Papers, Please!

Ennen oli rajamiehet rautaa ja passit paperia

Miten pääsee rajamieheksi kommunistisessa diktatuurissa?  Voittamalla lokakuun työlotossa, tietysti. Saisipa yt-Suomessakin työpaikan näin helposti.

Kukapa ei olisi unelmoinut työpaikasta, jossa saa jatkuvasti kohdata uusia ihmisiä ja sitten tylyttää näitä idiootteja oikein kunnolla. Papers, Pleasen nimetöntä päähenkilöä onnistaa, sillä hän voittaa Arstotzkan diktatuurin työlotossa itselleen rajamiehen viran. Onnea kestää vain hetken: rajamiehen työ ei ole helppoa ja diktatuurissa virheistä rangaistaan ankarasti.

 

Rajamies, työn sankari

Papers, Pleasen läpäistäkseen on selvittävä 31 työpäivän savotasta. Päivä alkaa aina sillä, että rajavirkailija lukee lehdestä uutiset sekä uusimmat käskyt ja käy rajamiehen sääntökirjan huolella läpi. Sääntökirja on rajamiehen raamattu, josta selviää muun muassa eri maiden asukkaiden passien myöntöpaikat, virallisten leimojen ulkomuoto ja muu tuiki tarpeellinen. Sääntökirjan oppii suhteellisen nopeasti ulkoa. Syytä onkin, sillä rajatarkastuksissa ei ole aikaa epäröintiin. Virheellisistä rajaleimoista, hylätyistä tai hyväksytyistä, saa ensin varoituksia ja sen jälkeen tumpelointi kuoritaan palkasta. Se ei paljon naurata, sillä pienellä palkalla pitää maksaa perheen asunnon vuokra, lämmityskulut, ruoka ja esimerkiksi lääkkeet.

Kun kupletin juoni on selvä, aletaan purkaa jonoa. Rajavirkailijamme tutkii huolellisesti jokaisen asiakirjan. Jos passissa on väärä kuva, sarjanumero, syntymäaika tai nimi, tai se on vanhentunut, on tuomio armoton: käännytys. Joskus asiakkaat pullikoivat vastaan, mutta se loppuu, kun rynnäkkökiväärein varustautuneet vartijat sanovat soo-soo.

Työpäivän jälkeen lasketaan palkka kouraan. Rajavirkailija toimii provikkapalkalla, joten käsiteltyjen asiakkaiden määrä ja tehdyt virheet ratkaisevat sen, paljonko kouraan jää. Hölmöilyyn ei ole varaa, tai jäävät laskut maksamatta ja ruoka ostamatta perheelle. Pari ruoatonta päivää kylmässä asunnossa ja joku sairastuu. Sen jälkeen pitääkin saada rahaa lääkkeisiin tai saa heittää hyvästit jollekulle perheenjäsenistä.

Kovaa mutta reilua peliä!

Kafka rajalla

Työ vaikeutuu joka päivä, melkoisen jyrkällä käyrällä. Alussa riittää, että passin tiedot täsmäävät asiakkaan pärstävärkkiin. Seuraavina päivinä eteen pusketaan työ- ja maahantulolupia, henkilökortteja, diplomaattien nootteja ja mitä vielä. Tarvittaessa rajamies suorittaa ruumiintarkastuksia, kuulustelee asiakkaita ja pidättää rikollisia. Joskus yllättävät tahot jättävät hänen haltuunsa salaisia kansioita tai viestejä. Byrokratian mielivaltaisuus ja työtehtäviä hidastava vaikutus on saatu mukaan just jetsulleen oikein.

Yllättävien terrori-iskujen ja laittomien työläisten takia säännöt muuttuvat jatkuvasti, virheitä tulee taatusti eikä raha enää riitä perheen elättämiseen. Onneksi konstit ovat monet. Rikollisten kiinniotosta saa hieman lisärahaa, ja jos lähtee avustamaan epämääräisiä tahoja, rahaa voi tulla hyvinkin paljon. Mutta jos ei ole varovainen, tiedusteluviranomaiset hengittävät pian niskaan ja linnakakku odottaa.

Välillä tiskille tulee myös toisenlaisia tapauksia. Nainen sujauttaa passin välissä lapun, että takana tuleva mies aikoo tehdä hänelle pahaa. Mutta mitä teet, jos miehen paperit ovat kunnossa? Tai mitä jos joku saapuu jatkuvasti paremmin ja paremmin väärennettyjen paperien kanssa. Missä välissä hän pääsee läpi? Mitä siitä seuraa? Työpäivän jälkeen rajamiehen pöytä on kaaoksessa, täynnä erilaisia lippusia ja lappusia, ja oma mieli on vähintään yhtä sekaisin.

Peli on aika vaikea, joten jos kyvyt eivät riitä äärirajoille, pelissä on helppo moodi, jolla työ on vähän inhimillisempää. Pelin läpäisyn jälkeen avautuu loputon moodi, jossa voi kilpailla itseään vastaan täydellisissä suorituksissa, nopeudessa ja niin edelleen.

Kunnia Arstozkalle!

Lyhyesti sanottuna Papers, Please on aivan saakutin hyvä peli. Rajamiehen arki mielivaltaisen diktatuurin rajalla on täynnä pieniä oivalluksia ja byrokratian absurdiudesta kumpuavaa huumoria. Entisenä viisumi- ja oleskelulupavirkailijana on todettava, että vaikka Paperit, kiitos! ottaa homman aika lailla kieli poskessa, on työssä vivahdus samaa tunnetta kuin viisumityöhön kuuluvassa asiakirjatarkastelussa. Tuli ihan kotoisa olo. Onneksi suurin osa asioista hoidetaan nykyään sähköisillä rekistereillä, sillä pelin tarjoama kuva rajamiehen arjesta on kafkamainen painajainen.

Papers, Please! on varsinainen rajatapaus, yksi vuoden yllättävimmistä julkaisuista,  joka ansaitsee huomiota jo poikkeavan aihepiirinsä takia. Se, että peli on vielä hauska ja juuri sopivan haastava,  nostaa sen kevyesti Pakko kokeilla -listalle. Älkääkä selittäkö, että grafiikka on surkeaa: 80-luvun alussa elämä oli sellaista ja ihmiset rumia.

Arstotzka on maanpäällinen paratiisi ja todellisuus, joka tulee kokea. Matkaa sinäkin sinne! Kunnia Arstotzkalle!

PS. Jos ei uskalla laittaa rahojaan ruotsalaiseen kehitystyöhön, niin Lucas Popen mestariteoksen betaversiota saa pelata ilmaiseksi. Ladata voi osoitteesta www.dukope.com

 

Aleksi Kuutio

 

Oikea rajatarkastaja tarkastaa pelin paperit

Pelissä rajamiehen arki on sangen mielenkiintoista ja jännittävää, mutta onko missään mitään tosipohjaa? Laitoimme passintarkastuksen ammattilaisen pelaamaan peliä. Tässä hänen kommenttinsa.

”Ammatillisesti mietittynä Papers, Please on ehkä rakennettu juuri sellaisista mielikuvista, joita suurella yleisöllä passintarkastajan arjesta on. Nykyään laitteet ja rekisterit tekevät monet niistä asioista, joita pelissä pitää muistaa, verrata tai tarkistaa käsipelillä. Pelissä ei luonnollisesti voi etsiä passista mitään väärennökseen viittaavia seikkoja, vaan pitää löytää esimerkiksi virheitä esitetyistä asiakirjoista. Pelissä oli selkeä kuvio, joko myöntää viisumi tai sitten estää alueelle tulo. Tosielämässä asiat eivät ole ihan niin yksiselitteisiä. Virhe asiakirjassa ei välttämättä tarkoita pääsyn epäämistä.

Pelissä mukavaa oli nopea eteneminen, militaarinen ”kylmä peli” -meininki ja etenkin vakioasiakas, joka pyrki alueelle aina väärällä passilla tai muilla asiakirjoilla. Maahanpääsyn estäminen sai oikealle rajavartijalle hymyn huulille ja varmasti Arstotzkan kansalle sen ansaitseman turvallisuudentunteen rajavalvonnan tehokkuudesta! Vastaavia vakioasiakkaita on myös oikeassa elämässä.

Käännytettäviä oli joukossa paljon, varmaan joka toinen asiakas. Oikeassa elämässä tällaisia on vähemmän kuin promillen verran. Tai se riippuu vähän siitä, mitä rajaa valvotaan. Työnantajan palautteet tehdyn virheen jälkeen olivat tylyjä. Ne tulivat yllättäen ja pyytämättä, kuten faksi Annelille. Ja siis juurikin ”faksina”, joka oli hauskaa, vähän sellaista militanttia menoa, niin kuin rajavalvonta varmasti suurelle yleisölle onkin.

Strippareiden lirkuttelua ja jätettyjä käyntikortteja tulee oikeassa elämässä ikävä."

Nimim. Lokakuun lottovoittaja 2003