Käynnistätkö aamulla ensin tietokoneen ja vasta sitten kahvinkeittimen? Pystytkö pitämään näppisi irti näppäimistöstä koko päivän? Keskusteletko mielummin koneesi kuin muiden perheenjäsenten kanssa? Jos vastaus-stringisi sisältää merkkijonon: "YYY", on syytä epäillä, että olet riippuvainen tietokoneestasi.
Varoitus: Tätä lukiessa voi verenpaine nousta yli sosiaali- ja terveysministeriön määrittelemien suositusarvojen. Pelit-lehti ei vastaa pinnan palamisesta eikä korvaa sen seurauksena revittyä lehteä.
Aina kun jokin ilmiö yleistyy maailmalla, psyko-, sosio- sun muut logit nostavat varoittavan sormensa pystyyn ja ennustavat ihmiskunnan tällä menolla taantuvan lobotomia-toipilaiden asteelle. Näin on käynyt niin automobiileille, televisioille kuin tietokoneillekin. Yhteistä näille korvessa huutaville äänille on ollut se, että ne eivät ole tienneet mitään siitä ilmiöstä, josta ovat varoittaneet. Autoista he menivät esimerkiksi toteamaan, että autojen kehitys pysähtyy, kun ne saavuttavat 80 kilometrin tuntinopeuden. Yli 80 kilometriä tunnissa liikkuvan ihmisen uskottiin nimittäin kuolevan.
Mutta totta toinen puoli. Tutkimuksissa on todella löydetty ihmisryhmä, joka viihtyy niin hyvin tietokoneiden parissa, että voidaan puhua riippuvuudesta. Koska ryhmän ulkoiset tuntomerkit sopivat hyvin esimerkiksi allekirjoittaneeseen (ja erääseen toiseen toimituksen jäseneen), en voi väittää pitäväni kaikesta lukemastani. Jos ette halua tietää enemmän itsestänne, kehotan lopettamaan Pelin Hengen lukemisen tähän ja siirtymään sarjakuvapalstan pariin. Toisaalta on syytä muistaa, että ihmisiä tutkittaessa on aina kyse tilastoista eli tuloksia ei voi soveltaa yksilöihin. Tietotekniikan vaikutusten tutkimus on myös sen verran tuore ala, että tämän päivän totuus voi huomenna osoittautua eilisen erheeksi.
Miten tunnistan itseni
M. A. Shottonin artikkeli Computer Dependency: The Ultimate Interaction kuvailee ryhmää, jonka jäsenet ainakin omasta mielestään ovat riippuvaisia tietokoneista. Jotain perää arviossa on, sillä he kuluttavat keskimäärin 21 tuntia viikossa oman tietokoneensa ääressä. Kontrolliryhmäksi koottu joukko tavallisia tietokoneen omistajia istuu vain 6 tuntia viikossa kotikoneen monitoria tuijottaen.
Ensimmäiseksi tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, millaiset ihmiset eivät tule toimeen ilman tietokonetta. Tärkeimmäksi yhteiseksi tekijäksi osoittautui, että he kaipaavat jatkuvasti uusia älyllisiä virikkeitä. Esimerkiksi urheiluharrastukset eivät innosta. Tämä älyllisten haasteiden tarve on sinänsä ymmärrettävää, sillä tietokoneista riippuvaiset henkilöt ovat tutkimuksen mukaan älykkäämpiä, itsevarmempia, itsenäisempiä ja mielikuvituksekkaampia kuin keskivertosukankuluttajat.
Joka tapauksessa tietokoneista riippuvaiset ihmiset etsivät näitä älyllisiä virikkeitään yksin, sillä sosiaalista kanssakäymistä vaativat harrastukset eivät heitä kiinnosta. Sen sijaan heidän vapaa-aikansa kuluu matemaattisten pelien, tieteiskirjallisuuden, filosofian ja teknologian tutkiskelun parissa.
Mistä riippuvuus syntyy
Selvä, tunnistit siis itsesi. Nyt tulee se hankala osa. Shottonin mielestä tietokoneriippuvuuden syyt löytyvät nimittäin lapsuudesta. Tietokoneista riippuvaiset koehenkilöt kuvasivat haastatteluissa vanhempiaan kylmiksi, etäisiksi ja autoritäärisiksi - ainakin useammin kuin vertailuryhmän jäsenet. Etenkin isien osuus riippuvuuden syntyyn on tutkimuksen mukaan merkittävä.
Eikö Shottonille ole tullut mieleen, että koe- ja vertailuryhmän väliltä löydetty ero voi johtua siitä samasta luonteenpiirteestä, joka saa jonkun kiinnostumaan tietokoneista? Tämä samainen luonteenpiirre voi saada heidät myös kokemaan ihmissuhteensa eri tavalla, mukaanlukien suhteen vanhempiin. Tämä tapa kaataa syy kaikesta lapsuuden traumojen ja isien kasvatusvirheiden niskoille alkaa ottaa pikku hiljaa kupoliin. Minä en ole lapsenakaan ollut mikään sätkynukke, jota kohdellaan niin tai näin. Olen tietääkseni myös itse vaikuttanut siihen, millainen isä- ynnä äiti- ynnä kumminkaimasuhde minulla on ollut.
Joka tapauksessa Shotton vetää tuloksistaan sen johtopäätöksen, että jos ei tule toimeen vanhempiensa kanssa, ei tule toimeen muidenkaan ihmisten kanssa. Krhm.
Miten oireista paranee
Miksi pitäisi parantua? Siitä huolimatta, että tietokoneista riippuvaiset ihmiset ovat Shottonin mielestä ihmissuhdevammaisia, he pärjäävät erittäin hyvin koulussa ja jatko-opinnoissa. Heillä ei välttämättä ole niin paljon ystäviä kuin muilla, mutta ne harvat ovat sitäkin parempia. Yhtä suuri osuus riippuvaisista henkilöistä oli naimisissa kuin kontrolliryhmän jäsenistä, eikä heillä ollut tilillään sen useampia avioeroja kuin muillakaan ihmisillä.
Sinänsä Shotton on ihan inhimillisillä linjoilla, sillä eräiden muiden tutkijoiden mielestä kiinnostus tietokoneita kohtaan on pikemminkin neuroottinen tai patologinen oireyhtymä kuin isä-suhteen laukaisema selviämisstrategia. Lisäksi Shotton todistaa, etteivät tietokoneet sinänsä ole syy niistä riippuvaisten henkilöiden oireisiin. Päinvastoin, tietokoneet ovat lopultakin tarjonneet heille mahdollisuuden toteuttaa itseään.
Ennen kotitietokoneita monet niistä nyt riippuvaiset henkilöt olivat äärettömän onnettomia ja turhautuneita ihmisiä. Vasta nyt he ovat löytäneet harrasteen, joka vastaa heidän tarpeitaan. Shotton ihmetteleekin, miksi aktiivista tietokoneharrastusta pidetään joissakin piireissä niin vahingollisena. Monet ovat hänen mielestään yhtä lailla riippuvaisia "jalkapallosta, oopperasta, kyyhkysistä tai jopa muista ihmisistä". Eikä siinä nähdä mitään omituista.
Että semmoisia psykologit tuumivat tietokoneaktiivien päänmenoksi. No, eivät ne televisiollekaan mitään mahtaneet, vaikka kaikki taannoin yhteen kuoroon huusivat tv:n pelkällä olemassaolollaan tuhoavan kansakunnan henkisen selkärangan. Ja kuten jokainen voi ympärilleen katsomalla todeta, kaikki on yhtä hyvin kuin aina ennenkin, vaikka ensimmäinen tv-sukupolvi on jo työelämässä - vai onko?
