Kukaan tuskin lienee välttynyt törmäämästä sanaan Pokémon viime kuukausien aikana. Mitä sitten on tämä helposti lausuttavan (vrt. master characters of the universal alliance tai changeable mechanic jungle fighters) leluboomin takana?
Älykkäästi suunniteltu markkinointi- ja tuotantokoneisto tietysti, noin lyhyesti kerrottuna. Mitä muuta?
Laaja tuoteperhe
Pokémon-sana on lyhennys sanoista pocket monster. Taskuhirviöt puolestaan ovat omituisia, sympaattisen oloisia pieniä otuksia, joista osa on hyvinkin mielikuvituksellisia.
Pokémon-ilmiö ei ole mikään satunnainen menestystarina, vaan hyvin suunniteltu ja toteutettu maailmanlaajuinen markkinointikampanja. Se on peräisin Japanista ja lähti siellä liikkeelle Nintendo Gameboyn pelistä. Gameboyn Pokémon on idealtaan yksinkertainen ja toteutukseltaan näppärä seikkailupeli, jossa on tavoitteena kerätä mahdollisimman suuri määrä erilaisia Pokémon-otuksia. Peli on varsin helppo ja söpö pelattava eikä sen suosio ole mikään ihme.
Gameboyn rinnalle ilmestyivät pian piirretty tv-sarja ja sarjakuvat. Keräilykortit ja -tarrat kuuluivat myös asiaan. Varsin pian kotimaan markkinoiden jälkeen ilmiö levisi ensin Yhdysvaltoihin ja sitten Eurooppaan. Meilläkin varsin suosituksi tullut keräilykorttipeli levitti innostusta hiukan vanhemmankin nuorison keskuudessa. Pokémon-pelin tunnuslause "Gotta catch'em all!" (tarttis saada ne kaikki) tuli pian hyvin tutuksi ympäri maailman.
Gameboy-pelin, keräilykorttien ja -pelin, sarjiksien ja kirjojen lisäksi markkinoilla on Pokémon-avaimenperiä, herätyskelloja, kyniä, mukeja, paitoja, cd-levyjä, pehmoleluja, virtuaalilemmikkejä ja ties mitä kaikkea muuta. Erityisen suosituksi hahmoksi on noussut Pikachu, ultrasöpö mangankeltainen sähköhiiri, josta löytyykin jos jonkinlaista versiota.
Nykyisin homma on paisunut vallan mahdottomaksi ja on kiinnostavaa nähdä, millaisiin mittasuhteisiin se ehtii ennen kuin lopahtaa. Seuraava menestystarina kytee varmasti jo jossakin. Japanissa, Pokémonin kotimaassa on keräilykorttiautomaatteja jokaisessa kadunkulmassa. Lisäksi jopa monet japanilaiset suuryhtiöt jakavat asiakkailleen harvinaisia Pokémon-korttien erikoispainoksia. Näin menettelevät muun muassa lentoyhtiö ANA, Japan Railways ja Toyota. Ideana on tietysti houkutella keräilyintoisia ihmisiä yhtiöiden asiakkaiksi.
Asenteen muutos
Ilmiönä Pokémon on reilun vuoden ikäinen. Kun aikanaan luin siitä ulkomaisista pelilehdistä, tuumin, ettei ainakaan Suomeen kaivata tuollaista tuoteperhettä. Toki Gameboyn pelinä se herätti lievää kiinnostusta, mutta muuten suhtauduin siihen suurella varauksella.
Kun sitten keräilykorttipeli saapui meille sopivasti ennen joulua, asenteeni oli yhä epäilevä. Ihmeekseni peli meni hyvin kaupaksi ja tutustuttuani siihen itse minun oli pakko myöntää sen jopa toimivan. Näppärän pelin lisäksi se on helppo keräiltävä. Koska Pokémonin perussarja on varsin pieni (102 korttia), sen kaikki kortit ovat suhteellisen vaivattomasti saatavissa, toisin kuin vaikka Magicin yli 300 kortin (+foilit) sarjoissa!
Samoihin aikoihin loppuvuodesta alkoi MTV3:lla pyöriä lauantaisin Pokémon-piirretty. Vaikka sen juonessa on tietysti jonkin verran kritiikin sijaa, on sitä kiva katsella ja se viihdyttää pienimpiä erinomaisesti. Pokémoninkin maailmassa on taisteluita, mutta ne on toteutettu hyvin hienosti, verellä ja suolenpätkillä herkuttelematta. Eikä Pokémonissa kukaan koskaan kuole, pahiksetkin korkeintaan tyrmätään.
Itse muutuin epäilijästä Pokémon-faniksi aika nopeasti. Korttipeliä oli kiva pelata ja sarjakin oli pian koossa. Kun tutussa sarjiskaupassa näkyi pokepallo Pikachuineen, pakkohan se oli ostaa. Samoin pieni pehmeä, nimeään toistava avaimenperä-Pikachu. Tosin uskottelin ostavani ne lapsille, mutta ainakin pokepallo on vielä työpöydälläni.
Tamagotchin tapainen, mutta monipuolisempi virtuaali-Pikachu on myös vakituinen kaverini. Siihen on yhdistetty askelmittari, joka kävellyn määrän perusteella tuottaa 'watteja' Pikachulle annettavaksi. Nyt voin siis ihan oikeasti lähteä kävelyttämään Pikachuani. Kaikkea ne keksivät.
Jostakin syystä en ole vieläkään hankkinut itselleni Gameboyn Pokémonia, vaikka Gameboylla muuten säännöllisesti pelaankin. Ehkä aikani ei riittäisi pelin läpipelaamiseen?
Markkinamoraali
Kuten mainitsin, piirretty Pokémon-sarja on sinänsä hyvä. Sen kaupallisuuden aste kuitenkin hiukan arveluttaa. Kauppahan se on joka kannattaa ja monet meistä elättää, mutta siltikään en oikein pidä sarjan tyylistä siltä osin. Tiedän hyvin, että se on saman markkinointikoneiston luoma kuin koko ilmiö, mutta täytyykö keräilymoodia korostaa koko ajan ja jopa kesken ohjelman?
Itse asiassa koko sarja on kuin puolen tunnin mittainen Pokémon-mainos. Tällä kerralla vain tv-yhtiö lienee maksanut siitä sen sijaan, että mainostava yhtiö maksaisi tv-yhtiölle mainosajasta.
Toisaalta lapsille suunnattujen tuotteiden kanssa asiat ovat aina vähintään kaksipiippuisia. Pokémon-keräilykorttipeli on menestynyt hyvin Suomessakin. Kuinkahan moni innoissaan sen ostaneista junioreista jaksaa koskaan opetella sen sääntöjä, niin helpot kuin ne ovatkin? Aika moni taitaa hamuta kortteja vain koska muillakin on, sen enempää niistä ymmärtämättä.
Meillä harvinaisen kovan korttibuumin varjopuolena on pahimmillaan muutaman viikon odotus. Hinnat näyttävät myös olevan kohdallaan, eikä suurta kysyntää ole hyödynnetty hintoja nostamalla. Jenkeissä kysyntä oli väliin niin kovaa, että kaupoilla oli jos jonkinlaisia rajoituksia ja samalla hinnat kohosivat pilviin. Tavallisen pelipakan hinta oli kaksinkertainen ohjehintaan verrattuna ja ylihinnoiteltuja boostereita myytiin korkeintaan kaksi asiakkaalle. Meillä kaikki on onneksi hiukan lievempää.
Nyt täytyy lopetella, Pikachuni piipittää siihen malliin että reipas lenkki odottaa!
