakuvien massa on juuri siksi niin tylsää, että sankarit ovat niin ylivertaisia ympäristöönsä nähden. Siksi heidän riesakseen on luotava myös superroistoja, eikä tarina millään tavoin kosketa lukijaa.
Vaikka Halo Jones elää 4900-luvulla, hänen maailmansa on tuttu. Mihin ihmisluonto muuttuisi. Työttömiä vain on vähän enemmän kuin ennen. Siirtolaisia on aina liikaa. Kauniita ja Rohkeita voi katsoa ja kuunnella ja kosketella ympäri vuorokauden. Ja avain ulos tästä kaikesta on sama kuin aina: oma tahto. Helpolla neiti Jones ei kuitenkaan selviä, vaan hän joutuu kulkemaan pitkän tien, aina avaruuden Vietnamin, Tarantulan sodan kautta.
Vaikka Jalavaa onkin kiitettävä Halo Jonesin kaltaisen epävarman myyjän suomentamisesta, heille on annettava myös moitteita. Heiskasen suomennokseen on jäänyt muutamia "Magellaanisen pilven" kaltaisia kökköjä, jotka toimittajan olisi pitänyt korjata. Myös painoa olisi pitänyt pitää silmällä.
Kaikki mitä omistan on murskana: ystäväni, unelmani, pyrkimykseni. Elämäni sirpaleet lojuvat täällä kaikkialla ympärilläni. Tänä aamuna istuin murskan keskellä... ja söin elämäni parhaan aterian.
Halo Jones, Kustannus Oy Jalava
Alan Moore, Kuvat: Ian Gibson, Suomennos: Jukka Heiskanen, Tekstaus: Reima Mäkinen.
