Miksi ostaa pelejä, kun niitä saa ilmaiseksikin

Ovatko lehdet levykkeiden kylkiäisiä vain päinvastoin?

Ovatko pelit kertakäyttöisiä vai kestokulutushyödykkeitä?

Englantilaisten tietokonelehtien oheiskorpputarjoomukset ovat paisuneet sellaisiin mittoihin, että lehdistä on tullut pikemmin korppujen kylkiäisiä kuin päinvastoin. Pelit-lehti on valinnut toisen tien: emme tarjoile sharewarea, demoja sun muuta oheisroinaa tipoittain vaan koko Pelit-ämpärillisen, anteeksi, -purkillisen puhelinlaskun hinnalla.

Kaikkea kaheksaa sorttia

Ulkomaisten pelilehtien oheiskorput sisältävät yleensä neljän sorttisia tarjoomuksia: demoja, peli-skenaarioita (esimerkiksi Doom-kenttiä), shareware-pelejä ja -apuohjelmia. Jo pelkät demot ovat yleensä niin laajoja, että niissä riittää haastetta kyllästymiseen asti. Epäilenkin monen pelin jäävän ostamatta, koska softan puutteet käyvät demoa rämpiessä turhan ilmeisiksi.

Shareware-puolella kupletin juoni on doomahtava. Hyväksi havaitsemansa ohjelman voi rekisteröidä pientä korvausta vastaan. Softan kehittäjä lähettää vastineeksi ohjelmansa uusimman version, josta on poistettu joka välissä toistuvat kehotukset rekisteröidä peli heti eikä kolmastoista päivä.

Apuohjelmista tähän asti hyödyllisimmäksi on osoittautunut PC Format -lehden mukana saatu Config. Kyseisessä tapauksessa oheiskorppu oli ainoa syy, jonka vuoksi tuhlasin kyseiseen lehteen rahojani. Mikä tahansa ohjelma, joka edes yrittää kertoa keskeytysten ja muistivektoreiden tilan, on korttipakkaansa plaraavalle peeceen omistajalle kullan arvoinen. Config kertoo koneesta myös paljon muuta mielenkiintoista, rekistöröitynä enemmän kuin rekisteröimättä.

Eniten minua oheiskorpuilla viehättävät kuitenkin yksinkertaiset toimitapelit. Aina ei suinkaan huvita aloittaa uutta viikkotolkulla kestävää istuntoa sinänsä mielenkiintoisen strategiasimun komentosillalla. Huolella suunniteltu ja toteutettu lento F-16:n tai kolmitaso-Fokkerin ohjaimissa voi puolestaan ottaa toista tuntia. Joskus sitä vain haluaa hetken ampua kaikkea mikä liikkuu. Paikalliselta pelikauppiaalta on kuitenkin turha tivata PC:lle kunnon räiskintäpeliä, joka vie pisimmilläänkin vajaan vartin. Rupeaa rontti hymyilemään alentuvasti ja kaupittelemaan pelikonsoleita. Niin kuin PC:llä ei saisi pelata toimintapelejä.

Juuri tästä syystä PC Gamerin kylkäisenä postiluukusta pari kuukautta sitten kolahtanut shareware-versio ikivanhasta ja -ihanasta Galaxiansista on päässyt D:GAMES-hakemistoni kunniapaikalle. Nyt kun vakkarivelhottarelle löytyisi vielä jostain kunnon perus-Pac Man -klooni, niin perhesopu säilyisi hieman nykyistä pidempään. Sitten muinaisen VIC-20:n ei hänen makuaan yli tunnin tyydyttävää peliä ole löytynyt. Huokaus.

Sekä että vai joko tai

Huomattava osa kylkiäiskorppujen sisällöstä on toki silkkaa silkkoa. Vaikka toimitus jättäisi itse lehden tekemisen sikseen (kuten joskus näyttää käyneen), 1,4 megaa syövän korpun täyttäminen kerran kuussa on kova urakka. Sääliksi käy, kun uusin uutuus eli yli 600-megainen kylkiäisromppu yleistyy. Esimerkiksi CD-ROM Today -lehti tarjoilee nimensä mukaisesti vain rompun, mutta myös sekä/että-julkaisuja löytyy. Kierros lehtihyllyillä paljastaa, että ainakin PC Plus, PC Format ja PC Home löytyvät sekä korpun että rompun kera. Lisäksi myös PC Gamer on siirtymässä CD-ROM-aikaan.

Itse CD-ROM Today -lehti on lähinnä oheisromppunsa manuaali. Suurin osa sen teksteistä käsittelee ohjelmia, joiden demot kylkiäiseen on saatu haalittua. Lehti on huono, mutta levy ihan kelvokas, vaikka demojen asennusohjelma onkin lievästi sanoen epästabiili. Ostopäätöstä tehdessään kannattaa muistaa, että noin puolet CD-ROM Today -CD-ROMin sisällöstä on tarkoitettu Macille ja toinen puoli PC:lle. Kannessa mainostetusta 650 megatavusta pääsee siis nauttimaan vain kumpaisenkin koneen omistaja.

Kierrättäkää ihmiset

Jos eivät pelkät kylkiäiset tyydytä vaativaa makua, ei peleistään kuitenkaan tarvitse maksaa täyttä hintaa. Ainakaan, jos omistaa pelikonsolin. Niitä nimittäin saa myös käytettynä.

"Kun pelin on kerran pelannut läpi, se on omistajalleen arvoton", Nummelassa ja Helsingin Lönnrotinkadun varrella Peli-Divaria parin kuukauden ajan pyörittänyt Harri Hartikainen kertoo. Peli-Divari Oy ostaa käytettyjä pelejä ja myy ne edelleen noin puoleen hintaan. "Esimerkiksi kovalla kohulla markkinoidun Simbadin ostaja voi tuntea itsensä huijatuksi, kun 600 markan hintaisen pelin saa pelattua läpi parissa tunnissa." Pelin kehitysrahat on ilmeisesti tuhlattu kalliiseen lisenssiin.

Peli-Divari näyttää valikoimansa mukaan keskittyneen lähinnä Segaan ja Nintendoon, mutta myyntitiskiltä löytyi myös pari siististi pidettyä PC:n peliä. "Käytettyjä PC:n ja Amigan pelejä kysellään kovasti, mutta sillä puolella olemme vasta alussa." Hartikainen sanoo. "Lisäksi niiden arvo laskee nopeasti valmistajien dumpatessa vanhat pelit halpapelipaketteihin ja erikoistarjouksiin. CD-ROMien kanssa tilanne on toinen, koska ne eivät leviä laittomina kopioina."

Peli-Divarin valikoimista löytyi myös mielenkiintoinen palikka, jolla esimerkiksi Japanin markkinoille tehdyt konsolipelit saa toimimaan Suomeen myydyissa koneissa. Eurooppalaisilla ja amerikkalaisilla maahantuojilla kun on paha tapa hieman sensuroida valikoimaansa ja lukita myymänsä konsolit siten, että vain heidän hyväksymänsä pelit pyörivät niissä. Esimerkiksi Street Fighterin virallinen versio ei roiski verta, vaikka splatterkoodi moduulista löytyykin.

Lisenssillä isoksi

Jos alien ja predator tappelis, kumpi voittais?

80- ja 90-lukujen vaihteessa keskisuuri amerikkalainen sarjakuvakustantamo Dark Horse Comics hankki itselleen oikeuden tehdä sarjakuvia sellaisista herkuista kuin Star Wars, Aliens, Terminator, Predator ja Robocop. Kalliin lisenssin riski oli melkoinen, sillä perinteisesti elokuvien pohjalta raapustetut kuvasarjat ovat olleet parhaimmillaankin täydellisiä floppeja.

Dark Horse käytti tilaisuuden kuitenkin edukseen ja neuvotteli taiteilijoilleen vapauden päästää mielikuvituksensa valloilleen. Tuloksena oli joukko tuoreita ideoita kuten RoboCop Terminaattoreiden prototyyppinä ja Alienit Predatorien ripillepääsyriistakseen kasvattamina saaliseläiminä. Näin saatiin esimerkiksi Aliens vs. Predator -sarja myytyä sekä Aliensin, Predatorin että sarjakuvien ystäville. Sääli vain, etteivät elokuvien jatko-osien käsikirjoittajat ole alentuneet käyttämään Dark Horsen aivoriihen ideoita leffojensa jatko-osissa.

Myös siinä suhteessa Dark Horse on toiminut viisaasti, että se ei ole rajannut mitään aihetta tietyille tekijöille. Esimerkiksi Aliensin kimpussa on hyörinyt kokonainen leegio piirtäjiä ja käsikirjoittajia Dave Gibbonsista ja Mike Mignolasta alkean. Jotkut paremmalla menestyksellä kuin toiset. Mutta näin joukkoon on saatu myös erittäin onnistuneita teoksia.

Vain LucasFilmin kanssa Dark Horse ei ole onnistunut neuvottelemaan taiteilijoilleen yhtä suurta vapautta. Tämä ei suinkaan tarkoita, että Dark Horsen Star Wars -sarjikset eivät olisi hyviä. Ne vain pitäytyvät uskollisesti elokuvien luomassa kaanonissa. Etenkin Tom Veitchin kirjoittama ja Cam Kennedyn taiteilema Dark Empire on jokaisen Star Wars -fanin kuolan arvoinen.

Joka tapauksessa Dark Horse ei ole enää keskisuuri kustantamo, vaan vain suuri, ilman etuliitteitä.

Suomeksi näistä Dark Horsen lisenssisarjiksista on saatu herkutella vain Mark Verheidenin eri piirtäjille kirjoittamalla Aliensilla. Se on suoraa jatkoa elokuville, ja mielestäni koko lisenssisopan tylsin sattuma. Kustantajille

ja englannin läksyt lukeneille vinkkinä mainittakoon henkilökohtainen suosikkini Aliens vs. Predator sekä muuten vaan laadukkaat Robocop vs. Terminator, Star Wars: Dark Empire sekä Aliens: Salvation.

Lukemisen arvoista

Jokin aika sitten listasin lukemisen väärttejä scifi- ja fantasiakäännöksiä vuosien varrelta. Viime kuukausina meitä kunnon mielikuvitusjumpan ystäviä on kuitenkin hemmoteltu siinä määrin, että listaa on syytä jatkaa.

Eli kipin kapin kirjastoon tai kirjakauppaan etsimään seuraavia teoksia:

Iain M. Banks: Pelaaja

Iain M. Banks: Muista Flebasta

Terry Pratchett: Noitasiskokset

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

Lisa Tuttle (toim.) Sielusi hipiä

Simon Ings: Kuuma pää

Ursula LeGuin: Tehanu

Ursula LeGuin: Taivaan työkalu

Philip K. Dick: Ubik

Philip K. Dick: Palmer Eldritch - Kolmasti merkitty mies.

Lisää aiheesta

  • Peliviihteen uusi alue - Pian pelataan kännykällä

    Konsoleiden ja PC:iden rinnalle on nousemassa uusi pelialusta, kännykät. Kännykkä- ja muut mobiilipelit ovat osittain paluuta vanhaan 8-bittiseen pelikauteen, osittain kokonaan uutta viihdemuotoa.
    Viime aikoina on noussut runsain määrin pikkupajoja ja isompia yrityksiä, joiden alana on…
  • Historia jyrää yli

    Tuskin oli kopiokone ehtinyt lopettaa suoltamasta tiedotetta uuden Pelit-lehden syntymästä, kun toimituksen rapusta alkoi kuulua kummaa mäiskettä. Jyskeen hetkeksi tauottua yläkertaan ryntäsi vahtimestareiksi palkkaamamme örkkiplutoonan pääluottamuspeikko karvat käryten ja ilmoitti että…
  • Mitäs pahaa pahassa on

    DM ilmoittaa: lauma öklöttävän hyviä paladiineja kello kolmessa! Vilkaisen perässäni raahustavaa epäkuollutta joukkoa ja lausun lyhyen manauksen, joka ohjaa sen törmäyskurssille vihollisen kanssa. Luurangoista olikin jo aika päästä eroon, ne herättävät liikaa huomiota. Sen sijaan…