www.nintendo.com
1980-luvun sivulta kuvatut tasoloikat olivat poikaa: haastetta riitti alusta loppuun, ohjaus oli tarkka ja kentät vähät välittivät realismista. Niihin verrattuna nykyiset tasohyppelyt ovat tylsää ja haasteetonta paikasta toiseen köpöttelyä, ja peli-idean tuhoaa epämääräinen ohjaus.
Nykytilanne on erikoinen, sillä Mario 64 oli yksi ensimmäisistä 3D-loikista ja nykypeleihin verrattuna aivan toisesta maailmasta. Mario 64 oli Nintendo 64:n tärkein julkaisupeli. Sen piti esitellä sekä kolmiulotteisen grafiikan vallankumousta, koneen muskelia että uuden analogisen tattiohjaimen toimivuutta. Peli ilmestyi etuoikeutetuissa maissa vuonna 1996, ja Euroopassa 1997. Sen saa nykyään Wiin nettikaupan Virtual Consolesta ja parempana versiona kuin koskaan.
Suurin ero Mario 64:n ja nykyisten tasohyppelyiden välillä on pelien maailmassa. Marion kentät eivät ole isoja, mutta ne ovat tiukkoja joka suuntaan avautuvia leikkikenttiä, joissa riittää tutkittavaa. Teemat lainataan aikaisemmista Marioista. Aikarajoja ei ole eikä pelaajaa pakoteta etenemään tiettyä reittiä pitkin. Jokaisen kentän alussa kerrotaan seuraavaksi etsittävän tähden nimi, joka sisältää samalla vinkin tähden sijainnista. Harhailemaan ei joudu, mutta aivan yhtä hyvin voi löytää jonkun toisen tähden kuin sen mitä lähti hakemaan.
Tähtiä saa, kun voittaa loppuvihollisia, löytää piilopaikkoja, kapuaa vaikeisiin paikkoihin, suorittaa pikkutehtäviä tai kerää tarpeeksi kolikoita. Yhteensä tähtiä on 120, mutta pelin läpäisee pienemmälläkin määrällä. Tähdet on kuitenkin piilotettu niin omaperäisesti ja sopivan haastavasti, että ne haluaa etsiä kaikki.
Ohjaus toimi aikanaan tarkasti ja siltä se tuntuu nykyäänkin. Mario voi hyppiä korkeita kaksois- ja kolmoishyppyjä, tehdä pituushyppyjä tai voltteja taaksepäin sekä ponnahtaa jatkohypyn seinästä. Aluksi kaikkia taitoja ei tarvitse, mutta niiden käytön oppii pelin edetessä niin, että myöhemmin Marion liikkuminen sujuu kuin tanssi.
Viholliset ovat muista Marioista tuttuja, mutta niiden merkitys pelitapahtumiin on 2D-kautta pienempi. Osittain se johtuu siitä, että perinteinen loikkiminen vihollisten otsalohkolle ei kolmiulotteisessa maailmassa onnistu kovin helposti. Se on yksi uuteen ulottuvuuteen siirtymisen selvistä miinuspuolista.
Suurin kritiikin aihe on kamera, jolla ei ole juuri älliä. Marion ohjaamisen ohella on huolehdittava myös kuvakulman kääntämisestä, joka onneksi sujuu totuttelun jälkeen. Masentavasti ratkaisua ei ole kymmenessäkään vuodessa keksitty, vaan kolmiulotteisten toimintapelien suurin murhe on edelleen kamera. Kameran näyttävät näkymät eivät tietenkään kestä vertailua nykypeleihin, mutta karun selkeälinjainen ja realismia välttelevä grafiikka on kestänyt aikaa paremmin kuin monet ikätoverit.
Teknisesti Virtual Console -versio on erinomainen. Super Mario 64 pyörii hidastelematta ja alkuperäisen PAL-version mustat ylä- ja alapalkit ovat lähes tiessään. Resoluutiokin on alkuperäistä korkeampi. Ohjaus toimii Classic Controllerilla tai GameCuben ohjaimella kuin unelma. Juuri tämän paremmin ei Virtual Consolessa voi käyttää rahojaan.
90
