Kuuntele minua, kuuntelen sinua, ääni kun on nyt Kalmanradion!
Papa Sangre alkaa sieltä, mihin muut pelit yleensä päättyvät. Jo kättelyssä selviää, että kyseessä on suoraan ruumisarkun rauhasta alkava taivasmatka. Mutta enkelikuorojen ihanan laulun asemasta jostain kuuluu tupakankatkuinen ääni, joka tarjoaa mahdollisuutta päästä takaisin elävien kirjoihin. Ääni käskyttää perseen irti penkistä ja näyttää, että ilman grafiikkaakin voi tehdä äärimmäisen tiivistunnelmaisen seikkailun.
Papa Sangren keskeinen idea on näkeminen kuulon avulla. Grafiikkaa ei käytännössä ole lainkaan, sillä koko audiovisuaalinen anti on sievennetty audioksi. Fiilis on katossa, kun peli opettaa, miten sitä kuunnellaan. Kun korvat muuttuvat silmiksi, ahaa-elämys on melkoinen.
Puhu minulle, Boromir
Äänimaailmaan on satsattu runsaasti paukkuja, sillä pelin pääroolissa äännehtii Sean Bean. Parhaimmillaan tunnelmaa voi leikata veitsellä, kun uhkaavat narinat ja hiipivät askeleet jalostuvat jossain vaiheessa murinoiksi ja rapinoiksi, jotka kielivät siitä, että kohta juostaan ja lujaa.
Kuolleiden maailmassa tarjotaan pelkkää stereoääntä, mutta on äärimmäisen tärkeää, että kuulokkeet ovat oikein päin päässä. Seikkailuun ei kannata syöksyä muutaman euron kiinanrimpuloilla, sillä Papa Sangre elää ja hengittää äänimaailmastaan.
Mobiililaitteiden paikkatietovehkeet ja gyroskoopit kertovat pelille, mihin suuntaan laitteen kanssa suunnistetaan ja ääni liikkuu tämän mukana. Tekninen toteutus saa tuntemaan, että ääni kuuluisi oman pään sisältä. Havainnointia helpottaa ruudussa pyörivä kompassi, jonka avulla oma nokka on helpompi osoittaa kohti äänilähdettä.
On todella hämmentävä kokemus, kun kertojaääni tuntuu liikkuvan täppäriä käännettäessä, mutta ruudulla ei näy kuin kompassi ja muutama virtuaalipainike. Samalla mentaaliprosessori piirtää kuvaa kuolleiden maasta oman kerrostalokaksion parketille.
Papa Sangre II on ensimmäinen pelaamani liiketunnistuspeli, jossa liikkuminen on jalostunut kikkailun sijaan tärkeäksi osaksi pelimekaniikkaa.
Pimeä uhka
Kuolleiden maailmassa edetään ottamalla suunta pyörimällä ja täppäilemällä ruudulla näkyviä jalkapainikkeita vuoron perään. Hätäily kostautuu kompasteluna, sillä jalkojen on liikuttava rytmikkäästi.
Jalkojen yläpuolella ovat kädet, joita käytetään toisinaan vastarinnan kurittamiseen tai taputtamiseen. Pelimekaaninen selkäranka on yksinkertainen, mutta tässä pelissä kaikki on alisteista pyhälle äänelle.
Jossain kaukaisuudessa soi gramofoni, jota kohti päässä kuuluva ääni kehottaa kulkemaan. Muistoiksi muuttuneita musiikinpätkiä keräämällä on lopulta mahdollista palata haudan takaa. Matkalla on monia esteitä, joista kasvoton hirviökuvasto iljettävine äännähdyksineen nostaa kenen tahansa niskakarvat pystyyn. Vaikka ruudulla ei näy mitään, pelkät äänet riittävät luomaan mielikuvaa kuolleiden maassa vaeltavista pirulaisista.
Jännäkakka ui kalsareihin, kun uloskäyntiä vartioiva monsteri on houkuteltava pois vartiopaikaltaan taputtamalla käsiä ja tämän jälkeen on hiippailtava mörrin selustasta seuraavaan kenttään. Jos hiippailu muuttuu juoksuksi, eteneminen kompuroimatta on äärimmäisen hankalaa, kun niskaan kirjaimellisesti huohotetaan. Toisinaan adrenaliinipiikki iskee niin voimalla, että käpälät tärisevät vielä pitkään pelin jälkeenkin. Kuunteluoppilaan elämä ei ole helppoa.
En kovin mielelläni tartu kauhupeleihin, mutta Papa Sangre voitttaa puolelleen huikean tiiviillä tunnelmallaan. Kun grafiikkaa ei ole, mielikuvitus joutuu pakostakin töihin. Äänet antavat mielikuville apupyörät, joiden varaan kelpaa rakennella visuaalista tulkintaa ympäröivästä lumemaailmasta.
Papa Sangre II todistaa, että pelin käsitettä on mahdollista venyttää varsin pitkälle. Aivan tyystin ilman grafiikkaa ei ääniseikkailukaan selviä, mutta muutamasta painikkeesta ja kompassista koostuva ulkoasu on käytännössä pelkkä padi, joka on siirretty kosketusnäytölle.
Grafiikkaa on helppo pitää digitaalista peliä määrittävänä tekijänä, sillä käytännössä jokaisessa pelihistorian tuotoksessa ruudulla on vipeltänyt jotain. Kuulomatka kuolemanlaaksoon todistaa, että peli toimii ilman grafiikkaakin.
Hämmentävintä on, etten missään vaiheessa seikkailuani tuntenut, että jään jostain paitsi, kun monikulmioiden sijaan tuijotin kaksioni valkoisia levyseiniä.
http://www.papasangre.com/
Something Else/Playground Publishing
Arvosteltu: iPad Air
Saatavilla: iOS
Ikäsuositus: 12+
Hinta: 4,49 EUR
Muuta: Vaatii kuulokkeet
90 pistettä + Pelit suosittelee
90
