Arvosteltu: PC
Saatavana: iOS
Firaxis Games / 2K
Minimi: Intel Core 2 Duo 1.8 GHz tai AMD Athlon X2 64 2.0 GHz, 2 GB RAM, 256 MB ATI HD2600 XT, 256 MB nVidia 8800 GT tai Intel HD4000
Testattu: Quad Core 2500K, 8 GB RAM, Radeon HD6950 2 GB
Ikäraja: 12
Civilization: Beyond Earth oli minulle raju pettymys. Kuinka sen asetelmalle rakentava, kevytstrategia Sid Meier’s Starships onnistuu?
Beyond Earthissa yhdistynyt, avaruuteen palannut siirtokuntaplaneetta alkaa laajentaa reviiriään Starshipsissä. Uutta avaruusimperiumia kasvattaa vain yksi pelinappula: laivasto. Naapuriplaneetat ovat aina asutettuja ja ne tarjoavat laivastolle erilaisia tehtäviä, jotka lähes aina ovat avaruustaistelua. Palkkioksi saa teknologiaa, resursseja sekä vaikutusvaltaa planeetan asukkaisiin. Kun sitä on tarpeeksi, liittyy planeetta pelaajan imperiumiin.
Muiden avaruusimperiumien johdossa ovat Civilization: Beyond Earthista tutut kasvot, mutta Beyond Earthin tapaan diplomatia on sivuosassa. Starshipsissä se on jopa olematonta, interaktio rajoittuu satunnaisiin uhkailuihin ja sodanjulistukseen, joiden syyt ei juuri koskaan aukea pelaajalle.
Oman laivaston rakentaminen on hyvin rajoittunutta. Siinä ei mietitä, millaisen laserin kannelleen haluaa ja mihin suuntaan se tähtää, siinä klikataan nappulaa ja laseraseiden numeroarvo aluksessa nousee ykkösestä kakkoseen. Sama kliinisyys vaivaa pelin yksinkertaista teknologiapuuta: uusi taso teknologiaa tuo 25 prosenttia lisää tehoa alusten kilpiin aina kun sitä kehittää eteenpäin, huoh. Planeetoille rakennettavat rakennuksetkaan eivät tee juuri muuta kuin jostain numerosta isomman, jolloin jotain resurssia syntyy jatkossa enemmän.
Kun pelin nimi on Starships, avaruuslaivojen pitäisi olla keskiössä ei pelkästään pelimekaniikassa, vaan myös fiiliksessä. Siinäkin Firaxis epäonnistuu pahan kerran. Laivojen ulkoasua ei pysty muokkaamaan, hämmentävästi niitä ei voi edes ristiä uudelleen. Edes aluksen tuhoutuminen ei juuri vaikuta, se vain rakennetaan pikkurahalla uudelleen. Tappiot tuntuvat täysin merkityksettömiltä.
Starshipsin strateginen osuus on hyvin yksioikoinen. En nähnyt oikein muuta järkevää tapaa kuin pistää joka vuoro kaikki resurssit palamaan ekonomian kehittämiseen, jolloin seuraavalla vuorolla on maksimimäärä resursseja käytössä, ja saman voi toistaa. Mitään lumipalloefektiä estävää mekaniikkaa ei tunnu olevan. Sitten kun tulee hyvä sauma, käy lanaamassa naapurin kotiplaneetan, se kun siirtää tämän imperiumin suorilta oman vallan alle. Kovin tehokasta vastarintaa tekoälyttömyys ei tälläkään kertaa osaa tehdä.
Tähtien taistelujen tuoksinaa
Tyhjiön taistot mitellään vuoropohjaisesti ja hyvin lautapelimäisesti kaksiulotteisella heksoihin jaetulla taistelukentällä. Pelimekaniikat ovat kevyet, mutta kuitenkin ihan toimivat.
Jokainen alus liikkuu enintään liikepisteidensä verran, ja voi vuoronsa aikana ampua tai suorittaa jonkin muun toiminnon, kuten avaruushävittäjien laukaisun, verhoutumisen tai lähialueen skannaamisen verhoutuneiden alusten varalta. Avaruudessa leijuvat pienemmät ja suuremmat asteroidikentät tarjoavat suojaa ja rajoittavat liikkumista. Muuten suojaa saadaan suojakentistä, jotka ovat tehokkaampia aluksen keulassa.
Tyypillisesti laseralukset hakevat tuliasemia kauempaa ja plasmakanuunoita käyttävät rynnäkkölaivat yrittävät päästä lähelle vauhdilla tai sitten viekkaudella häiveteknologiaa käyttäen. Torpedot lentävät hitaasti, suorassa linjassa useamman vuoron ajan, ja ne räjäytetään kun vaikutusalueella toivon mukaan on vihollisen aluksia.
Taistelumekaniikkojen ohuus alkaa pian häiritä. Kun alusten erot ovat lähinnä numeroita, eikä niillä ole minkäänlaista omaa persoonaa, taistelu tuntuu lopulta yhdentekevältä naksuttelulta ja perustaktiikoiden toistamiselta. Taisteluihin johtavia planeettatehtäviä on useampia kymmeniä, mutta silti tuttuuden tunne alkaa pian vaivata.
Firaxiksen olisi pitänyt ottaa askel vanhan Starfleet Battlesin suuntaan ja monipuolistaa Starshipsin taistelun mekaniikkoja edes vähän. Nyt Starshipsistä ei ole pitkään pelailuun.
Sidin harhalaukaus
Starshipsin lähin vertailukohta on muutaman vuoden takainen, aivan kelpo täppäripeli Sid Meier’s Ace Patrol. Kevyt taktinen taistelu vielä kevyemmällä strategisella kerroksella, pikkurahalla. Mutta kun Starships ilmestyy suoraan myös pöytäkoneille, sitä pakostakin vertaa raskaampaan 4x-genreen kuten myös Firaxiksen isompiin, onnistuneempiin viime vuosien projekteihin.
Starshipsin ihmeiden näkemiseen ei kovin monta tuntia kulu. Se puolustaa paikkaansa lähinnä kevyenä täppärinaputeltavana, mutta siitä yksinkertaisesti puuttuu syvyyttä ja tunnetta minkäänlaiseen pidempään pelaamiseen.
Ehkä vain odotin Sidin Starshipsiltä liikoja.
Starships on kovin keskinkertainen ja ohut kevytstrategia, joka kaipaisi kromia, lihaa ja fiilistä.
76
