Yhdysvaltain kouluissa on 18 kuukauden kuluessa ammuttu 29 ihmistä, mutta vasta Littletonin verilöylyn 15 uhria käynnisti hysteerisen syyllisten etsinnän. Ja ensimmäisenä syytettyjen penkillä ovat tietokonepelit.
Monissa amerikkalaisissa kouluissa tietokonepelien ja internetin harrastajat on pakotettu terapiaan koulusta erottamisen uhalla. Lapsensa menettäneet vanhemmat vaativat tietokonepelien ohjelmoijilta oikeudessa korvauksia. Vanhemmat ovat sulkeneet pelikonsolit ja tietokoneet lukkojen taakse. Pelien valmistajat siivoavat tuotteistaan kilvan veriroiskeita. Poliitikot pitävät palopuheita, joissa vaaditaan peliteollisuutta kuriin ja Herran nuhteeseen.
Pian amerikkalaisten hallitsemilla pelimarkkinoilla ei ole muuta kuin pallon pompottelua kukkakedolla. Kaikki vähänkin toimintaan ja väkivaltaan viittaava on sensuroitu pois aikuisia ahdistamasta.
Littletonin järkyttämät amerikkalaiset ovat unohtaneet, että tilastojen mukaan kouluväkivalta ja nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat itse asiassa vähentyneet Yhdysvalloissa viime vuosina. Miksei kukaan syytä tietokonepelejä tästä kehityksestä?
Helppo syntipukki
Pelit ovat uusi asia, eikä suurin osa aikuisista vieläkään ymmärrä, mistä peleissä ja pelaamisessa on kyse. "Ei vaan minun nuoruudessani" -asenne on edelleen vahvoilla. Englantilaisessa tutkimuksessa pelaamista harrastavien nuorten vanhemmat todettiinkin pääsääntöisesti tietokonepelilukutaidottomiksi.
Pelejä on helppo syyttää, koska silloin kenenkään ei tarvitse kyseenalaistaa omia päätöksiään. Kun vika on peleissä, amerikkalaisten poliitikkojen ei tarvitse miettiä, mistä ihmeestä kaksi teiniä sai käsiinsä riittävästi aseita ja räjähteitä pienimuotoisen sodan tarpeisiin. Kun vika on peleissä, amerikkalaisten vanhempien ei tarvitse miettiä, olisiko heidän pitänyt tehdä vähemmän töitä ja viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Kun vika on peleissä, opettajien ei tarvitse miettiä, olisiko heidän pitänyt puuttua koulukiusaamiseen ajoissa.
Monet Yhdysvaltoja viime kuukausina järkyttäneistä kouluammuskelijoista ovat nimittäin olleet koulukiusaamisen uhreja. Ja amerikkalaiseen tapaan he ovat etsineet ratkaisua ongelmaansa aseista. Ensin omaan huoneeseen kerätyllä asevarastolla on pönkitetty itsetuntoa, sitten se ei ole enää riittänyt.
Aikuiseen makuun
Tiedotusvälineet ovat omalta osaltaan ruokkineet mielikuvaa verta ja suolenpätkiä pursuavasta pelikulttuurista. Aina kun tietokonepelejä käsitellään esimerkiksi televisiouutisissa, taustalla pyörii muinainen Doom tai Carmageddon. Ja veri lentää! Sitä ei sen sijaan koskaan mainita, että vain pieni vähemmistö tietokonepelien tarjonnasta keskittyy nimenomaan väkivaltaan. Yhtä hyvin koko elokuvateollisuus voitaisiin leimata väkivaltaviihteeksi vain sen takia, että myös Texasin moottorisahamurhaaja on elokuva!
Tietokonepeleistä kirjoittavat toimittajat eivät ilmeisesti myöskään tiedä, että suurin osa sekä tietokone- että videopelien pelaajista on aikuisia. Esimerkiksi vuonna 1998 Yhdysvalloissa yli puolet konsolipelien ja yli kaksi kolmannesta PC-pelien pelaajista oli iältään yli 18-vuotiaita. Peleistä suurin osa siis myös suunnitellaan aikuisille, yli 18-vuotiaille pelaajille. En tosiaankaan anna 5-vuotiaan poikani katsoa televisiosta kaikkia ohjelmia, enkä pelata tietokoneella kaikkia pelejä. Jos lähimarketin pelihyllyn ääreen sen sijaan eksyy siinä uskossa, että kaikki pelit on tarkoitettu lapsille, hämmennys voi olla melkoinen.
Jälkikasvunsa peliharrastuksesta huolestuneiden vanhempien tulisikin opiskella, mistä peleissä ja pelikulttuurisssa on kyse. Miten he muuten voisivat valita, mitkä pelit sopivat heidän lapsilleen ja mitkä eivät? Kasvattajina heidän on se valinta joka tapauksessa tehtävä.
Valitettavasti vastuuntuntoisille vanhemmille on tarjolla hyvin vähän tutkittua tietoa pelien todellisista vaikutuksista. Pelejä, pelaajia ja pelikulttuuria on tutkittu hämmästyttävän vähän. Aiheesta on toki puhuttu ja kirjoitettu paljon, mutta suurin osa näistä puheenvuoroista on perustunut lähinnä lausujiensa henkilökohtaisiin näkemyksiin.
Myös harvojen todellisten tutkimusten tulokset ovat ristiriitaisia, eikä niiden pohjalta voi tehdä kuin sen johtopäätöksen, että aihetta sietäisi tutkia enemmän, paljon enemmän.
Lisää materiaalia osoitteessa
