The Dark Eye: Memoria (PC) – Olipa taas kerran...

Tavernassa on täysi meno päällä jo aamupäivästä. Ämyreistä ei onneksi pauhaa Popeda tai Yö.

Kahdesta puolikkaasta ei tule yhtä kokonaista.

Muinaisessa satuvaltakunnassa on vaihteeksi piru merrassa, kun Andergastin metsikössä riehuu demoni. Samaan syssyyn päähenkilön morsmaikku on muuttunut korpiksi ja vain kalapuikkoviiksillä varustettu kiertolaismaagi voi poistaa kirouksen. Kauppahintana on muinainen arvoitus, joka on ratkaistava, ennen kuin saamaton saksalaissankarimme voi jatkaa ihastuksensa piirittämistä. On jälleen aika pompata mustatukkaisen Geronin saappaisiin.

Arvoituksen alkulähteet sijaitsevat satoja vuosia ennen varsinaisia pelitapahtumia, joten seikkailuun syöksytään kahden päähahmon voimin. Dark Eye: Chains of Satinavin (Pelit 9/2012, 81 pistettä) loppuratkaisun päälle rakentava Memoria ei vaadi tietämystä edellisosasta, mutta Geronin motiivit saattavat jäädä auki, jos ykkönen ei ole tuttu.

Menneisyyden haamut

Aikaisemmassa seikkailussa keskityttiin vain yhteen aikakauteen, mutta nyt seikkailu matkailee aika-avaruusjatkumossa.  Geron toikkaroi nykyajassa, kun taas kauniimpaa sukupuolta edustava prinsessa Sadja hoitaa leiviskänsä menneisyydessä. Sadja haluaa jäädä historiankirjoihin, Geron ratkoo mysteeriä hameenhelmat mielessään.

Kummankin aikakauden kiintopisteenä toimii arvoitus ja muinainen demoni, mutta  fifty-sixty-muotilla kahtia jaettu kokonaisuus tuntuu kahdesta pelinpalasesta parsitulta. Sadjan osuus seikkailusta on harsittu osaksi peliä varsin tökerösti, joten nopeasti alkaa tuntua siltä, että Pimeä silmä ja Geron on lisätty johonkin toiseen peliin.

Voisin vaikka lyödä vetoa, että Sadjan seikkailu on kertaalleen kuopattu pelikonsepti, johon on pumpattu uutta elämää ymppäämällä se toisen tarinakaaren palaseksi. Paketti tuntuu Disneyn jouluspesiaalilta, johon on kerätty makkeli leikkaamon lattialta.

Ei raksuta

Tarinan lisäksi myös osa pulmista on sillisalaattimaisen sekavia. Olin valmis kierimään tuhkassa, kun mietin, miten saan tehtyä tuhkapatsaan pitelemästä tuhka-avaimesta itselleni kopion. Sain valettua muotin kynttilästä, mutta vasta tietoverkko paljasti, että muottiin pitää kaataa hunajaa ja koko komeus kiikuttaa pimeässä nurkassa majailevalle varjolle, joka muovaa avaimen lopulliseen muotoonsa. Peli todistaa, että maalaisjärki on suhteellinen käsite.

Wanhojen hywien aicojen kunniaksi Memoriaan on ympätty myös suuntavaistoa uhmaava sokkelo, mutta myönnytyksenä nykypolvelle aikansa harhailtuaan labyrintista voi poistua nappulaa painamalla. Armonpainike on kuin mannaa taivaasta.

Need a demon? Why not Zoidberg?

Jokapainanmaagi

Pulmailua piristetään taikavoimilla. Geron osaa edelleen rikkoa ja ehjätä esineitä, mutta nyt hän saa avukseen taikasilmän, jolla metsästetään ruuduista punaista katkua, joka on todiste käytetystä magiasta. Sadjan taikapatteristo kattaa puolestaan kivetysloitsun, muistojen peukaloinnin ja aktivointitaian, jota käytetään pääasiassa valaistuksen kanssa temppuiluun.

Määrä ei totisesti korvaa laatua, sillä kakkososan kumuloituneita erikoistaitoja ei käytetä kuin muutamissa paikoissa. Satinavin ketjuissa pirstomisella ja korjaamisella oli oma selkeä roolinsa, mutta nyt viisinkertaisella temppuarmadalla ei nousta lähellekään ensiosan pulma-arsenaalin monipuolisuutta tai logiikkaa.

Myös ääninäyttely astuu vaaksan väärään. Saksalaisen seikkailupelin dubbauksen kritisointi on vähän sama asia kuin vaatisi Vaasan Sportilta liigatason otteita, mutta nyt muutaman yli-innokkaan näyttelijän ansiosta korvat tekee mieli sokaista virkkuukoukulla. Onneksi keksin ajoissa, että dialogi on valmiiksi tekstitettyä ja hiljenee volumenappulasta.

Memorian jokaisesta huokosesta tihkuu palapelimäinen yhdistely. Satukirjamaisen kaunis fantasiamatka jaksaa kiinnostaa koko kestonsa ajan ja tarinan loppuratkaisu onnistuu jopa yllättämään. Silti peli tuo tuo mieleen isoäitini legendaarisen pulavuosien viikonloppuyllätyksen: siihen kaavittiin kaikki viikon aikana kerätyt ruoantähteet, jotka kruunattiin reilulla annoksella margariinia.

Maha täyttyy, mutta maku jättää toivomisen varaa.

Juho Kuorikoski

75