Mikä on tuo ruudulla surraava söhry? Onko se vihollisen tankki vai venäläinen polkukelkka? Yleensä käynti optikolla auttaa, mutta tosipelaaja ei sorru tavanomaisiin ratkaisuihin. Edessä on full HD -telkkarin hankinta.
Mustapuhuva Sony Bravia KDL-40W2000 on täyteen full HD tarkkuuteen pystyvä LCD-televisio, joka on hinnoiteltu kukkaroystävällisemmin kuin x-sarjan eliittimallit. Reilulla kahdella kiloeurolla saa omakseen 1920 x 1080 pikseliä puristettuna 40 tuuman ruudulle. Pulittamalla 500–600 euroa lisää kaupasta irtoaa kuusi lisätuumaa suurempi sisarmalli KDL-46W2000.
Olipa loota 40- tai 46-tuumainen, on käyttöönotto nopea toimenpide. Raskain vaihe on laitteen purkaminen paketista ja mukana tulevan jalustan asentaminen muotoillun styroksipalan avulla. Kanavat löytyvät nopeasti ja sisäänrakennettu maanpäällinen digiviritin osaa näyttää jopa YLE:n tekstitykset oikein. Perinteinen analogiviritin löytyy myös, joten masokismin yllättäessä toosaa voi käyttää vaikka kuusnepan monitorina.
Kaikki konsolistille välttämättömät liitännät löytyvät. Takana on kaksi RGB:tä ymmärtävää scart-paikkaa, S-video, komponentti, kaksi HDMI:tä ja tietokoneista tuttu VGA-liitäntä. Lomittamatonta 1080p-materiaalia voi koneelle syöttää ainoastaan HDMI- ja VGA-liitäntöjen kautta. Säätöfriikit ovat onnensa kukkuloilla, sillä kuva-asetukset voi tehdä jokaiselle sisääntulolle erikseen.
Kaksoiswee paljastaa armotta digilähetyksen surkean laadun, mutta kauempaa katsottaessa (2–3 metriä) kuvaprosessorin loihtima kuva on hämmästyttävän hyvä. DVD-elokuvista erottuu läheltä tihrustettaessa jonkin verran kohinaa ja mpeg2-pakkauksesta johtuvaa röpöä, mutta normaalin katselumatkan päästä jälki kelpaa myös kultasilmille.
Yleisesti ottaen tv:n skaalain selviää puuttuvien pikseleiden laskemisesta hyvin, mutta mikäli käytössä on laadukas ylöspäin skaalaava DVD-soitin, kannattaa sen antaa hoitaa kuvanmuokkaus Bravian puolesta.
Eipä full HD-telkkaria Kauniita ja Rohkeita varten ostettukaan. Pelimies kytkee värkkinsä suoraan HDMI-liitäntään ja nauttii käsittämättömän terävästä ja sävykkäästä kuvasta. Toistaiseksi konsoleista ainoastaan PlayStation 3:ssa on HDMI-ulostulo, mikä tekee vermeen liittämisestä telkkariin naurettavan helppoa. Digiletkulla toisiinsa kytketyt Sonyn laitteet keskustelevat keskenään ja päätyvät automaagisesti parhaaseen resoluutioon, joka on täydet 1920 x 1080 pikseliä.
Uusimmat pelit myös suunnitellaan tarkan resoluution monitoreja silmälläpitäen. Joissakin peleissä tekstit ovat niin pientä tihrua, että perustelkkarilla niiden lukeminen on lähes mahdotonta. Koska tarkempi grafiikka erottuu Sonyn ruudulta paremmin, se saattaa jopa ratkaista pelin full HD -pelaajan eduksi. Esimerkiksi Resistance The Fall of Manissa epämääräinen suhru paljastuukin horisontissa toikkaroivaksi viholliseksi, joka on helppo pamauttaa hengiltä.
Tällä hetkellä aidosti full HD -resolutiolla toimivat pelit ovat vielä harvinaista herkkua. Testaamistani peleistä vain Sonyn markkinapaikalta ilmaiseksi ladattava Gran Turismo HD ja erikseen myytävät pikkupelit, kuten Blast Factor ja flOw, pyörivät 1080p-tilassa. Myyntipeleistä 1080p:tä tukevia ovat ainakin Virtua Tennis 3, Ridge Racer 7, NBA Street Homecourt, Marvel: Ultimate Alliance ja Full Auto 2.
Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, sillä muun muassa julkaisupelien kerma, Motorstorm ja Resistance The Fall of Man, pyörivät vain 720p-tarkkuudella. Kriittisesti tarkasteltuna ero 40 tuuman ruudulla 720p- ja 1080p-materiaalin välillä on lähes olematon. Isompi resoluutio erottuu edukseen kunnolla vasta 46 tuuman paneelilta, mutta silloinkin nojatuoli pitää sijoittaa parin metrin päähän.
Grafiikan näyttävyys syntyy muustakin kuin pelkistä pikseleistä. Esimerkiksi Xbox 360:n Gears of War (720p) näyttää Sonyn ruudulla julmetun upealta eikä häpeä yhdenkään PS3-pelin rinnalla. Empiiristen havaintojen perusteella 1080p:n etu verrattuna 720p:hen on peleissä toistaiseksi melko marginaalinen. Suunta on kuitenkin selvä, 1080p-tarkkuuden pelit yleistyvät vääjäämättä ja kun kerran on päässyt tarkemman kuvan makuun, paluuta entiseen ei ole.
Hyvällä lähetteellä w-sarjalaisen kuva on erinomainen. Värit toistuvat elävinä eikä pelien nopeasti liikkuva kuva tuota ongelmia. LCD-televisiolle tyypillisesti musta ei ole täysin mustaa vaan harmaata, mutta kuitenkin selvästi tummempaa kuin noin puolitoista vuotta sitten hankkimassani s-sarjan Sonyssä. Mustan tasoa voi parantaa hieman lisäasetuksista, mutta tällöin tumma pää menee helposti tukkoon.
Blu-ray elokuvat näkyvät tarkasti ja parhaissa elokuvissa on upea kolmiulotteinen syvyysvaikutelma. Esimerkiksi animaatioelokuva Karvakamut on häkellyttävää katsottavaa. Eläinhahmojen jokainen karva erottuu selvästi ja ruudulla näkyvien yksityiskohtien määrä on aivan käsittämätön. Efekti on sama, kun likinäköinen laittaisi silmälasit päähänsä.
Muista katsomistani elokuvista mieleen jäivät Kindom of Heavenin upeat maisemat. Bravia selvisi hienosti myös tummanpuhuvasta Underworld Evolutionista, kuvassa oli riittävästi kontrastia ja tummat sävyt toistuivat puuroutumatta. Pleikkarin kylkiäisenä mukana tullut Casino Royale oli kuitenkin leffoista se, jossa tuplawille todella pääsi loistamaan ja vakuutti katsojansa full HD-kuvan ylivoimaisuudesta HD readyyn verrattuna.
Täysin virheettömästi ei Bravia elokuvista selvinnyt, sillä sopivalla nopeudella tapahtuvassa panoroinnissa oli havaittavissa liikevärinää. Ilmiö johtuu siitä, että elokuvan 24 kuvaa sekunnissa muunnetaan tv:n ymmärtämäksi 60 kuvaksi sekunnissa.
Jenkkidevareita harrastaville liikevärinä on tuttu asia, mutta 50 hersin PAL-kuvaan tottuneelle eurooppalaiselle kuvan lievä nykiminen kiusaa silmää. Sonyn uusiin malleihin on tulossa 24p-tuki blu-ray-elokuvia varten, mutta testissä olleesta w-sarjalaisesta se vielä puuttuu. Onneksi ilmiöön tottuu melko nopeasti ja ongelma koskee vain leffamateriaalia, esimerkiksi pelit ja normikanavilta tulvivat visailut rullaavat ilman ylimääräisiä värinöitä.
Tv:n omista kaiuttimista voi kuunnella vaikka uutiset, mutta vaativaan leffa- ja pelikäyttöön niistä ei ole. Onneksi ämyrit saa kytkettyä pois päältä. Valitettavasti äänille on vain perinteinen RCA-stereo-ulostulo, joten pelien ja leffojen sulosoinnut pitää kierrättää kotiteatterivahvistimen kautta, mikäli haluaa nauttia viihteensä surroundina.
Perustelkkariksi w-sarjalaista ei kannata hankkia, sillä suttuisen digilähetyksen ja tavallisten DVD-levyjen katsomiseen löytyy muitakin vaihtoehtoja. Mikäli taloudessa on uuden sukupolven pelikonsoli tai tarkan formaatin elokuvia suoltava laite, aito teräväpiirtotelkkari on uusia silmälaseja kalliimpi, mutta samalla paljon tyylikkäämpi ratkaisu parempaan kuvanlaatuun.
