Sacred 3

Kaverin kanssa mättäminen on hauskaa. mutta yksinään ähky iskee nopeasti.

DER TEUFEL

Saksalainen huumorihakkenslässi. Tätäkö on helvetti?

Taas kerran geneerinen satuvaltakunta etsii pelastajaansa. Tällä kertaa kamera vedetään lintuperspektiiviin ja homma hoidetaan diablomaisen hackenslaschin hengessä. Hapankaali haisee ja nahkahousut soivat, sillä nyt kajahtaa Saksanmaalta. Sacred kolmas todistaa että Seppo Räty oli oikeassa.

Kaksi ensimmäistä Sacred-peliä täyttivät mainiosti paholais-kloonien paikat. Monipuolisissa mättöpeleissä oli omat ongelmansa, mutta rehevän kykypuun, laajan maailmankartan ja hyvien kontrollien ansiosta Sacredit olivat ihan menevää mättämistä.

Sitten vaihtui kehittäjä ja homma meni päin helvettiä.

Sacred bleu!

Kolkissa tyrkyllä on kourallinen äärigeneerisiä fantsuhahmoja sekä pelilaudaksi naamioitu maailmankartta, joka tarjoaa joko mättötötteröä pomomatsiströsselillä, tai areenamäiskettä jatkuvasti kovenevia vihollisaaltoja vastaan. Säätömahdollisuudet ovat vain kaukainen muisto, käytännössä kaikki on valmiiksi pureskeltua.

Onneksi itse mättäminen on sentään sulavaa, vaikkei kovin monimutkaista. Muutamasta niitistä, erikoisläpsyistä, vastaiskusta ja väistöstä koostuva nujakointi on hauskaa kaverin kanssa, mutta yksin puuha muuttuu puuduttavaksi. Pomomatseissa puisevuus korostuu, sillä äärimmäisen kestävät esimiehet hoidellaan pääsääntöisesti päiviltä niittaamalla pari iskua ja hipsimällä sen jälkeen karkuun. Monotoninen hippaleikki on harvoin hauskaa.

Hahmoluokat piristävät jonkin verran mättömatkaa, mutta fantasiafederaation tasapäistämiskomitean määrittelemät arkkityypit putoavat käytännössä kahteen laariin: läheltä iskeviin ja kaukaa ampuviin.

Kentistä voi kotiuttaa itselleen erillisiä asehenkiä. Kun hengen pulttaa miekkaan, jokin ominaisuus korostuu, kun taas toinen heikkenee. Tällaisella pintakiillolla ei käytännössä ole mitään virkaa.

Minkäänlaista tavaranhamstrausta ei myöskään ole mukana. Sankareilla on niskassaan sama panssari koko pelastusretken ajan ja aseistus pysyy muuttumattomana. Kukaan ei ilmeisesti kertonut saksalaisille, mikä on Diablon pihvi. Vinkki: se ei ole tarina.

Jugistyle

Yksinkertainen ja itseään toistava pelimekaniikka ei ole este hyvälle stoorille. Mutta kun juonenkuljetuksessa yhdistyy lukiointellektuellin kynäilemä Tolkien-henkinen ainekirjoitus putousvitseihin ja hahhahhauskoihin ääninäyttelijäkoomikoihin, lopputulos on kaikilla mahdollisilla mittareilla karmaiseva. Saksalaiset ja huumori, mikä voisi mennä pieleen?

Mukana kulkevat asehenget kommentoivat komeita iskuja hassuilla one-linereilla, jotka kyrsivät sekunnissa. Kun henki huudahti tuhannen kerran SEXXXY ja vihut makaavat suolet sylissään, oli aika mykistää televisio. Toiseksi vaihtoehtoksi tarjoaisin perinteisenä peliarvosteluhauskuutena sukkapuikon sullomista tärykalvojen läpi, mutta kuulonmenetys yhdentekevän saksalaispelin takia on yliampuvaa ja vitsinä yhtä tylsä kuin kulunut.

Ryppyotsaisten fantasiatarinoiden vastapainoksi kevyempi huumorimättö voisi toimiakin, mutta sen vaatii jotain muuta kuin kädettömiä kynäilijöitä. Tsiljardiin kertaan nähdyistä peruskonventioista kasattu juonikyhäelmä jalostuu saksalaishuumorin avustuksella ensin myötähävettäväksi hutuksi, josta prosessoidaan luokattoman huonoa välinäytöstilkettä. Voi juma-petteri ja saa-taneli sentään, ei tässä viitsi enää edes keksiä saksalaisvitsejä.

Sacred 3 on pelillisesti keskinkertainen, täysin kunnianhimoton Diablo-klooni, mutta niska-, käsi-, jalka-, häpy- ja ahterikarvat pystyyn nostattava käsikirjoituksen, juonenkuljetuksen ja ääninäyttelyn paha kolmiyhteys tiputtaa pelin kastittomien kloonituotosten jätevesialtaaseen.

 

Sacred 3

Arvosteltu

Xbox 360

Saatavilla

PC, PS3

Keen Games/Deep Silver

Moninpeli: 2 pelaajaa verkossa tai samalla konsolilla

Versio: Myynti

Ikäraja: 16

 

Pelinä hajuton ja mauton hakkenslässi, jonka käsikirjoittajat saavat haisemaan ja maistumaan Scheissekrautilta.

 

50