Tätä kirjoittaessani kesän E3-messut siintävät vasta deadlinen takaisessa horisontissa. Jos tuhkapilvi antaa myöten, odotan löytäväni Los Angelesista taas paljon mielenkiintoisia pelejä. Mutta pelkään näkeväni vain pelkkää liikettä. Niin kovaa vauhtia sekä Microsoft että Sony ovat kauhomassa tietään kohti Wii-omistajien kukkaroita. Eihän se ole minulta pois.
Vai onko? Nintendo Wiin huikea suosio on asia, jota niin sanotut corepelaajat eivät ole ymmärtäneet. Nimittäin niissä Wiin corepeleissäkin on himopelaajan kantilta katsottuna yksi iso ongelma: pelaaminen vaatii jatkuvaa käsien, mahdollisesti jopa muiden ruumiinosien heiluttamista.
Nyt Sony ja Microsoft tuntuvat ihan oikeasti kuvittelevan, että Move ja Natal aloittavat pelaamisen uuden kulta-ajan, jona kasuaalit ja hardcore syleilevät yhdessä samoja liikeohjattuja tuotteita. Sanon tuotteita enkä pelejä, sillä Wii-ohjaus on Wii-ohjaus, vaikka sen kuorruttaisi HD-grafiikalla ja nimeäisi uudelleen. Sen kanssa joutuu edelleen heilumaan television edessä rauhallisen, hiettömän, leppoisan padittamisen sijasta.
Sonyn markkinointipomo Peter Dille on päässyt aikakirjoihin sanomalla, että Move houkuttelee coren puolelleen tarkkuudellaan. Tämä kuvastaa hyvin sitä käsityseroa, joka firmojen kuvitelmien ja hc-pelaajien todellisuuden välillä on. Tunnen monta ihmistä, jotka rämpyttävät Rock Bandin leikkikitaraakin istualtaan. Jos edes rokkikukkoilu ei saa persausta nousemaan penkistä, mitä mahdollisuuksia käsien heiluttamiseen perustuvalla pelaamisella voi olla? Tarkkuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa: ei kukaan joka ilta pelaava oikeasti jaksa loikkia olohuoneessaan koko ajan. Satunnaisena viihteenä ja bileiden sivuohjelmanumerona kyllä, vakavana harrastuksena ei.
Miksikö muuten kirjoitan pääkirjoitusta Tuijan sijasta? Armoitettu päätoimittajamme karkasi kesälomille muita aikaisemmin. Suuntaanpa sinne itsekin.
Hyvää kesää!
