Yakuza 5 - Kunnia on katkera juoma

Paikallinen katupartio haastaa riitaa.

Yritin irti rikollisjengistä ja pääsin melkein hengestäni. Nyt kerron siitä kaiken.

Fukuoka on viimeinen pysäkki ajelehtijoille ja karkureille. Täällä tulevaisuus näyttää hyvältä, koskaan kukaan ei halua puhua menneisyydestä. Täällä entinen yakuza etsii uutta elämää ja löytää kylmiä baareja, ankaria katuja ja ylellisiä seuralaisia, joilta puolen tunnin onnen ostaa kuukauden palkalla. 
 Pelaan itseäni vastaan dartsia Beessä kunnes kyllästyn, ja talsin paikalliseen karaokepaikkaan. Ovella tajuan, että en halua laulaa yksin. Paikallinen asiantuntija johdattaa minut Olivierin seuralaisklubille ja suosittelee minulle Rikua. Hän on 21-vuotias, horoskoopiltaan kauris ja veriryhmältään B. Riku sanoo, että ei ole nauttinut kenenkään muun seurasta ennen näin paljon. Saan 50 000 jenin laskun valkoisesta samppanjasta ja takoyakista. Joudun kotimatkalla tappeluun ja yleisö hurraa, kun hieron paikallisen gangsterin naamaa asfalttiin.
 Aamulla uistelen joesta kaksi karppia ja pelaan muutaman erän Virtua Fighter 2:sta Club Segassa. Se on hienoa, kai. Minun on vaikea keskittyä antiikkipeliin, ja jätän Virtua Fighterin kesken. On syksy ja viileyden näkee toppavaatteista. Niitä kannetaan raskaasti ja varovaisesti. Syön lounaaksi rāmenia Tanasassa ja kävelen taksikeskukseen, jossa työvuoroni alkaa. Seuraan tarkasti liikennesääntöjä ja yritän piristää velkaantunutta liikemiestä. Hän antaa minulle runsaan tipin. Haluan sanoa hänelle, että nyt olen yksi syy hänen ongelmiinsa, mutta en pysty siihen.
Tokiodriftaan itseni vapaalle ja lähetän M-kaupasta rahaa orpokodin lapsille. Kerään roskia, koska se on osa työtäni. Siviilikyttä vetää minut sivukujalle ja kiristää minua vanhoista yakuza-yhteyksistä. Kaikki mitä sanon kuulostaa saippuasarjalta.

Suosio on kiinni rytmitajusta.

Rikostarinoita Hokkaidoˉsta

Pääjuonen ulkopuolella tilanne kevenee ja sivuseikkailut ovat satiiria, irvailua japanilaiselle yhteiskunnalle ja kulttuurille. Sivuhahmot käyttäytyvät äärimmäisen itsekkäästi ja tyhmästi, päähenkilö yrittää vain säilyttää pokkansa. Pelin pääohjaaja Toshihiro Nagoshi kertoo Playstationin Youtube-kanavalla, että pelin tarinat ovat dramatisoituja tositarinoita. Tuottaja Masayoshi Yokotaman mukaan pelistä saa täsmällisen kuvan japanilaisesta todellisuudesta. Kaikkialla on kodittomia.
 Syön Westissä udonia ja juon Beessä liikaa ja joudun tappeluun miesseuralaisten kanssa taksitolpalla. Mätkintä on helppoa ja nopeaa, mutta haasteettomuus tekee siitä myös vaivalloista. Se on pakollinen viivytys paikasta toiseen liikuttaessa. Seuraavana päivänä tapaan nuoren miehen, joka kutsuu itseään mestariksi. Pieksen hänet viisi kertaa ja minusta tulee vahvempi kuin koskaan.
Laahustan Sapporoon ja joudun vankilaan. Kunnia velvoittaa kärsimään tuomion kokonaisena, mutta vanhoja rikoksia ei pääse karkuun edes kiven sisällä. Kaikki aika menee linnakavereiden suojelemiseen. Joku haluaa aina palveluksen. Lusimiseen tulee stoppi, kun peli muuttuu metsästyspeliksi. Virittelen jäniksille ansalankoja ja myyn karhunlihaa. Metsästysosio on kankea, mutta pelaan sitä useiden tuntien ajan. Haluan vain nähdä, mitä pelillä on tarjottavaa.

Deittailu on kallista.

Antakaa minun olla tähti

Tsukiminossa sataa lunta ja pahoinpitelen uhoavia jengiläisiä. Syön halpoja gyōza-nyyttejä ja vielä halvempaa currya ja suunnittelen kostoa. Minua pelottaa aina kun näen poliisin. Yritän ostaa 40 000 jenin miekan, mutta minulla ei ole kaikkia raaka-aineita. Aseseppä ei vain salakuljeta tavaraa, vaan parhaimmat kamat saa itse valmistamalla.
Osallistun lumisotaan ja rankaisen jengiä, joka metsästää joulupukkeja. Tapaan seuralaisklubilla naisen, joka on kotoisin Hokkaidosta ja pelkää kummituksia. Yritän saada hänet kanssani karaokeen, mutta minulla ei ole tarpeeksi rahaa. Olen kyllästynyt Sapporoon ja se onkin pelin kaupungeista tylsin.
Soutenbori perustuu Osakan Doutonboriin ja siellä Yakuza 5 muuttuu idolisimulaattoriksi. Käyn laulu- ja tanssitreeneissä, kuunnellen samaa biisiä kerta toisensa jälkeen. Kättelytilaisuudessa fani roikkuu minussa liian pitkään ja turvamies vei hänet pois näkyvistä. Lavat ovat messulavoja ja kokemusta ja faneja kerrytetään pikkukeikoilla, joissa katsojat lasketaan kymmenissä. Kokeilen stand-up-komiikkaa, enkä ole tarpeeksi hauska. Maistan takoyakia ja joudun keskelle järkyttävää murha-trilleriä. Olen huolestunut siitä, kuinka paljon läheisilläni on salaisuuksia. Osallistun tyhjänpäiväiseen keskusteluohjelmaan ja neljä viidestä katsojasta pitää minua miellyttävänä.
Opin, että idoli pärjää maksimoimalla seksikkyytensä ja naiiviutensa. Siellä jossain on maaginen, hämärtyvä raja tytön ja naisen välillä. Viihdeteollisuuden kritiikki yllättää, sillä peleissä kritisoidaan harvoin mitään, paitsi ”pahuutta” tai terrorismia. Kyynistä tai realistista, idoliosuus on kuitenkin mielenkiintoinen, vaikka rytmipeliosuus ja esitettävät kappaleet ovat liian yksinkertaisia. Viimeisen kiertueen esiintymiset menevät rutiinilla, autopilotti päällä näpytellen.

Manzai-huumoria lauotaan pareittain.
Taksikuskina saa kuunella ongelmia.

Pohjalla ja pohjasta läpi

Nagoyassa kirjoitan arvosteluja eroottisten hierontapaikkojen palveluista. Lyhennän juttupalkkioilla velkaa kovistelijalle, joka uhkaa kuitata tilinsä henkivakuutuksellani. Pelaan useita tunteja baseballia. Kaikki tuntuvat haluavan haastaa minut. Milloin tahansa käy huonosti. Kaikki raha menee katkarapuihin ja seuralaisiin. Kerään tikettejä ja toivon lottovoittoa. Minulla on taskussani rautaputki, jolla saalistan paikallisia jengiläisiä.
40 tunnin jälkeen pelin isoin kaupunki avautuu tutkittavaksi. Kamurocho on mallinnettu Tokion Kabukichōsta ja on tuttu aiemmista Yakuza-peleistä.
Osallistun maanalaiseen taisteluturnaukseen, mutta hakattavaa on liian paljon. En edes yritä maistaa kaikkia ruokia. Leikin turistia ja otan valokuvia nähtävyyksistä. Olen parempi keilauksessa kuin poolissa. Pelaan uhkapelejä joiden sääntöjä en osaa, ja aivan liian isoilla panoksilla. Olen pelannut pachinkoa tunteja, enkä edelleenkään ymmärrä siitä mitään. En edes unelmoi platinum-trophysta. Minulla on aavistus, että minun piti tehdä jotakin tärkeää, ja että tällä usean kaupungin seikkailulla ja salajuonella on jokin merkitys, mutta se kaikki unohtuu, kun tungen kolikkoa kurkipeliin ja yritän pyydystää Hatsune Miku -figuuria. Olen täysin eksyksissä, kaikki pelielämäni suhteet jäävät pinnallisiksi.
Viikot kuluvat ja Kamurochon sää pysyy aurinkoisena, mutta se ei merkitse lämpöä vaan ennakoi katastrofia. Leikit jatkuvat niin pitkään kuin jollekin käy huonosti. Ja pian huomaan seisovani taas yhden pilvenpiirtäjän katolla taisteluasennossa, vastassani entisiä ystäviä ja tuoreita vihamiehiä. Elämässäni oli hetkiä, jolloin kuvittelin olevani jotakin muuta kuin yakuza, mutta nyt ne hetket tuntuvat niin kaukaisilta.

 

Yakuza 5

Arvosteltu: PS3
Sega
Saatavilla: Vain digiversio.
Versio: Myynti.
Ikäraja: 18

85