Häpeäkseni tunnustan, että olen viimeiset pari kuukautta viettänyt enemmän laatuaikaa X-lootan kuin PC:n parissa. Antakaa anteeksi. Koitan parantaa tapani, mutta se ei ole helppoa.
Alkuinnostuksen, eli käytännössä Halon, Dead or Alive 3:n ja Project Gothamin jälkeen Xboxini keräsi pääasiassa pölyä. Pelitarjonta hyytyi ja se vähäkin oli yhdentekevää kuonaa. Mustan laatikon kohtalo näytti jo lohduttomalta, kunnes loppusyksystä alkoi tipahdella enemmän laatupelejä kuin ehtii pelaamaan. Ensin Deathrow, sitten Rocky ja Soccer Slam ja sittemmin vielä Mech Assault ja Splinter Cell. Upeita pelejä jokainen.
Uusavuttomuus iski
Hairahdukseni konsoleiden puolelle on aiheuttanut lievää syyllisyydentunnetta. Valveutuneiden pelaajienhan kuuluisi hoilottaa ylistyslauluja PC:lle, tuolle vapaan pelaamisen ja pioneerihengen viimeiselle linnakkeelle. Lohdutukseksi syrjähyppyni kohde on häijyn Viljon ahneuden epäseksikäs välikappale eikä katu-uskottava Pleikkari tai söpönimelä Pelikuutio. Tosin siihenkin olin hetken sekoamassa. Syytän apinoita.
Vakavasti puhuen, seikkailuni konsoleiden puolella aiheutti sen, että kynnys näpertää PC:n kanssa nousi tavattomasti. Ei vaan kiinnosta joka toisen uuden pelin kohdalla pähkäillä, miksi se tökkii, miksi graffa tai äänet sekoilevat tai pahimmillaan, miksei se edes käynnisty. Näin siitä huolimatta, että pidän itseäni tavallista valveutuneempana PC-raudan suhteen, vaikken mikään guru olekaan.
Ongelman ydin on tietysti PC:n avoimuus. Sille voi kuka tahansa tehdä mitä tahansa, mikä on tietysti valtavan hieno asia. Samalla se kuitenkin tarkoittaa sitä, ettei kenenkään tarvitse ottaa vastuuta mistään. Pelintekijä syyttää näytönohjaimen valmistajaa, joka syyttää emolevyn valmistajaa, joka syyttää pelintekijää, joka syyttää kädetöntä käyttäjää. Lopulta kaikki syyttävät Microsoftia.
Minulla on aika outo viha-rakkaus-suhde PC:tä kohtaan. Olen nähnyt, miten pelaaminen ja pelibisnes on muuttunut intohimoisesta pioneerityöstä hajuttomaksi ja mauttomaksi bisnekseksi. Jos PC jostain syystä lakkaisi olemasta pelikone, jäljellä olisi vain ylhäältä käsin kontrolloitu, markkinointitutkittu, brändien hallitsema teollisuus. Ei yllätyksiä eikä riskejä ja hyvin vähän mielikuvitusta.
Viimeisellä rannalla
Nettipelaaminen on tähän asti ollut PC:n viimeinen yksinoikeus. Nyt sekin on rikkoutumassa, kun Xbox Live polkaistiin ilmeisen onnistuneesti käyntiin Jenkeissä. Useimmat tutut ovat suhtautuneet huvittuneen ivallisesti intoiluuni siitä, miten Xbox Live voi parhaimmillaan tehdä nettipelaamisesta vihdoin viimein koko kansan hupia. Live kuulemma kaatuu omaan kunnianhimoiseen mahdottomuuteensa. Ja joka tapauksessa nettipelaaminen ei konsolipelaajia kiinnosta.
Nykyinen nettipelaaminen on samalla tavalla huojuvan korttitalon kaltainen kokemus kuin kaikki muukin PC:llä. Vaikka omat yhteydet olisivat kunnossa, mikään ei estä tulemasta pilaamaan peliä surkean paukkulangan päästä jostain toiselta puolelta maapalloa. Siinä sitten ihmetellään, kun seassa on hämmentäviä varppailijoita, joihin ei osu millään. Ylipäätään pelien ja peliseuran löytäminen on lukuisine apuohjelmineen ja sekavine termeineen liian vaikeaa. Ihmekö tuo, jos eksyy väärään seuraan. En edes viitsi alkaa vouhottaa huijaajista.
Xbox Live saattaa parhaimmillaan rakentaa valmiiksi tasoitetun pelikentän, jossa on ainakin mahdollisuus välttää PC:stä tuttuja sudenkuoppia. Yhteyksien rajoittaminen laajakaistaan on rohkea, mutta välttämätön veto. Vaikkei kaikkia laajakaistayhteyksiä ole tehty samanlaiseksi, rajoitus nostaa rimaa kertaheitolla tavalla, jollaista PC:llä ei voida tehdä. Bisnesmielessä suuren osan rajaaminen palvelun ulkopuolelle on tietysti tyhmää, mutta tällä tavalla yhteyksien laatu saadaan tasaisemmaksi ja pahin sekoilu vältetään.
Tasaisuus vielä paranee sillä, että monissa Liveä tukevissa peleissä on yksi nappi, josta pääsee suoraan parhaimman yhteyden päässä olevaan matsiin. Systeemi tavallaan poistaa hölmöimmiltä käyttäjiltä mahdollisuuden mennä merta edemmäs kalaan. Lisäksi hitaamman yhteyden päässä olevaa pelaajaa ei päästetä suurempiin matseihin. Saa nähdä, toimiiko kaikki käytännössä noin hyvin, mutta ideat ovat ainakin hyviä.
Pelaajien puhumattomuus ja yhteistyökyvyttömyys on hoidettu kertaheitolla, kun Liven mukana tulee kuulokemikki, joka toimii kaikissa peleissä ja itse asiassa tuttujen kesken pelien välilläkin. Tosin hieman pelottaa jo ajatuksenakin se, että joudun katselemisen lisäksi kuuntelemaan ruikuttavia kakaroita. Onneksi epätoivotut henkilöt voi ilmeisesti hiljentää.
Hallittua ja valvottua
Se, että yksi instanssi hoitaa koko nettipelaamisen infrastruktuurin, on silkassa ristiriidassa sen kanssa, mitä nettipelaaminen on tähän asti ollut. Jokaista peliä varten ei tarvitse erikseen luoda palvelinverkostoa ja muita systeemeitä ja toisaalta käyttäjät selviävät yhdellä maksulla, yhdellä käyttäjätunnuksella ja salasanalla kaikista peleistä. Lopputulos on taatusti yhtenäisempi kuin satojen eri käytäntöjen ja sovellusten viidakko PC:llä.
Tässä vaiheessa on syytä heittää kaksin käsin jäitä hattuun. Live ei ehtinyt olla myynnissä kuin muutaman päivän, kun Microsoft muistutti, millaisista elkeistä se parhaiten tunnetaan. Microsoftin napamiehet voivat puhua toimittajille vaikka kuinka kauniita siitä, miten Xboxin modaus ei heitä oikeastaan häiritse, mutta käytäntö on jotain aivan muuta: Jos Live-palvelu tunnistaa yhteyttä ottavan Xboxin modatuksi, sen uniikki sarjanumero otetaan talteen ja suljetaan kyseinen Xbox lopullisesti Liven ulkopuolelle.
Microsoftilla on toki oikeus valita asiakkaansa, mutta tapa jolla asia on hoidettu muistuttaa siitä, miksi tulevaisuus pelkästään konsoleiden parissa on kammottava ajatus. Modaaminen on useille keino päästä käsiksi peleihin, joita ei Euroopassa koskaan edes julkaista. Aluekoodien kaltainen markkinoiden ohjailu on juuri sellaista pelaajien valinnanvaran rajoittamista, jota PC-pelaajana on äärimmäisen vaikea sulattaa.
Ihmettelisin todella, jos Live ylipäätään lähtisi ilman nikottelua toimimaan Euroopassa. Satojen eri operaattoreiden kanssa yhteydet vaihtelevat valtavasti ja voin vain kuvitella, millainen kielikylpy peleissä odottaa. Viimeistään se nähdään maaliskuussa, jolloin ainakin minulta lähtee tilaus Ruotsiin, joka on lähin maa, jossa Live silloin käynnistyy.
Tällä alalla tapahtuu enää hyvin harvoin Xbox Liven kaltaisia suuruudenhulluja projekteja. Tietyssä mielessä se on ainoa suunta, mihin konsolit voivat lähitulevaisuudessa edes oikeasti kehittyä. Tuskin moni edes Microsoftilla voi varmasti sanoa, miten Livelle käy, minkä takia pitääkin nostaa hattua noin suuren mittakaavan riskinotosta. Toivon parasta, pelkään pahinta.
