We know the devil - Olosuhteiden uhrit

Kyllä mää tiedän millaista on olla nuori, leirinjohtaja väittää.

Katkeruuden sivumaku on ikävä, kun kolmen porukassa ne toiset kaksi väistämättä lähentyvät toisiaan.

Kolme nuorta, omilla tavoillaan ongelmallista teininketaletta Venus, Jupiter ja Neptune, on tuupattu väkisin hengelliselle kesäleirille. Lisäksi heidät nakitetaan vahtivuoroon mitä yksinäisempään metsämökkiin, vaikka on yleistä tietoa, että öisin paha tulee ja ottaa, jos sen antaa. ”Ei ole mitään pelättävää, kaksi vastaa paholaista”, heille kerrotaan. Mutta mitä sairasta pilaa on jakaa yöpartiot kolmen ryhmiin? Onko yhtälön yksi ylimääräinen aikuisten salaliitto sysätä epäonnistujat reunalta alas ja pakottaa loput nujertumaan ylemmän tahtoon? Pienen tiimin visual novel paketoi queer-nuorten kasvukipuja kahteentoista henkisesti riuduttavaan tuntiin.

Surrealistisen dystopialeirin yössä sireenit soivat, kideradioita tuunaillaan, jumalakin löytyy omalta kanavaltaan. Paholainen vaihtaa omaansa jatkuvasti, samoin olomuotoaan. Leirinvetäjä tivaa ”Onko kivaa?” niin kauan, kunnes sanot ”Hip hei joo”. Jokainen voi langeta polulta, mutta niin käy vasta kun paha olo käy liian sietämättömäksi kantaa yksin.

Nulikat toisesta ryhmästä eivät oikeasti näytä samalta, emme vain muista heidän nimiään, kasvojaan.

Paholainen kuulostaa

Pääkolmikko on varsin lihaisasti rakennettu. Neptune on kieleltään terävä, raadollisen rehellinen kovanaama, ja Jupiter on kaikessa hyvä, itsenäinen ja helposti pidettävä tomboy. Herkkä Venus hymyilee ujosti läpi elämänsä, helposti poljettavan oloisena olemassaoloaan anteeksi pyytäen. Hahmot pursuilevat merkityksellisiä yksityiskohtia, kuten Neptunen osuva nettinikki RestingWitchFace, Jupiterin tapa napsautella hiuslenkkiä ranteessaan, ja Venuksen viattomuuteen kätketty julmuus. Heissä on syvyyttä, joka ulottuu syvemmälle kuin pelaajalle koskaan kerrotaan.

Dialogi on pimeän sarkastista, ja pelin kirjoittajalla Aevee Beellä on tarinan rakenne erittäin hyvin hallussa. We Know the Devilissä ei ole protagonistia kuten useimmissa visual noveleissa, vaan siinä puhutaan ”meistä”. Omalaatuinen ratkaisu sopii hyvin tarinaan, jonka keskiössä on nimenomaan ryhmädynamiikka. Painajaismainen selviytymispeli kertoo vertauskuvilla ja maalaa symboleilla. Ne ovat sen verran korkealentoisia, että hahmotin niitä paremmin vasta toisella läpipeluukerralla.

Pelissä on neljä eri loppua, jokaiselle parille omansa ja yksi spesiaali. Valinnat ovat hahmojen symboleita, joista tarjolla on aina jotkut kaksi kolmesta parimahdollisuudesta, muttei kaikkia kerralla. Lempipariaan ei siis voi valita joka kerta, ja kyse on yhtä paljon siitä, kuka pusketaan ulos. Hahmojen jäädessä kaksin he uskaltavat avata astetta haavoittuvaisempaa minäänsä, ja nuo kahdenkeskiset hetket ovat hyvin aitoja. Ryhmässä tunnelma on keveämpi: kolmikko valvoo ja tekee mitä teinit nyt tekevät; juovat salaa, pelaavat totuutta vai tehtävää, rakastuvat, ja taistelevat paholaisen kanssa.

Kaikki polut kannattaa pelata läpi, sillä muuten jää paljon näkemättä. Syrjään jääneen haavaumien selvittäminen palkitsee, vaikka mitä paremmin aloin ymmärtää hahmoja, sitä enemmän keskenkasvuisten kiusaaminen paholaisenpyörässä satutti minua itseäni. Halusin pelastaa heidät kaikki. Eivät he ole pahoja lapsia, eikä kukaan ansaitse musertua epävarmuuteensa.

Valintaruudun simppeli voimakkuus.

Höyheniä keuhkoihini, silmät iholleni

Visuaalisesti We Know the Devilissä on ihastuttava, käsitehty fiilis. Mian lyijärinrouhea piirustusjälki on todella viehättävää ja hahmot ilmeikkäitä. Taustoina käytetään karkeita polaroidikuvia. Ääni-maailma narskahtelee hitaasti seonnutta kasarisyntikkaa. Soundtrack kuulostaa yhtenä hetkenä rauhallisen melankoliselta, toisinaan makrokuvilta hammaslääkäriporasta, kuivista hedelmänsiemenistä ja liitutauluista. Rikkinäisimmän kuuloiset biisit liikkuvat prikulleen sellaisen taajuuden rajalla, missä hillitsen itseäni painamasta ääniä kiinni. Ah, hulluuden soinnut, mikä häiriinnyttävä nautinto!

Erityisesti minua miellyttää, että pelistä puuttuu visual noveleiden perisynti, pitkällinen venyttäminen, jonka tarkoitus on rakentaa kiintymyssuhdetta pelaajan ja pelihahmojen välillä. Tuntemamme paholainen näyttää että hahmoihin voi mieltyä ja niitä ymmärtää lyhyessäkin ajassa. Muutaman tunnin mittainen novellipeli irtoaa (dollareissa nokkelaan hintaan 6,66 ehhe he he) länsimaalaiselta indie visual novel -sivustolta Date Nighto ja tietysti Steamista.

We Know the Devil kertoo kauniin tarinan ulkopuolisuuden tunteista, paineista ja odotuksista, padotuista negaatioista, siitä kuinka tarttuvaista vastuuttomuus on, oman omituisuuden pelosta ja kipeästä toiveesta, ettei kukaan saisi tietää, kun paha nappaa erilaisuudesta kiinni.

 

We know the devil

Arvostelu: PC

Saatavilla: Mobiili (selaimessa)

Aevee Bee,

Mia Schwartz,

Alec Lambert

Date Nighto

Testattu: Win 10, i5 6600K, 16 GB RAM, GTX Nvidia 970

Suositus: prossu 2+ Ghz, 2GB RAM, Intel 3000HD tai parempi

89