Wii-asia

Nintendon linjaus uuden konsolin kehittämisessä on ollut mielenkiintoinen, kunnioitettava ja myös hyvin nintendomainen. Tuhat kertaa tehokkaampien kuvapiirien sijasta Nintendo sijoittaa mullistavaan ohjainteknologiaan.

Wii-nimi herätti ihmetystä englantia puhuvissa maissa. Nintendo viittaa sillä we-sanaan ja haluaa herättää uuden konsolin me-henkeä ja yhteisöllisyyttä. Kuka tahansa vauvasta vaariin voi Nintendon mukaan kohta huiskia menemään. Englantia puhuvat kuulevat konsolin nimessä wee-sanan, joka viittaa siihen pienempään asiaan, eli pikkuhätään...

Nimi ei tietenkään tee pelikonetta vaan sen tekevät pelit, ja nimen voi aina muuttaa markkina-alueen mukaan: julkaistiinhan esimerkiksi Segan Megadrive aikoinaan Yhdysvalloissa Genesis-nimisenä. Silti Wii on nimi, joka ilmeisesti myös pysyy. Ihmettelimme aikamme Segan kummallista Dreamcastia. Nyt se(kin) kuulostaa täysin tutulta ja turvalliselta, vaikka konsoli jäikin Segan viimeiseksi.

Uuden sukupolven konsoleista Wii on mielenkiintoisin. Jo pelkästään se, että kyseiselle konsolille julkaistaan Nintendon uutta luovat pelit, on yksi syy sen hankkimiseen. Nintendon pelinikkarit ovat viime vuodet keskittyneet kannettaviin peleihin, joten uusi suunta takaisin olohuoneisiin voi olla haasteellinen. Onneksi uusi ohjainlogiikka saa Nintendon luovat voimat hyrisemään.

Mielenkiintoisempaa on, menestyykö Wii ihan oikeasti, eli onnistuuko Nintendo keräämään lapset, teinit, vaarit ja mummot saman television eteen wii-hengessä. Nintendon unelma kuulostaa ensi alkuun epärealistiselta.

Vai onko se? Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan jopa puolet eläkeläisistä pelaa tietokonepelejä jo nyt ja joka viides päivittäin, tosin lähinnä pasianssia ja korkeintaan Tetristä.

Wiin kapulaohjain muistuttaa tarkoituksella kauko-ohjainta, ja kuka tahansa osaa heilutella käsillään. Kynnys Wii-tenniserään ei ole suuri, koska jokainen tietää tai ymmärtää heti tenniksen idean.

Nintendo on oikeasti vallankumouksen äärellä. Haasteena on saada tarpeeksi kapuloita muiden kuin himopelaajien ja nintendoholistien kouraan. Ilman sitä Nintendon toivoma vallankumous ei käynnisty.

Wiin kauppaaminen E3-innostuksen jälkeen kuulostaa yksinkertaiselta. Valitettavasti uuden ja oikeasti radikaalin konseptin myyminen ei ole koskaan helppoa, edes Nintendolle. Kaikista konservatiivisimpia, ainakin pelimyyntitilastojen perusteella, olemme itse asiassa me – pelaajat. Haluamme sitä yhtä ja samaa tuotetta yhä koreammassa paketissa vuosi toisensa jälkeen. Ja siitä huolehtivat sekä Xbox 360 että kohta PS3.

Tutun ja turvallisen tattiohjaimen heittäminen hetkeksi sivuun voi olla yllättävän suuri ponnistus, koska heiluu se miekka silläkin. Kaiken lisäksi kaksi erillistä ja eri suuntiin liikuteltavaa ohjainta kummassakin kädessä voi tuntua aluksi oudolta. Ja mikä kamalinta, en minä ainakaan halua nousta ylös lempinojatuolista seisomaan ja pelaamaan!

Onneksi tanssimatot ja kitaraohjaimet sekä etenkin EyeToy ovat olleet silottamassa Wiin tietä. EyeToy-pelit ovat pelilogiikaltaan hyvin lähellä, sillä huiskimalla niitäkin on ohjattu. Valitettavasti, tai Nintendon kannalta onneksi, Eyetoy-ohjaus on ollut kömpelöä ja pimeässä huoneessa lähes toivotonta.

Ensimmäisten E3-huhujen perusteella Wii-ohjaus toimii parhaimmillaan hyvin, mutta esimerkiksi kohutun ja näyttävän Red Steelin kontrollit saivat pelitoimittajat kitisemään. Pelaaminen oli kömpelöä ja hankalaa ja kontrollituntuma kiikkerä. Onneksi julkaisuun on vielä aikaa.

Nintendo on onneksi oppinut hypettämään siinä missä muutkin. Kapulan pimennossa pito sai minut hermoraunion partaalle, ja uusien ominaisuuksien tipoittain kertominen pitää sekin pelijournalistit hereillä. Toisaalta Nintendon toivoma uusi kohdeyleisö ei taatusti seuraa pelimediaa.

Miten ihmeessä mummot ja vaarit tai edes naiset saadaan television eteen ja Wii-ostoksille? Entä miten peleistä pystytään tekemään samanaikaisesti niin yksinkertaisia että myös syviä, että ne kolahtavat koko kansaan noviiseista himopelaajiin? Viime mainitussa Nintendon pelintekijät ovat onneksi nerokkaimmillaan mutta haaste on silti huima, jopa vallankumouksellisen huima.

Kaikille tarkoitetut pikkukivat EyeToy-pelit ovat jääneet minun pelimaailmassani parin illan kuriositeeteiksi. Mielenkiintoista on, käykö Wii-peleille samalla tavalla. E3-messut lupailevat samaa: yksinkertaiset ideat toimivat Wiilläkin parhaiten. Ping pong, here we come!

Lisää aiheesta

  • Viimeinen

    Kaikki loppuu aikanaan. Niin myös kolumnini. Melkein sata palstaa on paljon, kuukaudesta toiseen ja toiseen. Joskus on pakko vetää henkeä.

    Viimeinen virallinen palsta pakottaa pohtimaan, mitä on tapahtunut (omassa) pelaamisessa ja peliteollisuudessa sitten ensimmäisen vuonna 1998…
  • Sellofaanin suloinen suhina

    Tietoa peleistä tulee joka tuutista, radiosta, televisiosta, netistä ja lehdistä. Aina näin ei ole ollut.
    Nykyään peliuutisia ja pelejä sivuavaa tietoa löytää aviisista kuin aviisista. Internet pullistelee pelisivuja ja jokaisella pelillä on omat kotisivunsa. Pelikuvat, trailerit ja demot…
  • Oma imu paras imu

    Jotkin pelit imuttavat, jotkin eivät. Joskus huonokin peli voi niitata nojatuoliin viikoksi. Mikä tekee pelistä imukykyisen?
    Pelit imuttavat meistä jokaista eri tavoin. Toinen jumittuu yksinkertaiseen puzzlepeliin, toinen tutkailee sivilisaationsa etenemistä aamuyöhön kolmannen ihmetellessä…