Maailma muuttuu, trendit vaihtuvat ja uudet tuulet puhaltavat. Todelliset jymypaukut, huimat uutiset ovat kuitenkin harvassa. Segan ilmoitus lopettaa Dreamcastin valmistus ja siirtyä pahimman kilpailijan Sonyn kaveriksi oli sellainen. Toki ilmoitus oli kuukausien huhumyllyn jälkeen jopa odotettu. Silti uutista ei vieläkään meinaa uskoa todeksi.
Jymyuutisia on kuultu ennenkin. Sonyn ottaessa ensiaskeliaan pelikonsolin valmistajana kukaan ei uskonut PlayStationin läpimurtoon. Vastassa olivat suuret ja mahtavat konsolijätit Nintendo ja Sega ja heidän osaavat pelintekijänsä. Sonyn ihmekonsoli oli kyllä nopea ja näpsäkkä mutta ilman omaa talon sisäistä, osaavaa softaosastoa Sonyn menestyminen jäisi lähes kokonaan ulkopuolisten third-party-pelitalojen varaan.
PlayStationin (siis PSonen) Euroopan julkaisua seuraavana talvena Japanista alkoi kuitenkin kantautua kummia. Jokin suuri japanilainen pelitalo, mahdollisesti Dragon Questeilla suosiota niittänyt Enix, olisi jättämässä Nintendon ja siirtymässä tekemään pelejään Sonyn uudelle konsolille.
Lopullinen uutinen oli silti yllätys, jota ei sitäkään meinannut uskoa todeksi millään. Nintendolle ikuista uskollisuutta vannonut Squaresoft oli päättänyt jättää palikkabisneksen taakseen ja ryhtyä mustanpuhuvia kiekkoja pyörittävän PlayStationin tukijaksi. Seuraava Final Fantasy, lajissaan seitsemäs, julkaistaisiin vain ja ainoastaan PlayStationille. Vaikka kyseisen pelin julkaisuajankohta olikin hamassa tulevaisuudessa, yksi asia oli kuitenkin varmaa: PlayStation olisi menestys!
Segan ilmoitus jättää konsolibisnes taakseen on pitkän mutta loogisen kehityksen tulos. Pelkän pelikoneen myyminen tappiolla ei ole kannattavaa, sillä pelejäkin pitäisi saada kaupaksi. Dreamcast-pelit, vaikka hyviä ovat olleetkin, eivät ole juuri myyntilistoilla viihtyneet.
Sega on joutunut arvioimaan bisnesstrategiansa kokonaan uusiksi: jos saman, jo Dreamcastille tehdyn pelin julkaisee PlayStation 2:lla se myy vähintäänkin tuplaten - ehkä enemmänkin. Jokainen bisnestä ymmärtävä oivaltaa multi-platform-julkaisupolitiikan tuomat mahdollisuudet.
Silti Segan hinku PlayStation 2:n kimppuun tuntuu ensi alkuun yllättävältä. Täytyy kuitenkin muistaa, että PlayStation 2:a on myyty jo miljoonia, joten siinä mielessä Segan valinta on ymmärrettävä. Sega tarvitsee nopeasti kirstuntäytettä. Pelien tekeminen vuoden päästä julkaistavalle konsolille olisi liian riskialtista. Myyntilistoille on päästävä mahdollisimman nopeasti, muuten Segaa odottavat ökytappiot.
Mutta tapahtuuko kulissien takana muutakin? Segan AM2-huipputiimi pakertaa parhaillaan Virtual Fighter 4:n PlayStation 2 -version parissa. Kolikkopeliluolien lisäksi kyseinen peli ilmestyy vain ja ainoastaan Sonyn superkonsolille. Vaikka en vanno Dead or Aliven nimeen, kumarra Tekkenin suuntaan ja rukoile Soul Caliburin puolesta, kyseinen tieto aiheuttaa silti kummaa kutinaa. Uusi Virtua Fighter on aina tapaus isolla T:llä. Moni Sega-fanaatikko joutuu pyörtämään puheensa ja marssimaan PS2-kauppaan.
Sega aikoo kääntää myös oman Dreamcast-pelien tekoa varten tehdyn middleware-softansa PlayStation 2:lle, mikä helpottaa DC-pelien kääntämistä PlayStation 2:lle. Ja kuin pisteeksi i:n päälle Sega neuvottelee Sonyn kanssa nettipelien ja -palvelujen yhteiskehittelystä. Aivan kuin syntymässä olisi jotakin enemmän kuin pelkkä tuiki tavallinen, viileän rauhallinen multi-platform-yhteistyö.
PlayStation 2:een killinkinsä sijoittaneet voivat ainakin nukkua yönsä rauhassa. Mikään ei voi enää estää sen menestymistä. Xbox ahdistaa monia tietokonealkuperänsä ja Bill Gatesin maailmanvalloitusvisioiden takia. Nintendon Gamecube taas on useimmille pelkkä värikäs Pokemon-boksi.
Tavallisen pelifriikin elämä helpottuu lähitulevaisuudessa merkittävästi. Lähimarketin PS2-pelihyllyyn rantautuvat nyt sellaiset pelit, joita Dreamcast-versioina on saanut etsiä kissojen, koirien ja suurennuslasien kanssa pääkaupunkiseudun putiikeista tai nettikaupoista. Sony-friikki pääsee piakkoin Crazy Taxin ja Zombie Revengen makuun. Vaikea kuvitella, etteikö esimerkiksi Capcom kääntäisi myös osan Dreamcast-klassikoistaan PlayStation 2:lle.
Tulevaisuudessa yhä suurempi osa peleistä ilmestyy mitä ilmeisimmin kaikille kuviteltavissa oleville pelikoneille. Suurimmat PC-hitit löytävät taatusti tiensä niin Xboxille kuin PS2:lle. Jos pelitalo saa myytyä suht samalla vaivalla miljoonan pelin sijasta kaksi tai kolme miljoonaa, pelitalo on tyystin tyhmä jos jättää multi-platform-strategian käyttämättä. Jos yksinoikeuspelejä ilmestyykin, ne ilmestyvät mitä todennäköisimmin juuri eniten myydylle konsolille. PlayStation 2:ta on myyty enemmän kuin vielä julkaisemattomia Gamecubea tai Xboxia - ainakin toistaiseksi.
Mielenkiintoista olisi kuulla miten Nintendo vastaa haasteeseen. Luulisi, että Nintendokin haluaisi myydä 10 miljoonan Pokemon-pelin sijasta 20 miljoonaa Pokemon-peliä. Piratismia pelkäävä Nintendo kuitenkin jäänee yksinäiseksi sudeksi muiden pelikonsolijättien joukkoon, viimeiseksi suljetuksi linnakkeeksi. Moinen strategia sopii firmalle hyvin, loihan juuri Nintendo perinteisen konsolibisneksen ideologian, jota kuvaavat tiukka kontrolli, napakat lisenssimaksut ja - jos suinkin mahdollista - omalaatuinen tallennusformaatti.
Kyllä yksi Nintendo maailmaan mahtuu. Ja ne kaikki 13 501 pokemonia. Niillä Nintendo elättää konsolin jos toisenkin.
