Olkaa lapset hiljaa, niin kerron iltasadun isosta pahasta sudesta ja päitä katkovasta sarjamurhaajasta.
Olipa kerran Telltale. Se uurasti ja puurasti episodi-seikkailupelejä eri lisensseistä, mutta mainetta ja rikkautta ei kuulunut.
Sitten se sai kultaisen idean ja herätti henkiin elävät kuolleet. Ensimmäisen kauden jälkeen Telltale kruunattiin tarinankerronnallisen pelaamisen kuninkaaksi, ja se hukkui vuoden peli-palkintoihin.
Nyt on näytön paikka. Walking Dead kehuttiin niin pystyyn, että Wolf Among Usin käsikirjoittaja on hakannut tekstiä housut kestojäässä. Onkin ilo nähdä, että kaikki mahdollinen vaiva meni hukkaan.
Isoon, pahaan, tupakkaa polttavaan hukkaan.
Satumaa kun taakse jäi
Wolf Among Us perustuu Bill Willinghamin palkittuihin Fables-sarjakuviin, mutta niistä ei tarvitse tietää mitään. On aika selvä, miksei pelin nimi ole Fables Season One: joku nostaisi pahan mölyneuxin.
Fablesissa satujen, kansantarujen ja tarinoiden hahmot ovat lihaa ja verta. Fablet asuvat nyt meidän maailmassamme, sillä salaperäinen Vastustaja miehitti heidän kotimaansa. New Yorkissa sijaitsee Fabletown, jossa ihmismäiset ja ihmisiksi muuttumaan pystyvät fablet asuvat, sekä Farmi, jossa asuvat kaikki puhuvat eläimet ja vastaavat epäinhimilliset fablet.
Vaikka lähtökohta on kiinnostava, sarjakuvana Vertigon julkaisema palkittu Fables kärsii samoista ongelmista kuin firman sarjikset yleensäkin. Joku totesi osuvasti, että Vertigo suuntaa sarjakuvansa kuvataidekoulua käyville vastakulttuuri- ja goottisnobeille. Se on nytkin hyvä määritelmä, kunhan korvaa kuvataidekoulun länsimaisilla kirjallisuuden opinnoilla.
Henkilökaarti on hillittömän kokoinen. Jollei kansantarusto sun muu ole hyvin hanskassa, monen hahmon alkuperä jää täydeksi arvoitukseksi. Peli onneksi kertoo taustat. Lähtökohtana on satuolentojen ongelmat tosimaailmassa, mutta ne hukkuvat taustalle, kun Willingham liitää ihme sfääreissä.
Vaikka minulla on täydellinen Fables-kokoelma oheissarjoineen, en hirveästi etukäteen innostunut peli-Fableista.
Susi kukassa
Telltale mojautti minua yllärivasaralla ohimoon, sillä peli on kertaluokkaa lähdemateriaaliaan parempi. Jos sarjis olisi näin hyvä, itse Sandman olisi lievästi huolestunut. Henkilökaarti ei leviä käteen ja koostuu sivuhahmojakin myöten mielenkiintoisista hahmoista. Tittelitom ja Tittelityy eivät kuulosta sosiopaateilta, mutta en haluaisi tavata heitä kadulla. Jopa sarjisinhokkini, lentävä apina Bufkin, kerrankin toimii.
Tarinan tapahtumat sijoittuvat kaksikymmentä vuotta ennen sarjakuvaa olevaan aikaan. Sankari on Fabletownin seriffi Bigby, joka tunnetaan paremmin nimellä Big Bad Wolf. Isolla pahalla sudella on verinen menneisyys, jota hän yrittää sovittaa. Ainakaan yksi kolmesta pienestä porsaasta ei kanna kaunaa, vaan kumoaa viinaa Bigbyn kanssa. Fabletownissa riehuu sarjamurhaaja, jota Bigby ajaa takaa yhteistyössä hallintoa edustavan naisvirkailija Lumikin kanssa.
Willingham voi vain takoa otsaansa, kun Telltalen tarinasepot pistävät Bigbyn ja puunhakkaajan (sen joka pelasti Punahilkan ja isoäidin ja tappoi Ison pahan suden) yhdessä hienoihin kohtauksiin. Baarin intertekstuaalinen Beowulf-Grendel-revittely oli jo melkein liian älykästä minulle.
Karskimittaria on väännetty kovemmalle. Pelissä Fabletown on rähjäinen alue satuhahmo-ilotyttöineen ja juoppoineen. Bigby vetää tupakkaa kuin hänellä olisi kisa John Constaninen kanssa, jota Bigby nyt kummasti muutenkin muistuttaa.
Graafisesti Wolf Among Us tuo vähemmän yllättäen mieleen Walking Deadin, mutta verrattuna oikeaan sarjikseen pidän oikeastaan Telltalen näkemyksestä enemmän.
Lumikki näkyy kuvassa
Walking Deadissa Telltale löysi voittoreseptinsä, ja vaikka Wolfissa makuna on selviytymistä arkisempi murhan ratkonta, homma hoidetaan kotiin. En tiedä, ymmärtääkö pelaava kansa, kuinka vaikeassa asiassa Telltale oikein onnistuukaan.
Mukana on taas vähän näennäispelaamista parin tappelun ja takaa-ajon muodossa. Oikeita nappeja ja hiirenkorvia painellaan oikeaan aikaan, mutta virheettömään suoritukseen ei tarvitse venyä. Helpon seikkailupelin tyyliin pienissä kentissä etsitään helposti löytyviä hotspoteja.
Pääasia on tarina ja sen puitteissa tehdyt keskustelu- ja toimenpidevalinnat. Tuntuu, että nyt saisi tehdä paljon isompia päätöksiä kuin Walking Deadissa. Todennäköisesti näin ei ole, mutta tärkeintä on, että luulen niin. En pelannut solmukohtia uusiksi nähdäkseni, mitä tapahtuu, koska se rikkoisi pelin immersion.
Jo aloitusjaksossa tarina on niin hyvä, että se kantaa koko pelin. Siitä tulee ensiluokkainen dialogi ja ääninäyttely. Lumikin ja Bigbyn kemian haistaa ruudun läpi ilman suden tarkkaa kuonoakin.
Jakson lopetus tuli kiven takaa, miten se edes on mahdollista? Huhkun ja puhkun intoa nähdäkseni seuraavan jakson, eli Cliff Hanger hoiti työnsä juuri pilkulleen.
Sen pituinen se, mutta jatkoa seuraa.
Nnirvi
88
