Kierrätys on osa kestävää kehitystä, mutta vain aniharva peli nousee uusintakierroksella uunituoreen pelikonsolin silmäkarkkiosastolle.
Maalausta muistuttava Trine 2 lataa Wii U:n digipelitarjontaan todella kovat pohjalukemat. Vaikka kyseessä on jo vuosi sitten julkaistun suomiloikinnan paranneltu versio, satumaisen kaunis Trine 2 on heittämällä eräs komeimmista Wii U:n julkaisupeleistä. Kahden ulottuvuuden putkimies ottaa suvereenisti haltuunsa levyprässin, mutta Wii U:n digipuoli on suomalaisen sivuttaisseikkailun loikkajuhlaa.
Satuvaltakunta on jälleen pulassa, joten mystinen Trine-taikaesine rekrytoi tutun kolmikon siivouspartioon. Velho, varas ja ritari antavat omat erikoistaitonsa seikkailulle, joka pursuaa peikkoja, kaunista grafiikkaa ja fysiikkaan perustuvia pähkinöitä.
Ajan hammas ei ole edes nirhaissut toisen Trinen kuvastoa, sillä värikkäät satukirjamaisemat ovat edelleen suorastaan huumaavan kaunista katsottavaa. Verkkaisesti etenevä peli päästää kauniin grafiikan oikeuksiinsa, sillä yksityiskohtaisia maisemia on aikaa myös ihailla. Toimintaloikka on kiireetöntä puuhastelua, joka antaa sopivassa suhteessa reaktioiden lisäksi ruutuaikaa myös aivotyöskentelylle.
Näkymät ovat nättejä myös pikkunäytöllä, sillä satuvaltakunnan voi pelastaa myös Wii U:n täppäriohjaimen ruudulta. Myös pähkinöiden pähkäily helpottuu, kun esineitä voi loitsia paikoilleen kosketusnäyttöä tökkimällä tattijumpan sijaan.
Tupugorn, Hupu Hoppeli ja Lupulf
Suomiloikan keskiössä on tuttuun tapaan kolmen sankarin kopla. Pontius on pyylevä ritari, joka pistää vastarinnan nippuun miekallaan ja osaa suojautua kilpensä taakse. Ketterä Zoya on porukan pitkäkyntinen, joka luottaa jousipyssyynsä ja ninjaköyteen. Naisvaras pääsee myös loikkaamaan muita pidemmälle.
Revohkan aivot on annettu velho Amadeukselle. Piippahattu osaa loitsia esiin laatikoita ja tasoja sekä siirrellä pelimaailman kappaleita. Luikuri Tattinen ratkoo leijonanosan pelin passleista. Pelin fysiikkamoottorin ympärille rakennetut pähkinät katkovat mukavasti toimintaa, ja ongelmanratkaisuun uPad sopii erinomaisesti.
Amadeuksen laatikot ilmestyvät pelikentille, kun etusormi piirtää täppäriohjaimen ruudulle neliön. Myös kappaleiden liikuttelu pitkin pelimaailmaa sujuu jouhevammin kosketusnäyttöä hipelöimällä kuin analogitattia tökkimällä.
Ihan kaikesta kosketusnäyttökään ei selviä. Ruutua sorkkimalla voi ammuskella myös jousipyssyllä, mutta kädet loppuvat kesken, jos vauhtia on edes rahtusen liikaa. Onneksi kontrollit pelittävät edelleen muiden versioiden tapaan, joten tähtäykset voi suorittaa myös toisella analogisauvalla. Täppäriohjaimen lisäksi ohjaimiksi kelpaavat mote ja nunchuk, joilla nuolten ampuminen onnistuu hidasta tattitähtäystä paremmin.
Lisää läskiä
Kakkos-Trine on latauspeliksi jo perusversionakin ihan riittävän tuhti paketti, mutta Wii U:n ohjaajapainos antaa entistä enemmän vastinetta rahoille. Peliin on ympätty mukaan pc:lle julkaistu kuuden kentän Goblin Menace -lisäpaketti sekä yksi vain Wii U:lle työstetty kenttä.
Kolmelle pelaajalle tarkoitettu yhteistyömoninpeli toimii sekä samalta sohvalta että verkon ylitse. Verkkopelillä on vielä omat haasteensa, sillä muiden pelaajien kanssa ei kirjoitushetkellä päässyt höpöttelemään. Frozenbyte on luvannut paikata puutteen vielä joulukuun aikana. Kun koko peliseurue on samassa olohuoneessa, kommunikaatio-ongelmista ei tarvitse kärsiä.
Julkaisuhässäkässä peliin luvattu Magic Mayhem -moninpelimoodikin jäi vielä toistaiseksi tulematta, mutta pelimuoto saapuu päivityksenä myöhemmin. Verkkolähteiden mukaan myös MiiVerse-tuki olisi jossain vaiheessa tulossa mukaan.
Suomalainen pelidesign on ehtaa Iittalaa, sillä Trine 2:ssa yhdistyvät kauneus ja käytännöllisyys. Vuosi on pelille ikuisuus ja vain aniharva tuotos näyttää näin pitkän ajan jälkeen uunituoreelta. Kun tähän päälle ympätään mainio kenttädesign, toimiva fysiikkamoottori, mainio moninpeli ja sopivan riuska vaikeusaste, Trine 2 nousee heittämällä Wii U:n julkaisupelien kärkikastiin.
Juho Kuorikoski
88
