Ennemmin tai myöhemmin kokeneimmankin roolipelihahmon on aika astua sivuun pelilaudalta ja siirtyä nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistä ja piljoonan kokemuspisteen suomasta puoljumalan statuksesta. Sama pätee kolumnisteihin, jotka alkavat toistaa itseään.
Siitä on runsaat kuusi ja puoli vuotta kun Wexteen lehahti mustan lohikäärmeensä selässä ensimmäistä Pelit-lehteään koonneeseen Kornetintien toimitukseen ja asettui digitaalisen kuvankäsittelyn jäljiltä tyhjilleen jääneeseen pimiöön. Sen jälkeen suomalainen peliyhteisö on saanut ihmetelläkseen kaikkiaan 106 sivua, liki puoli megatavua(!) Wexteenin palstaa, jota tosin aluksi tituleerattiin virallisesti nimellä PeliHenki.
Välistä palsta on syntynyt kuin itsestään yhtä nopeasti kuin sen on ehtinyt kirjoittaa. Välistä sivun tai kahden puristaminen on ollut päivä- ja yökausien työn ja tuskan takana. Ja senkin rutistuksen hedelmät armas Tuijamme on kuitannut lyhyellä saatteella: "Huono, kirjoita uusi". Ja aina siitä on tullut uudelleen kirjoittamalla parempi. Kummia kapistuksia nuo päätoimittajat. (Kiitos, kiitos -tl)
Flapeti flap - Historian siipien havinaa
Ensimmäinen Wexteen ihmetteli ajankohtaisten strategiapelien ongelmia. Kylmän sodan loppu mursi maailman valta-asetelmia sellaista vauhtia, etteivät pelien kehittelijät tahtoneet pysyä perässä. Vuosien ajan itä ja länsi olivat ottaneet mittaa toisistaan tietokoneen simuloimalla Saksanmaalla. Nyt Bundeswehrin ilmavoimat lensivätkin MiG-29-kalustolla!
Vuonna 1992 alkoi myös pitkään jatkunut satanismikeskustelu teemalla: "Murder in West Michigan: Drugs and Dungeons and Dragons". Lehtitietojen mukaan demonivoimat mellastivat 90-luvun alussa suomalaistenkin roolipelaajien kodeissa paiskoen esineitä ympäriinsä. Pelien sääntökirjoihin tutustuneiden demonologian asiantuntijoiden mukaan roolipeleissä ei ole kyse sen vähemmästä kuin okkultismin oppitunnista. Ilmeisesti heidän on mahdotonta ymmärtää, että joku voi tehdä pelin, viihdettä heille elämää suuremmasta asiasta.
Ensimmäisestä vuosikerrasta alkaen Wexteen pölyttyi yliopistojen kirjastoissa etsien pelejä ja pelaajia koskevaa tutkimustietoa. Pelaajana minua kiinnosti tietää, millaisia me pelaajat oikein olemme. Miten pelit meihin ja yhteiskuntaan vaikuttavat? Ensi alkuun tutkittu tieto oli kortilla, sillä pelikulttuuri ei akateemista maailmaa juuri kiinnostanut. Vasta aivan viime kuukausina myös tutkijat ovat havahtuneet huomaamaan median, joka on jo elokuvia saati kirjallisuutta suositumpi.
Wexteenin vuosien varrella referoimat tutkimukset ovat todistaneet, että pelaajat ovat keskimäärin aikuisia, sosiaalisia ja heillä on runsaasti harrastuksia. Pelaamisen on todettu myös vähentävän television katselua ja yhdistävän perheitä enemmän kuin mikään muu toiminta. Pelkkä pelaaminen voi kuitenkin heikentää lasten luovuutta, empaattisuutta ja opiskelumotivaatiota, kun taas pelaamisen yhdistäminen ohjelmointiharrastukseen lisää luovuutta. Sen sijaan pelien sisältämän väkivallan ja pelaajien aggressiivisuuden väliseen yhteyteen ei ole saatu tolkkua. Tutkijasta riippuen väkivaltaisten tietokone- ja videopelien on todettu joko lisäävän tai vähentävän pelaajiensa agressiivisuutta... tai sitten niillä ei ole ollut mitään vaikutusta.
Erityisen kiinnostunut Wexteen on ollut tytöistä. Miksi pelaaminen on miehinen harrastus ja miten pelikulttuurin maskuliinisuus vaikuttaa naisten asemaan tietoyhteiskunnassa? Näillä näkymin myös tytöt ovat oppimassa pelaamaan, mutta onko jo liian myöhäistä? Ehtivätkö tytöt mukaan tietoyhteiskunnan avainammatteihin, vai tuleeko heistä miesten suunnittelemien tietojärjestelmien näpyttelijöitä?
Keväällä 1993 Wexteen tarttui ensimmäisen kerran kestoaiheeseen, tietokonepelien sensurointiin. Maailmalla on jo pitkään pohdittu, tulisiko pelien sisältämää seksiä, väkivaltaa, kirosanoja, uhkapeliä ja tupakointia sensuroida. Tarvitaanko peleille ikärajoja? Entä kuka ne asettaisi ja millä perusteilla? Pelien ikärajoituksiin eri puolilla maailmaa kehitetyt järjestelyt kun ovat osoittautuneet lievästi sanoen omituisiksi.
Välistä Wexteen on harhaillut myös yleisemmän tietotekniikan puolelle ihmettelemään tietokoneiden ympäristövaikutuksia, tietokoneiden käyttäjilleen aiheuttamia riippuvuusongelmia, käyttöohjeiden käyttökelvottomuutta, Form-A-viruksen kataluutta tai kotitietokoneiden ergonomiaa eli sen puutetta. Aikaansa edellä palsta oli puidessaan Internetin ja www:n saloja jo tammikuussa 1995.
Wexteenin loppu ja kaavoihin kangistuminen alkoi kun löysin itsestäni vanhan narisijan joulukuussa 1995. Uudet pelit eivät aina tuntuneetkaan paremmilta kuin vanhat. Itse asiassa ainoastaan yksi sana tuntui kuvaavan silloisten peliuutuuksien sisältöä: "Tylsää!" Sittemmin nokan nyrpistely on toistunut yhä useammin, ja vanhojen hyvien aikojen muistelun sävy on käynyt aina vain setämäisemmäksi.
Ruikuti ruikuti, ennen vanhaan kaikki oli sentään ...
Vajaassa seitsemässä vuodessa tietokonepelit ovat kasvaneet pienen harrastajapiirin ajankulusta suurten joukkojen kansanhuviksi, jonka suosio uhkaa jo television asemaa kotien valtamediana. 90-luvun alussa pelaajat olivat vielä oma pieni piirinsä, jonka mielenterveyttä ihmeteltiin yleisesti: Miksi kukaan haluaisi potkia palloa tietokoneen ruudulla? Nyt sinua pidetään kulmakunnan kummajaisena, jos et pelaa.
Tällä hetkellä pelejä ja pelaajia käsitellään tiedotusvälineissä lähes päivittäin, mutta vielä muutama vuosi sitten Pelit oli ainoa asiantuntevan tiedon lähde. Pelejä ja pelaajia käsiteltiin valtamedioissa lähinnä satunnaisesti, eikä keskustelun taso silloinkaan hurmannut. (Ei nytkään. -nn) Toimittajien huolen aiheena oli esimerkiksi Windowsin pasianssin työtehoa heikentävä vaikutus (Iltalehti 14. 10. 1993), pelikulttuuriin sisäänrakennettu satanismi (Todistus 3/92) tai kaikki mahdollinen paha kolonianismista veritahrojen kautta raiskauksiin (Lapsemme 2/95). Jopa itse Wexteen on kelvannut iltapäivälehdistön lööpin lähteeksi: "Pelaaminen ei teekään nuorista epäsosiaalisia".
Pelikulttuurin lyötyä itsensä suuren yleisön tietoisuuteen peliharrastus on itse asiassa menettänyt osan viehätyksestään. Pelaamalla ei voi enää erottua joukosta ja nyrpistää nenää lätkätreeneihin parveileville ikätovereille. Niilläkin on kotona oma peli-PC.
Itseään ei voi tehostaa edes erikoisilla pelivalinnoilla, sillä pelibisneksen kasvun myötä myös itse tietokonepelit ovat keskiluokkaistuneet ja asettuneet aloilleen. Suuren rahan myötä peleille on käynyt kuin amerikkalaiselle elokuvalle: tekninen laatu on huippuluokkaa, mutta sielu on valitettavan usein hukassa.
Elokuvien harrastajilla on kuitenkin paljon enemmän valinnanvaraa kuin meillä pelaajilla. Leffafriikin intohimon kohteena voi olla esimerki moderni ranskalainen elokuva tai Kurosawa tai Bogartin klassikot. Uutta, mielenkiintoista ja erilaista elokuvaa on Makuunit väärällään. Pelien harrastaja joutuu sen sijaan valitsemaan kourallisesta Laroja, Duneja ja Mechoja.
Missä piileksivät omaperäiset, pienille kohderyhmille tarkoitetut pelit?
Virtuaalivelhon sivut
Vaikka Wexteen toistaiseksi katoaakin Pelit-lehden sivuilta, kesästä 1994 palvellut virtuaali-Wexteenin www-sivusto jatkaa edelleen eloaan osoitteessa
http://www.clinet.fi/~wexteen/
Sivuille on koottu muun muasssa Wexteenin vuosina 1992-96 kirjoittamat sarjakuva-arvostelut. Jatkossa siv
uille arkistoidaan myös itse Wexteenin palstan parhaita paloja Irakin aavikoilta treffeille Virtual Valerien kanssa. Käykää kääntymässä, jos tulee ikävä.
Tässä vaiheessa lienee viimeinen mahdollisuus lausua sydämelliset kiitokset niin Pelit-lehden väelle kuin lukijoillenikin. Ainakin minulla on ollut hauskaa Wexteenin palstalla. Vaikka Wexteenin lukijakilpailujen palkinnot ovatkin aina välistä olleet ihan pikkuisen, vain muutaman kuukauden myöhässä.
Wexteen 2/1995: "Allekirjoittaneella onkin vahva epäilys, että PC-tekniikan kehityskaari on saavuttanut huippunsa. Pelit ja viihde olisivat ainoa perustelu nykyistä tehokkaampien koneiden kehittämiselle."
Wexteen 2/1995: "Vuosituhannen vaihteessa uuteen Segaan voi ostaa Pentium-moduulin, johon liitetään näppäimistö."
Wexteen 10/1995: "Huhuista huolimatta en ole Sari enkä Tuija. Jos minulle lähettää kortteja, joissa on vähäpukeisia henkilöitä, kannattaa keskittyä naishenkilöihin, mieluiten raskaasti aseistettuihin."
Wexteen 7/1996: "Onko internetissä kiitävän ihmisen sielu hänen mukanaan, vai odottaako se fyysisen kehon syövereissä, että isäntä palaa kotiin?"
Wexteen 8/1997: "Jonain päivänä joku nainen huomaa, että tamagochi-miehen hoivaaminen on paljon perinteistä viihtyisämpi vaihtoehto."
