Peikko, oiva veikko

Apua, näen ruudullani pieniä vihreitä miehiä!

Jotkut pelit painuvat paremmin mieleen kuin ne ehkä ansaitsisivat, ja Of Orcs and Men (11/2012, 79p) oli yksi näistä. Rosoisen fantasiaroolipelin pääosissa olivat ihmisten, kääpiöiden ja haltioiden sijaan kaksi rupista vihernahkaa,  Arkail-örkki ja Styx-peikko. Styx, se kaksikon karismaattisempi ja teräväkielisempi osapuoli, saa nyt oman pelin, jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Of Orcs and Meniä.

Of Orcs and Men oli todella taistelupainotteinen, mutta Styx: Master of Shadows panostaa hiippailuun ja roolipelielementteihin. Pienikokoinen peikko ei pärjää suorassa taistelussa, lihasvoiman sijaan Styxin täytyy luottaa viekkauteen, salamyhkäisyyteen ja näppäryyteen.

Styx on itsekeskeinen ja rahanhimoinen antisankari, jonka tavoite on varastaa Maailmanpuun sydän Akenashin tornista. Vartijoiden lisäksi Styxin etenemistä hidastavat henkiset ongelmat: peikko kärsii hourailusta ja epäilee ajoittain itseään. Haavoittuvainen ja henkisesti hauras Styx onkin tarinan inhimillisimpiä hahmoja.

Tarinan asetelma muistuttaa hieman Bioshockia. Maagista Amber-pihkaa tuottava Maailmanpuu vetää Akenashin asukkaita puoleensa, kuten Adam houkutteli Rapturen asukkaita.

Minä hiivin, sinä menehdyt

Styxin maailmassa ei ole hyviksiä ja pahiksia, on vain eläviä ja kuolleita. Ihmiset ja haltiat näyttävät kiiltävissä haarniskoissaan tarinan sankareilta, todellisuudessa he ovat ahneempia ja säälimättömämpiä kuin örkit ja peikot. Valitin Of Orcs and Menin arvostelussa putkimaisuudesta ja kehnosta tekoälystä, mutta Styxissä kenttäsuunnittelu ja tekoäly kääntyvät yllättäen vahvuuksiksi.

Laajoissa kentissä on mukavasti korkeuseroja ja lukuisia valinnaisia reittejä. Styx kiipeilee ja hiipii pääosin sujuvasti, vaikka tipuinkin muutaman kerran vahingossa kuolemaani. Toiminnan tempo voi muuttua silmänräpäyksessä. Yhtenä hetkenä tyhjensin huonetta rauhallisesti vihollisista yksi kerrallaan, seuraavaksi rynnistin pakokauhun vallassa lähimpään piilopaikkaan.

Suunnittelu ja ennakointi on välttämätöntä, jos haluaa pysyä hengissä. Vastustajia lähestytään aina selän takaa, sillä Styx ei ole lähitaistelija. Korkeimmalla vaikeusasteella peikko kuolee ensimmäisestä osumasta, ja hyvä niin. Äänetön kuristustappo ei tapahdu sekunnissa eikä edes kahdessa, nopea ja äänekäs tappo puolestaan houkuttelee kaikki lähiympäristön vartijat Styxin kimppuun.

Tekoäly toimii pääosin fiksusti, vaikka vastustajilla onkin onneton ääreisnäkö. Kuolleet kaverit ja epämääräiset äänet saavat vartijat valppaiksi. Onneksi raadot saa kannettua piiloon ja valonlähteet voi sammuttaa. Kokolattiamatto on peikon paras ystävä, sillä kivilattialla juokseminen ja esineisiin törmäily herättää nopeasti vartijoiden mielenkiinnon. Parannuspullot ja heittoveitset kannattaa säästää tiukkoihin tilanteisiin, Amber-katse sen sijaan on perustyökalu, joka helpottaa reittien hahmottamista ja salaisuuksien löytämistä.

Kokemuspisteitä ansaitsee niin tehtävien suorittamisesta kuin harvinaisten reliikkien keräämisestä. Kykypisteillä voi parannella peikon hiipimistaitoja, ketteryyttä, kloonaustaitoja, salamurhauskykyjä, Amber-katsetta ja varustusta. Hyödyllisin kuudesta taidosta on kloonaaminen: Styxin kaksoisolento voi sujahtaa lukittujen porttien läpi, vetää vivuista tai harhauttaa vastustajia.

Peikko ei oo heikko

Lukuisat arvostelijat ovat haukkuneet Styxin reaktiorämpyttelyyn perustuvaa taistelua, mutta en ymmärrä miksi. Hiipimispelissä juuri taistelua tulee välttää kuin ruttoa. Väitän, että Cyanide on tehnyt taistelujärjestelmästä tahallaan takkuisen, jotta pelaajat hiipivät ja tappavat hiljaisesti. Epäreiluudesta on turha valittaa, sillä pelin voi tallentaa milloin tahansa.

Styxin seikkailun puitteet ovat näyttävät. Akenashin ympäristöt avautuvat suuriksi komplekseiksi, joissa valot ja varjot jatkavat loputonta leikkiään. Värimaailma koostuu ruskeasta, oranssista, vihreästä, keltaisesta ja tumman eri sävyistä, jotka luovat hämyistä ja synkkää tunnelmaa. Myös äänimaailma ja musiikit sopivat hyvin fantasiateemaan. Ääninäyttelijöistä parasta eli perushyvää työtä tekee Styxin tulkitsija. Styx on yhden tähden show, sillä muut näyttelijät eivät jää edes mieleen.

Vaikka Master of Shadows ei loista omaperäisyydellä, parinkymmenen tunnin mittaista seikkailua uskaltaa suositella fantasiaroolipelien ja hiippailun ystäville. Kontrollit takkuavat ajoittain ja kentissä esiintyy kierrätystä tarinan loppua kohti, mutta paketti pysyy silti loppuun asti hyvin kasassa. Styx on yksi Cyaniden parhaista peleistä tähän mennessä.

Yksi Styksi on parempi kuin tusina geneeristä hyvissankaria.

 

Styx: Master of Shadows

Cyanide Studio/Focus Home Interactive

Arvosteltu Xbox One, saatavilla: PS4, PC

Versio: Myynti

Moninpeli: ei

Ikäraja: 18

 

81

Styx: Master of Shadows on hyvä hiippailuroolipeli, jossa on rosoista vetovoimaa.