Resident Evil HD Remaster

Hups, myrkytin parannuskasvitkin.

Kauhua sukupolvelta toiselle

Muistan elävästi Pleikan alkutaipaleelta troikan WipEout, Tekken 2 ja tietysti Resident Evil. Lopultakin se sai minut kiljumaan kauhusta, kun tajusin että Resident Evilistä on 20 vuotta!

Jauhoin alkuperäistä Resident Eviliä heti eurojulkaisun jälkeen: hupi maksoi vain 399 markkaa Itiksen Game Stationista. Internetskusta ja vinkkipalveluista vasta haaveiltiin, joten Ressun pulmat jumittivat herkästi, kun unohdin jotain esineitä tai paikkoja. Silloin pelien ongelmista vielä oikeasti keskusteltiin. Ah, niitä aikoja.

Tykkäsin ältsin jänskästä Ressusta kovasti, mutta en koskaan päässyt sitä läpi, kun ammukset, taito ja kärsivällisyys ennen pitkää loppuivat.

Zombit palaavat ennemmin tai myöhemmin, jos niitä ei ammuta päähän tai polteta.

Pelon anatomia

Resident Evilin lähestyvän juhlavuoden (2016) kunniaksi tehty Resident Evil HD Remaster päivittää kauhuseikkailupioneerin (taas kerran) nykyaikaan.

Tarinassa seurataan poliisin erikoisyksikön iskua kartanoon, jossa odottaa ihan jotain muuta kuin perustehtävä. Vanhan Plegen mielikuvitusta vaatineet, kulmikkaat lavasteet vaihtuivat jo GameCuben remasterissa tarkkoihin ja elävästi valaistuihin miljöisiin. Keskellä syrjäistä metsää sijaitseva synkeä goottikartano hyödyntää Hammerin vanhojen kauhurainojen kuvakieltä. Tapahtumapaikat sopisivat mainiosti vampyyrileffan lavasteiksi.

Yllätyin tajutessani, että pelko päähenkilöiden puolesta puudutti persauksiani koko ajan, vaikka tulevasta oli enemmän kuin aavistus. Kuolevaisuuden tunne, johon ynnätään hitaasti jäädyttävä painostava tunnelma, toimii kerta toisensa jälkeen. Hyytävää pohjavirettä rakennetaan tunkkaisen ja oudon miljöön ohella kauhun pettämättömillä peruselementeillä: epäilyttävillä äänillä ja tilanteen mukaan elävällä musiikilla. Halpa yllärisäikyttely pysyy minimissä, sillä tulevasta annetaan yleensä vihjeitä: ikkunaa raapivat ruumiit rysähtävät taatusti jossain vaiheessa lasista läpi.

Alunperin kuvakulmat olivat kiinteitä, koska aikakauden tekniikka ei muuhun venynyt. Tekijät käänsivät rajoituksen onnistuneesti tehokeinoksi. Kiinteät kuvakulmat luovat elokuvamaista tunnelmaa ja kierosti suunnitellut, vai pitäisikö sanoa ohjatut, näkymät tuovat konfliktitilanteisiin painetta. Kyllä meinaan jänskätti uusissa paikoissa, hyvä kun uskalsin luopua tähtäysasennosta ja edetä kuvakulmasta toiseen, jos zombi huohotti pahaenteisesti jossain lähellä.

Tunnelman virittely tarvitsee tietysti pulssia nostattavat kliimaksinsa, jotka konkretisoituvat useimmiten taisteluissa, joista on kung fu kaukana. Nujakointi zombeja ja muita mutantteja vastaan on hidasta ja harkittua. Tai pitäisi olla, sillä hätä, hoppu, ohilaukaukset ja umpikujaan juokseminen ovat kuolemaksi. Karkuun kalppiminen ei ole häpeäksi, jos se takaa paremman tilanteen myöhemmin.

Kamerakulmat ovat staattisia, mutta maisemat eivät: varjot liikkuvat, pihamailla ja parvekkeilla heinä, lehdet ja oksat heiluvat tuulessa. Taustat ovat alkuperälleen uskollisesti 4:3-kokoisia, joten 16:9-moodissa ne vierivät jonkin verran ylös ja alas. Katselin meininkiä mieluiten 4:3-muodossa, etten missaa mitään.

Avain vie saman tilan kuin kookas laatikko.

Kamaralli

Taistelut harvemmin pysäyttävät etenemistä, mutta paikoitellen kummalliset vie esineet x ja y paikkaan z -pulmat saattavat sen tehdä. Suuri osa seikkailusta koostuu avaimien ja avainesineiden haalimisesta.

Vaikka ongelmissa on tietty kajahtanut logiikka, niissä ei ole mitään järkeä. (Spoileri!) Esmes alkuseikkailussa zombidobermanni kutsutaan koirapillillä parvekkeelle, tapetaan piski, avataan kauluri, tunnistetaan avain feikkiavaimeksi. Se viedään silppuriansassa olevan oikean avaimen tilalle.

Esineiden käpistely on usein olennainen osa pulmia. Jos kaikki paikat on koluttu eikä retki pimeyden ytimeen etene, räplää roinaa. Kääntelemällä ja tarkemmin tutkimalla niistä saattaa paljastua muun muassa luukkuja tai tärkeitä vihjeitä. Esineitä voi ja pitää myös yhdistellä. Klassisena esimerkkinä vihreiden ja punaisten kasvien kombosta syntyy tehokasta parannusjauhetta. Mukaan mahtuu vain kourallinen esineitä, mikä pakottaa miettimään tarkkaan, mitä kannattaa raahata mukanaan.

Ärsyttävältä eestaas ravaamiselta ei voi välttyä, sillä rajalliset aseet ja ammukset jakavat saman tilan kuin esineet. Tallennus onnistuu vain harvalukuisilla kirjoituskoneilla, joita käytetään harvinaisilla värinauhoilla. Systeemi tasapainoilee jännityksen ja ärsytyksen vereen piirretyllä viivalla. Rajoitettu tallennusmahdollisuus ylläpitää jännitystä, mutta toisaalta juoksentelu ja toisto syövät tapahtumien intensiteettiä.

res1

Taitavaa suunnittelua

Pulmat ovat luku sinänsä, mutta ei kartano muutenkaan ole arkkitehtiä nähnyt. Paikka on selvä pelitalo. Joka paikassa on pöljää tilasuunnittelua, turhiin käytäviin hukattuja neliöitä ja järkälemäisiä ansarakennelmia.

Omituisen kartanon ja lähiseutujen kattava kartta näyttää kätevästi lukitut ovet ja merkkaa alueet, joissa ei ole enää tarpeellisia esineitä. Jumitin kerran kartan takia, sillä lukitut ja kokeillut, mutta edelleen lukitut ovet näkyvät molemmat punaisina. Hiffasin vasta nettivinkin myötä, että kas vain, Jillin tiirikka avaa parvekkeen oven.

Resident Eviliä arvostellaan usein jäykästä liikkumisesta, mutta etenkin sarjan ensimmäisissä osissa se kuuluu asiaan, sillä tattiohjauksen sijaan käytössä oli vain suuntanäppäimet. Kääntyminen, eteen- ja taaksepäin kävely plus juokseminen ovat erillisiä komentoja. Vaikutelma siitä, että S.T.A.R.S.-pollarit, Chris ja Jill, eivät ole yli-inhimillisiä supersankareita, välittyy tapahtumista erinomaisesti.

Puuseeversion peruskontrolleissa tähtääminen ja laukaisu ovat hiirinamiskoilla, mutta siirsin kaikki kontrollit arcadetikulleni, sillä Resident Evil on suunniteltu padipelaamiseen. Tekijät eivät suhtaudu ohjaukseen yhtä fundamentalistisesti: liikkumisen voi vaihtaa käännä johonkin suuntaan ja hahmo seuraa -tyyliseksi. Tätä pyhäinhäväistystä en edes harkinnut.

Resident Evil HD Remaster on Resident Evil hyvässä ja pahassa. Pidän kankeaa liikkumista, inventaariorumbaa ja tallennuksiin tarvittavia mustenauhoja harkittuina suunnitteluratkaisuina, jotka pitävät piinaavaa jännitystä yllä, jos nyt ei zombeja, niin ainakin sankarin selviytymistä kohtaan. Resident Evil ei olisi Resident Evil ilman niitä.

Resident Evil HD Remaster päivittää hienosti sen, mikä on tarpeen. Resident Evil lienee nyt viimein sellainen, mistä Shinji Nikami alunperin haaveili. HD Remakessa uusi pelaajasukupolvi pääsee nauttimaan isolla ännällä kauhuseikkailujen klassikosta, kun tunnelmaa tukahduttavat pikselit eivät raasta verkkokalvoja.

Parhaan Resident Evilin paras versio, olkaa hyvä.

 

Resident Evil HD Remaster

Capcom

Arvosteltu PC

Saatavilla PS4, PS3, Xbox One, Xbox 360

Testattu: i5, 8Gt RAM, Radeon R7 240 2Gt

Moninpeli: Ei

Ikäraja: 18

 

91

Tyylikkäästi nykyaikaan päivitetty painos parhaasta Resident Evilistä.

91