Jos Ihmemaan Liisa ja Harry Potter saisivat lapsen, se olisi tällainen.
Klassiset seikkailupelit eivät koskaan häviä maailmasta, siitä pitävät huolen saksalaiset. Uusin germaanien taidonnäyte on eläimellisesti nimetty Night of the Rabbit, joka on lapsenomainen seikkailu satumaassa.
Tarinan keskiössä on 12-vuotias Jerry Hazelnut, joka on satukirjoille tyypilliseen tapaan viaton ja lapsellinen pikku poika. Tosi ärsyttävä tapaus siis.
Avain ongelmiin
Alussa Jerry ei tiedä mitään maailman pahuudesta, vaan elelee tyytyväisenä pienessä mökissä yhdessä äippänsä kanssa. Lapsosen elämä muuttuu mustikanpoimintareissulla, kun hän törmää jänikseen. Jänöjussi paljastuu taikuriksi, joka haluaa Jerryn oppipojakseen. Kaksikko suuntaa Hiirimetsän kylään, jossa alkavat taikuuden oppitunnit.
Eniten kuviossa jäi mietityttämään, vetävätkö jänistaikurit pupuja ulos hatustaan vai käyttävätkö he joitain muita eläimiä.
Jerry on siitä epätavallinen sankari, että hän selvittää ongelmat nokkeluudellaan eikä lihaksillaan. Seikkailupelin puzzlet ovat suht loogisia. Jos esimerkiksi sokeriton tikkari ei kelpaa kiukuttelevalle lapselle, täytyy se ensin kastaa hunajaan ja vasta sitten tarjota kakaralle. Pelistä siis oppii tosi hyviä kasvatusniksejä.
Jerry varastoi löytämänsä esineet taskuihin, jotka ovat melkein yhtä syvät kuin Guybrush Threepwoodilla. Runsaalle säilytystilalle on käyttöä, koska uutta kamaa löytyy melkein joka ruudusta. Tavaroita voi myös yhdistellä keskenään, jolloin niistä syntyy macgyvermaisia keksintöjä. Oikeiden yhdistelmien keksiminen on välillä hankalaa, koska niistä kaikki eivät ole täysin itsestään selviä. Onneksi vääristä kokeiluista ei rangaista mitenkään.
Vaikka maagikon alku osaa vähän taikuutta, hän ei suinkaan visko tulipalloja ja salamia. Kaikki loitsut on tehty rauhanomaisimpiin tarkoituksiin. Niistä hyödyllisin valaisee lähistöllä olevat esineet, jolloin tavaroiden löytämiseen ei tarvita pikselintarkkaa näköaistia. Toinen taika paljastaa patsaiden ja kivien ajatukset, josta on apua puzzleissa, sillä yllättävän moni asia kiinnostaa kiviäkin. Pelin edetessä loitsuarsenaali kasvaa varsin mittavaksi.
Ei olla jäniksen selässä
Tarinan alku keskittyy velhon oppipoikana olemiseen, joten vielä siinä vaiheessa maailman pelastaminen ei kuulu agendaan. Ei siihen olisikaan aikaa, sillä taikuriharjoittelijan arki on hyvin kiireistä. Täytyy järjestää koko kylälle juhlat, hankkia juotavat ja vielä postittaa asukkaille kutsukirjeet. Palkatonta harjoittelijaa hyväksikäytetään siis satumaailmassakin.
Kun juhlajärjestelyt on hoidettu, juoni alkaa muuttua kiinnostavammaksi ja synkemmäksi. Loppua kohden tarina muuttuu epätoivoiseksi kamppailuksi outoa uhkaa vastaan. Mukana on myös pari suuren luokan yllätystä, jotta kaikki ei olisi liian ennalta arvattavaa.
Pääjuoni kestää sellaiset kymmenen tuntia. Lisäaikaa saa kulumaan etsiessä tarroja, kortteja, äänikirjoja ja muuta bonussälää, joten pituutta on ihan kivasti. Lisäksi kyläläisten kanssa voi pelata hyppää järveen -tapaista korttipeliä, mikä oli vähän turha lisä.
Night of the Rabbitin satumaiset maisemat ovat todella nättiä katseltavaa, eikä äänimaailmassa ole mitään valitettavaa. Yllätyksekseni jopa pidin päähenkilön ääninäyttelystä, vaikka roolissa on nuori lapsonen. Pojalla on talenttia.
Night of the Rabbit jää valitettavasti erinomaisten seikkailupelien kerhon ulkopuolelle. Viimeistelyn puute näkyy selkeimmin kökösti animoiduissa hahmoissa, mutta enemmän iloa syö pari aivan uskomattoman epäloogista puzzlea. Typerimmät ongelmat on ilmeisesti suunnitellut sama kaveri, joka pakotti Gabriel Knightin hankkimaan naamiaisasuksi kissankarvoista tehdyt viikset...
Nyt kokonaisuus tuntuu liian vanhanaikaiselta, perinteiseltä seikkailulta. Se ei ole huono juttu, jos on kaikkea edistystä vastaan.
Samu Ollila
81
