Tietokonepelit jäytävät mieltä ja rapauttavat ruumiin. Millaisia ihmisiä meistä oikein kasvaakaan, jos kaikki tuomiopäiväennusteet pitävät paikkansa?
Tietokonepelit herättävät ammattitietäjissä enemmän huolta kuin huumeet, valtionvelka ja otsoniaukko yhteensä. Milloin Mortal Kombat vihannoi meidät aivottomiksi tappokoneiksi, milloin monitorin ääressä kasvaneet pelinörtit suistuvat epäsosiaalisuuden kierteeseen.
Lääh puuh
Tietokonepelien maailmassa menestyminen ei pahemmin kilojouleja polta, kolajuomaa ja pitsapurilaisia sitten sitäkin enemmän. Peliohjaimen varressa kasvava sukupolvi onkin kouluun kesät talvet katkenneilla suksilla sivakoineiden esi-isiensä mielestä toivottomassa alikunnossa. Leuka ei heillä vedä eikä puntti nouse, verenpaine senkin edestä. Raikas ulkoilma on hengelle vaarallista myrkkyä.
Hyvänä puolena mainittakoon eläkekustannusten raju lasku velton nörttisukupolven infarktoituessa alle viisikymppisenä autuaammille pisteidenkeruuvainioille.
Kotioven ulkopuolella tarvitaan sosiaalisia taitoja, joita ei Red Alertin ääressä opita. Jos vastaantulijoita ei saa ampua, potkia, jyrätä tankilla tai putsata heidän taskujaan, mitä heille sitten pitäisi mukamas tehdä? Puhua vai?
Eikä dialogikaan ihmeemmin luista, kun mistään ei löydy valmiita vaihtoehtoja, joista valita sanansa _ tökittävistä hotspoteista nyt puhumattakaan.
Toisaalta ehkä parempi niin, sillä pettymys voisi olla liian raskas, jos finninaamaista, pullonpohjalinssistä, kumararyhtistä ryppyisen tahraiseen collegeen sonnustautunutta nörttiä sittenkin, kaikkia todennäköisyyden lakeja uhmaten, ihmeen kaupalla lykästäisi. Reaalimaailman naiset eivät ole mitään Lara Crofteja. Ja hyvä niin, sillä käsikranu kitarisoissa on vaikea vikistä _ semminkin jos on nielaissut sokan.
Ampu tulee
Eniten huolta on kannettu tietokonepelien hurmeisesta väkivaltaisuudesta. Yleisen turvallisuuden nimissä onkin oltu ainoastaan tyytyväisiä, jos keskiverto pelaajanörtti on nähnyt auringonlaskun ainoastaan verkosta impattuna giffinä, jpegistä nyt puhumattakaan. Pysyypähän kotonaan poissa mummoja potkimasta.
Eipä sillä, että keskiverto peluri olisi yhteiskuntarauhalle sen suuremmaksi uhaksi. Hänen väkivaltataitonsa rajoittuvat peliohjainkäden taiturimaisiin liikesarjoihin, joilla Sub Zero mättää kaikki potkunsa ja iskunsa sulavana sarjana vastustajan leukaperiin.
Pelit-lehden toimituksen avustajakokoukset ovat osoittautuneet aihetta tutkiville psykologeille apurahan arvoiseksi tiedonlähteeksi. Saman pöydän äärestä on pahimmillaan löytynyt toistakymmentä raaistavien väkivaltapelien dementoimaa henkilöä. Toivottomimmat tapaukset ovat olleet koukussa 80-luvun alusta alkaen.
Tutkijoiden riemuksi pelit ovat desensitoineet nämä suurkuluttajansa (lääkäreitä, tutkijoita, toimittajia, diplomi-insinöörejä ym.) kiiluvasilmäisiksi pedoiksi, jotka repivät toistensa sisäelimet näytille pienimmästäkin provokaatiosta. Liikuntaa saadakseen he sonnustautuvat militaristisiin maastopukuihin, juoksentelevat metsissä tai savuisissa luolissa ja osoittelevat toisiaan aseilla, jotka ampuvat oikeita (maali)kuulia tai infrapunasäteitä. Kerrotaanpa jonkun heistä sortuneen todella likaiseen, suorastaan vastenmielisen ällöttävään peliin, jossa ei armoa edes pyydetä: politiikkaan.
Pahan paalujuuri
Kaikki tämä on kuitenkin vielä kevyttä verryttelyä. Todellinen(!) kaiken Pahan alku ja paalujuuri, Internet, on vasta levittämässä rappiota tihkuvia lonkeroitaan pikku pilttien aivoihin. Tuo riippuvuutta aiheuttava paheen virtuaalinen pesä suoltaa lasten silmät ja suut täyteen pornoa, satanismia ja ties mitä. Löytyypä verkosta ohjeet siihenkin, miten ja milloin raamattu käskee uskovien vanhempien piiskata lapsiaan.
Eräs WWW-sivu kertoo, miten satelliittivastaanottimen koodausavain puretaan, jos haluaa katsella satelliittikanavia ilmaiseksi. Toiselta sivulta voit imuroida iloksesi kaikki maailman tunnetut tietokonevirukset. Muutaman klikkauksen päästä löytää ohjeet, miten rautakaupasta ostettavista tarvikkeista rakennetaan molotovin cocktail tai lannoitepommi, jolla räjäyttää keskikokoa suurempi kivitalo kivikasaksi. Tämä tietysti sillä ehdolla, että nukkui peruskoulun kemian tunneilla eikä jaksa vaivautua opintomatkalle lähikirjastoon.
Ja vikahan on tietysti tietoverkon, ei pommiohjeiden kirjoittajien saati pommien rakentajien.
Toisaalta minä ainakin haluan tietää, miten polttopullo tehdään. Eihän sitä koskaan tiedä, millaiseksi maailma tästä vielä kehkeytyy.
PS. Aina kun joku alkaa motkottaa tietokoneiden ja tietoverkkojen olevan kaiken pahan alku ja juuri, kannattaa muistaa vanhaa kunnon Sokratesta. Hänen mielestään kirjoittaminen oli harvinaisen turmiollinen keksintö, joka vähitellen tuhoaa ihmiskunnan kyvyn ajatella omilla aivoillaan.
