Tietoa peleistä tulee joka tuutista, radiosta, televisiosta, netistä ja lehdistä. Aina näin ei ole ollut.
Nykyään peliuutisia ja pelejä sivuavaa tietoa löytää aviisista kuin aviisista. Internet pullistelee pelisivuja ja jokaisella pelillä on omat kotisivunsa. Pelikuvat, trailerit ja demot tulevat tutuksi kuukausia ennen pelin julkaisua. Sikaa ei todellakaan tarvitse enää ostaa säkissä.
Aika, jolloin peli-infonälkää joutui sammuttamaan R-kioskilta kerran kuussa noukituista Computer & Video Gamesista ja Zapp!’stä tuntuu häkellyttävän kaukaiselta. Toisaalta lehdentekijöiden aito innostus huokui kyseisten lehtien sivuilta. Julian Rignall hehkutti pelejä niin että mega-adjektiivit hyppivät silmille. Lehdet tuli tavattua tarkkaan, koska muuta tietoa peleistä ja peliteollisuudesta ei saanut. Viime mainittua tosin ei näissä lehdissä isommin käsitelty.
Kuvaavaa tuolle aikakaudelle oli, että jos peli jumitti, läpipeluuohjetta sai odottaa viikkoja, ellei kuukausia. Ja joskus jumi jäi ikuiseksi. Oi niitä aikoja!
Pelien ostaminen oli aitoa hasardihommaa. Paikalliseen pelikauppaan tullut pelilähetys saattoi olla täynnä tuntemattomia suuruuksia, jolloin ostopäätös oli tehtävä parin postimerkin kokoisen pelikuvan (ja pelin nimen) perusteella. Jos yksi kehuva arvostelu olikin sattunut jäämään mieleen, kotia kiikutettu peli saattoi paljastua totaalisudeksi. Kuusnepa-aikoina sai vielä jännittää, latautuiko peli kasettiasemalta.
Muistan kun kävin Lontoossa pelikauppakierroksella. Mukaan tarttui yleensä kymmenen, ehkä viisitoista peliä. Pelejä sai halvalla. Piraatteja olisi saanut tietty lähempää ilmaiseksi, mutta itse halusin pelit koteloineen, keräilijän vikaa kun oli. Olin valinnut pelit parhaan mahdollisen tietämyksen, taidon ja tiedon eli yleensä muutaman hassun, usein yhden, arvostelun perusteella.
Jokainen tietää, ettei yksi myönteinen arvostelu tee kesää. Saman voi todistaa helposti klikkaamalla Metacriticiin ja valitsemalla listoilta jonkin oikeasti huonon pelin. Kyllä sillekin joku jästipää on antaa paukauttanut 100 pistettä, tai vähintäänkin pistehaitari on huima. Muutenkaan en tiennyt ostamistani peleistä sen suurempia, lähinnä genren. Peliarvostelutkin kun olivat aikojen alussa informaatioltaan vähän sitä sun tätä.
Kotiinpaluu oli sellofaanin suloisen suhinan juhlaa. Jos juna oli myöhään perillä, pelit oli silti testattava heti, vaikka henki ja yö menisi. Moisessa kunnioitettavassa pelipinossa oli yleensä yksi, korkeintaan kaksi hyvää, edes hieman klassikkoainesta sisältänyttä peliä. Silti yllätyksen täpinöissä oleminen oli suurta nautintoa, todellista pelaajan unelmaa. Joskus se halpislaarin alimmainen paljastui yllätysnamiksi.
Nykyisin jokaisesta julkaistusta peleistä saa tietoa järisyttävän paljon. Arvosteluja löytyy niin ammattilaisten kuin harrastelijoiden kyhäämänä. Pelikuvia on netti pullollaan, pelihahmot on esitelty tarkoin, samoin ajoneuvot ja kentät, joskus alapelejä pääsee pelaamaan nettisivulla. Virallisia trailereita löytää helposti ja pelivideoita voi katsoa kymmenittäin, ellei sadoittain. Tärkeimmistä peleistä ilmestyy lisäksi demot joko lehtien mukana (PS2), Xbox Livessä tai ne voi hakea suoraan netistä. Lopputuloksena pelikaupan hyllyyn ilmestyvä uutuus tuntuu jo liiankin tutulta. Minne katosi tuoreus? Tuntuu kuin olisi katsonut ensi-iltaan tulevan leffan valmiiksi kertaalleen läpi!
Pelin voi nykyään ostaa kotiinsa ja jättää sellofaaniin odottamaan sitä legendaarista ”sopivaa hetkeä”, jota ei muiden kiireiden takia ehkä koskaan tule. Minne katosi sellofaanin suloisen suhinan viekoitteleva voima?
Nykytilanne on kuluttajan kannalta hyvä ja turvallinen. Sikaa ei todellakaan tarvitse ostaa säkissä. Toisaalta liiallista tuttuutta ja turvallisuutta voisi periaatteessa välttää, sillä eihän kenenkään ole pakko lukea pelilehtiä tai tutkailla netin aarteita. Ummikkonakin voi siis aivan hyvin elellä ken niin haluaa. Pelien hinnat pakottavat kenet tahansa netin virtuaalilaariin penkomaan.
Olisi maittavaa olla vuosi autiolla saarelle tai edes sen verran sivistyksestä sivussa, ettei netti toimisi ja posti kulkisi. Kerran pari kuussa päälle pörräisi lentokone, joka pudottaisi laskuvarjolähetyksenä kaikki peliuutuudet. Oi sitä sellofaanin suloista suhinaa!
