Rajusti hypetetty Zone of the Enders on viimein täällä. Kiinnostaako paketissa enemmän kylkiäisenä tuleva pelattava Metal Gear Solid 2:n demo vai pärjääkö Z.O.E omillaankin?
Ensivaikutelma Zone of the Endersistä on mykistävä. Äärimmäisen upeaa ja tyylikästä animehenkistä grafiikkaa tulvii ruudulle minuuttitolkulla. Konami on tosissaan panostanut välianimaatioiden laatuun eikä varsinainen peli näytä yhtään huonommalta kun se viimein alkaa.
Orbital frameksi nimetyn kolossaalisen robotin ohjailu on helppoa. Vasen tatti liikuttaa hahmoa sivuttais- ja syvyyssuunnassa. Padin kolmio- ja x-näppäimillä mecha kulkee ylös tai alas.
Myös taistelusysteemi on äärimmäisen pelkistetty. Vastustaja lukittuu automaattisesti tähtäimeen, minkä jälkeen nahistelevat robotit pyörivät toistensa ympärillä tattia kääntämällä. Kohteen etäisyydestä riippuen hyökkäysnapin hiplailu saa aikaan ammusryöpyn tai voimamiekan sivalluksen. Hyökkäyksiä voi varioida käyttämällä samanaikaisesti ryntäysnappia, jolloin iskuihin tulee enemmän ytyä.
Taistelurobottiin voi asentaa lisäaseita etsimällä sopivat ajurit ja panokset. Usein halutut esineet ovat salasanan takana, joka pitää ensin ansaita taistelemalla muita roboja vastaan. Esineitä voi myös etsiä maastosta. Extra-aseista ainoastaan kahta on pakko käyttää jossain vaiheessa. Muut releet ovat pelkästään hauska bonus, sillä taisteluissa pärjää lähes aina pelkillä perusliikkeillä.
Suojakilpikin on, mutta sen käyttö ei ole mitenkään välttämätöntä. Aavistuksen verran hyödyllisempi on lukituksen purkunäppäin, jonka ansiosta taisteluista voi irrottautua, jos oma kunto uhkaa pudota nollaan. Kartasta tai framen ympärillä pyörivästä kehästä voi tarkistaa vastustajien sijainnin, mikäli suuntavaisto sekoaa kesken kiivaan pyörityksen.
Analogisten näppäinten tuki kuulostaa hienommalta kuin todellisuudessa onkaan. Esimerkiksi nopeita sarjoja räiskivän Phalanxin tulinopeuden säätely kiivaan taistelun tiimellyksessä on mahdotonta.
Tunnelma tiivistyy
Upea grafiikka ja hienot taisteluefektit eivät yksistään riitä. Samaan on päätynyt myös Hideo Kojima, joka on yhdessä Noriaki Okamuran kanssa luonut uskottavan peliversumin. Toimintaosuuksien väliin on ujutettu pieniä tehtäviä ja ehkä upeinta PlayStation 2:lla nähtyä animaatiota, mikä pitää tarinan hyvin kasassa.
Z.O.E kertoo 14-vuotiaasta pikkupojasta, joka joutuu vahingossa supertehokkaan taistelurobotti Jehutyn sisälle keskellä siirtokunnassa raivoavaa sotaa. Tarina vilisee toinen toistaan hienompia lyhenteitä ja teknistä sanastoa, mikä hieman hymyilyttää.
Ensimmäisen tunnin aikana dialogia on ehkä vähän liikaakin ja sankaria talutetaan kohtauksesta toiseen. Myöhemmin liikkumavaraa tulee vähän enemmän, mutta perusjuoni etenee suoraviivaisemmin kuin juna. Tosin aina tavoiteltu asia tai esine ei ole heti käsillä, mistä aiheutuu pientä päänvaivaa ja lähialueiden haravointia.
Tallennus onnistuu vain alueiden yläpuolella valtavan avaruusasema Antilian ilmakehässä. Sieltä navigoidaan seuraavaan kohteeseen, joka näkyy kartalla vihreänä neliönä. Kun Jehuty on riittävän lähellä, painetaan ympyrää, jolloin mecha laskeutuu ja toiminta alkaa. Alueet eivät ole kovin isoja ja niitä ympäröi punertava voimakenttä, joka estää liikkumisen rajojen ulkopuolelle.
Vaihtelua tuovat satunnaiset pelastustehtävät, joissa kaupunkilaisia ryöstelevät mechat on saatava ojennukseen aiheuttamatta isoja aineellisia vahinkoja tai tappamatta asukkaita. Jättimäisten robottien nahistellessa särkyy helposti vähän isompikin rakennus, mikä on sinänsä ihan realistista. Helpolla tai normaalilla vaikeusasteella ei asumusten särkemisestä rokoteta, mutta vaikeammalla tasolla kannattaa katsoa missä riehuu, koska massiiviset tuhot pienentävät Jehutyn omia kokemuspisteitä.
Sen pituinen se
Zone of the Endersissä ohjataan yhtä tehtävää lukuunottamatta samaa kehikkoa. Jehuty on toki hieno laite, mutta valinnanvara olisi piristänyt peliä kummasti. Vihollisia ei ole monta erilaista, heikot raptorit eivät anna vastusta kuin nimeksi. Teepannun näköiset mummy headit liikkuvat hitaasti, mutta niiden energia-aseet ovat tappavan tehokkaita. Pahimpia ovat tasopomot, mutta sama buttonbash-tekniikka puree niihinkin. Taistelut vain kestävät kauemmin.
Seikkailu on yksinpeli, mutta läpipeluun jälkeen valikkoon ilmestyy versus-moodi, jossa voi pelata haluamallaan robotilla joko konetta tai ihmistä vastaan. Mistään Tekkenin kaltaisesta mätkinnästä on silti turha haaveilla, sillä käytettävissä olevat liikesarjat ovat erittäin suppeat. Pari hassua comboa ja erilaista hyökkäystä oppii hallitsemaan alle minuutissa, vaikka alussa olevan tutoriaalin hyppäisi yli.
Narinasta huolimatta Zone of the Enders on viihdyttävä paketti, joka sekoittelee onnistuneesti eri genrejä japanilaiseen animeen. Eniten vaikutteita on otettu mätkintä- ja ampumapeleistä. Keitosta on sitten höystetty scifi-henkisellä seikkailujuonella ja koko komeuden kruunaa erittäin upea grafiikka ja viimeistelty äänimaailma.
Valitettavasti Z.O.E on älyttömän lyhyt. Juonen koukeroiden selvittämiseen ei mene yhtä viikonloppua pidempään ja innokkaimmat läpäisevät sen yhdessä illassa.
Kaksinpeli lisää hieman pelin kestoa. Kaikkien seitsemän framen saaminen edellyttää vielä toista läpipeluukertaa, mutta kun tarina on kerran nähty, se ei siitä muutu vaikka valitsisi kaikkein haasteellisimman tason. Ikävä piirre on myös se, että samalla taistelustrategialla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Samojen liikkeiden toistaminen taistelusta toiseen alkaa pikku hiljaa tympiä.
Upea toteutus hipoo lähes täydellisyyttä, mutta kokonaisuutena Z.O.E on selkeä pettymys. Tarinan katsoo mielellään kerran läpi, minkä jälkeen mielenkiinto lopahtaa jyrkästi. Kiireiselle city-ihmiselle lyhyys sopii paremmin kuin hyvin ja myyntiversion mukaan ujutettu Metal Gear Solid 2:n demo lisää Zone of the Endersin haluttavuutta.
Z.O.E-sanastoa, lyhyt oppimäärä
Zone of the Endersin universumissa eletään vuotta 2172. Ihmiskunta on perustanut siirtokuntia Marsiin ja Jupiterin kieroradalle. Käsittämätön teknopulputus luo mukavasti scifi-tunnelmaa, mutta hankaloittaa tarinan ymmärtämistä. Pikakurssi Zone of the Endersin keskeisiin käsitteisiin helpottaa kummasti.
Orbital Frame - Hampaisiin asti aseistettu suurikokoinen lentävä robotti. Rakennusaineena on käytetty harvinaista mineraalia, metatronia, mikä tekee siitä erittäin ketterän. Orbital Frame voi olla miehitetty tai miehittämätön.
Jehuty - Edistyksellinen Orbital Frame -prototyyppi, jonka ympärillä tapahtumat pyörivät. Jehutyn toiminnoista huolehtii ADA, tehokas tietokone ja keinoäly, mutta ohjauksesta vastaa ihminen.
Ender - Ender on yleisnimitys avaruuden laitamilla asustaville siirtolaisille. Maasta katsottuna kaikki muiden planeettojen asukkaat ovat endereitä.
Z.O.E - Zone of the Enders, Marsin fanaattinen sotilasjuntta, joka taistelee UNSF:n (United Space Force) joukkoja vastaan. Leo Stenbuck, 14-vuotias ender-poika sotkeutuu tahtomattaan näiden kahden ryhmittymän väliseen taisteluun.
Antilia - Antilia on valtava avaruusasema Jupiterin kiertoradalla. Se on myös paikka, jonne pelin tapahtumat sijoittuvat. Suuren renkaan sisäpinnalla on lukuisia kaupunkeja ja tehtaita.
LEV - Laborious Extra-Orbital Vehicle. Miehitetty suurikoinen rakennusrobotti, jota käytetään avaruusasemien rakentamiseen.
Metatron - Salaperäinen mineraali, jota löydettiin Callistosta, Jupiterin kuusta 2000-luvun alkupuolella. Metatronin löytyminen vauhditti avaruuden valloitusta merkittävästi. Pelissä metatronilla korjataan kaikki Jehutyn saamat vauriot.
Vector Trap - Vector Trap muodostuu, kun metatronia kiihdytetään pyörivään liikkeeseen. Ympäröivä avaruus kaareutuu ja muodostaa säiliön, jonne voi varastoida tavaraa. Menetelmä säilyttää tavaran koostumuksen muuttumattomana.
Porter - Porter eli vahti hyödyntää Vector Trap -teknologiaa tavaroiden kätkemisessä. Tuhoamalla kaikki Porter-yksiköt voi löytää piilotettuja esineitä.
89