Tuhosiko Mick Jagger vanhempiemme moraalisen selkärangan? Ei, kyllä he ovat aivan yhtä huolissaan jälkikasvunsa omistuisista harrastuksista kuin heidän omat vanhempansa.
Tietokone- ja videopelit ovat olleet ilonamme jo toistakymmentä vuotta. Ei siis ihme, että myös muu maailma alkaa vähitellen huomata pelit ja niiden pelaajat, vaikka esimerkiksi lehdistö noteeraa tietokonepelin vasta siinä vaiheessa, kun sen myyntiluvut ovat kymmenkertaiset kannessa keikistelevän laulajattaren levyjen myyntiin verrattuna.
Yhdysvaltain ja Brittein saarten lehdissä on alettu antaa ohjeita vanhemmille, jotka ovat huolissaa jälkikasvunsa peliharrastuksesta. Vastaavia ohjeita nähdään varmasti pian myös meillä. On syytä varautua pahimman varalle.
Peruuttamattomasti kierountuneet vanhemmat
Sama sukupolvi, jonka uskottiin kieroutuvan peruuttamattomasti rock-musiikin (erityisesti Rolling Stonesin) vaikutuksesta, on nyt siinä iässä, että ovat itse vanhempia. Rock ei kuitenkaan pystynyt heidän päätään pehmittämään, sillä he ovat aivan yhtä epävarmoja uuden sukupolven uusien harrastusten suhteen kuin omatkin vanhempansa.
Kaikki olisi hyvin, kunhan tenavat paukuttaisivat rumpuja kellarissa ja huutaisivat rivouksia mikrofoniin. Sen sijaan tietokoneen, nintendon ja teeveen tuijottaminen tekee heistä sosiaalisia nörttejä, lukutaidottomia häiriköitä, väkivaltaisia sosiopaatteja ja tuhoaa heidän keskittymiskykynsä. Ja eikös tietokoneissa ole sitä Internet-pornoakin?
Iltapäivälehtien toimittajien on helppo vedota vanhempien pelkoihin: "pelaaminen johtaa koulupinnaamiseen", "väkivaltaiset tietokonepelit tekevät lapsista aggressiivisia", "tietokonepelien maailma on seksistinen", "pelaaminen tuhoaa koulumenestyksen" jne, jne, ad nauseaum. Kovat huumeet ovat ainoa paha, johon tietokoneita ei ole vielä onnistuttu yhdistämään. Näiden artikkelien kirjoittajien tulisi joskus kaivaa oman, muinaisen nuoruutensa lehdet naftaliinista ja katsoa, mitä sen ajan ilmiöistä kirjoitettiin.
Suuri osa tästä niin sanotusta journalismista perustuu joko pelkkiin henkilökohtaisiin näkemyksiin tai väärin tulkittuihin vanhentuneisiin tutkimuksiin. Esimerkiksi pelien väkivaltaisuutta käsittelevissä kirjoituksissa vedotaan usein 80-luvun alussa tehtyyn tutkimukseen, jossa tutkittiin Space Invaders- ja Roadrunner-pelien vaikutusta 5-vuotiaiden lasten aggressiivisuuten ja sosiaalisuuteen. Sen lisäksi, että sekä tutkittavat pelit että 80-luku ovat historiaa, ja kohderyhmä väärä, uutisoinnissa unohdetaan mainita, että samassa tutkimuksessa havaittiin kahden pelaajan pelien, väkivaltaistenkin, nimenomaan vähentävän 5-vuotiaiden lasten aggressiivisuutta!
Valitettavasti hyvät uutiset eivät pääse lööppeihin.
Englantilaisen oppimisen ja opettamisen tutkimiseen erikoistuneen Ultralab-tutkimuskeskuksen tutkijat (Anglian teknillinen korkeakoulu) ovat puolestaan havainnoineet tietokonepelaajia ja heidän vanhempiaan, ja huomanneet, että vanhemmat eivät yksinkertaisesti ymmärrä, mistä tietokonepelissä on kysymys. Tai kuten tutkimuksen tuloksista raportoineet tutkijat sanovat: vanhemmat ja opettajat ovat tietokonepelilukutaidottomia. Kun pelaajien toimintaa on analysoitu, heidän on huomattu noudattavan seuraavaa toimintamallia: havainnoi, kysy, laadi hypoteesi, kokeile - malli, jota on turhaan yritetty karttakepillä takoa ihmisten päähän, on syntynyt sinne itsestään.
Maailma muuttuu
Menipä nyky-Suomessa lähes mille työpaikalle tahansa, muutos on viime vuosina ollut raju. Uutta tietotekniikkaa hyödynnetään lähes kaikessa toiminnassa. Sen sijaan tyypillisessä koululuokassa ainoa muutos sitten 20-luvun näkyy oppilaiden hiusten pituudessa ja punttien leveydessä. Nurkassa voi toki seistä tietokone, mutta sen vaikutukset päivittäiseen koulutyöhön ovat jääneet yllättävän vähäisiksi. Ja tietokoneen kun pitäisi tehostaa nimenomaan tiedon käsittelyä ja välittämistä: osaamista ja oppimista.
Päinvastoin, ruutuorjuuden pelätään tuhoavan oppilaiden keskittymiskyvyn ja pitkäjänteisyyden. Opettajat valittavat, kun koululaiset eivät enää jaksa istua edes kolmea varttia heidän sointuvaa ääntään kuunnellen.
Ultralab-tutkimuskeskuksen tutkijoiden mukaan kyse ei ole kuitenkaan niinkään keskittymiskyvyn puutteesta kuin oppilaiden sopeutumisesta nykyaikaiseen mediaympäristöön. He voivat samanaikaisesti lukea lehteä, pelata Nintendoa, katsella televisiota ja kuunnella korvalappustereoita. Totta kai, jos heidän suorituksiaan arvioidaan vanhojen normien perusteella, tulokset näyttävät ... erikoisilta. Mutta olisiko meidän kenties harkittava myös normien uudistamista?
Tietoyhteiskunnassa ihmisten on kyettävä käsittelemään useita informaatiovirtoja samanaikaisesti. Ja juuri niin nykynuoriso tekee jo nyt - jos vain koulu ja vanhemmat antavat. Ei ihme, että he kyllästyvät nopeasti joutuessaan seuraamaan vain yhtä informaation lähdettä, jonka sisältöön he eivät voi vaikuttaa näppäimistön tai kauko-ohjaimen välityksellä. He eivät enää suostu passiivisen informaation kuluttajan asemaan. Kyse on pikemmin kehityksestä kuin taantumisesta.
Vinkkejä vanhemmille
Mutta millaisia ohjeita tietokone- ja videopelaajien vanhemmille maailmalla annetaan? Ohessa varoittavia esimerkkejä:
Sellaisten pelien, joiden tarkoituksena on ainoastaan viihdyttää, käyttöä tulee rajoittaa kotona. Vanhempia neuvotaankin sulkemaan ajanvietepelit sulkemalla ne esimerkiksi salasanasuojattuihin hakemistoihin. Salasana annetaan lapsille vasta, kun läksyt, kotityöt ja viulutunti on hoidettu. Sen sijaan "kehittävien" pelien pelaamista ei tarvitse rajoittaa (useimmiten syystä). Eräänkin ohjeiston kirjoittaja kertoo, miten hänen omassa perheessään lasten aika on jaettu tasan tietokoneen, lukemisen, pelaamisen, keskustelun ja ulkoilun välillä. Hän ylpeilee sillä, että hänen lapsensa eivät pelaa kerrallaan puolta tuntia pidempään eivätkä sitäkään joka päivä.
Peliä ostettaessa (vanhemmat huolehtivat peliostoksista) ei tule tyytyä pelilaatikon kannen antamaan informaatioon. Pelin sisällöstä kannattaa ottaa selvää joltakulta, joka sitä jo pelannut. Toisena vaihtoehtona suositellaan "luotettavan tietokonelehden" peliarvosteluihin tutustumista. Pelin sopivuutta arvioidaan esimerkiksi pelaajan henkisen iän ja pelin aihepiirin perusteella. Jos ostettu peli ei sittenkään täytä vanhemman asettamia normeja, hänen on palautettava se kauppaan. Esimerkiksi Games Domain Review -lehden Bonnie MacEvoy kertoo, että hän ei suostu edes ostamaan sellaisia pelejä, joita hän ei voi halutessaan palauttaa.
Myös ultralabin tutkijat antavat ohjeita, hieman erilaisia tosin:
* Keskustele nuorten kanssa peleistä, opettele pelien sanasto ja yritä ymmärtää, mistä peleissä on kyse.
* Pelaa joitakin pelejä yhdessä nuorten pelaajien kanssa, heiltä oppien. Tutustu pelien ongelmiin, löydä pelien haaste.
* Muista, että siinä missä kaikki kirjat eivät ole korkeakirjallisuutta, markkinoilla on myös huonoja pelejä. Ilman yhteistä käsitteistöä ja kokemusperustaa vanhemman on kuitenkin turha yrittää perustella jälkikasvulleen, miksi jokin peli on "huono" tai "moraaliton".
* Arvosta nuorten pelaajien taitoja ja osaamista. Osoita heille, että peleistä opittua ongelmaratkaisumallia voidaan hyödyntää myös muualla, esimerkiksi matematiikan ja fysiikan opinnoissa.
* Seuraa nuoria pelaajia, kun he pelaavat ryhmässä, huomaa heidän keskittymisensä, yhteisty
