Tomb Raiderin nousu ja tuho

Menestyneen Tomb Raider-sarjan ensimmäisen osan julkaisusta tulee tätä kirjoittaessa kohta kuluneeksi 20 vuotta. Itse sarja ja sen seksikäs sankaritar Lara Croft ovat niittäneet mainetta ajan saatossa niin peleissä, sarjakuvissa, kirjoissa kuin elokuvissakin. Uusin osa, rebootattu Tomb Raider, on menestynyt koko sarjasta parhaiten, myyden kaikki versiot mukaan lukien yli 8,5 miljoonaa kappaletta. Sarjan tie ei ole kuitenkaan koko sen elinkaaren aikana ollut yhtä ruusuinen. 90-luvun lopussa oli hyvin pienestä kiinni, etteivät nämä haudanryöstöön keskittyneet toimintaseikkailut jääneet historian hämäriin ikuisiksi ajoiksi. Mitä tapahtui?

Kaikki alkoi Eidoksen tytäryhtiö Core Designin pelisuunnitelija Toby Gardin visiosta lokakuussa 1996, kun ensimmäinen Tomb Raider julkaistiin. Hän oli halunnut kehittää toiminitaseikkailun, jossa tutkitaan muinaisia hautoja Indiana Jones-hengessä. Gardin mielestä miessankari olisi muistuttanut tätä ruoskaa heiluttelevaa arkeologia liikaa, joten pääosaan vaihdettiin eteläamerikkalainen neito, Laura Cruz, joka sittemmin kuitenkin muutettiin emoyhtiön toiveesta meidän kaikkien tuntemaksi brittiläiseksi Lara Croftiksi.

Alkuperäinen Tomb Raider sai pelimediassa äärimmäisen hyvän vastaanoton ja on Metacriticin mukaan vieläkin sarjan parhaita osia 91 pisteellä. Pelin menestystä avittivat suuresti myös päähenkilön nopeasti saavuttama seksiobjektin rooli, U2:n kiertuevideot ja yleinen videopelaamisen suosion nousu.

Menestys sai tietysti ison pyörän pyörimään. Tomb Raider II kehitettiin tuplamäärällä työntekijöitä ja tuloksena oli kaikin puolin hiotumpi seikkailu. Tekstuurit olivat yksityiskohtaisempia, valaistusefektit näyttävämpiä ja tutkittavat alueet laajempia. Larakin sai uusia vaatteita edettyään tarpeeksi pitkälle ja vapaasti heiluvan palmikon. Koska peli julkaistiin vain vuosi alkuperäisen jälkeen, lokakuussa 1997, ei Tomb Raider II sisältänyt paljoakaan varsinaisia uudistuksia. Kentät rakennettiin vanhalla pelimoottorilla ja muut lisäykset olivat lähinnä kosmeettisia.

Jatko-osan perintöä ei kuitenkaan kannata vähätellä. Lara-buumi sai taakseen lisää kannattajia ja myyntiluvutkin pysyivät alkuperäisen kanssa lähes yhtä korkeina. Myös näytellystä elokuvasta alettiin kuiskia. Sarjan potentiaalin tiedostamisesta videopelimaailmassa kertoo kuitenkin ehkä kaikista eniten se, että Sony laati Eidoksen kanssa sopimuksen Tomb Raiderin konsoliyksinoikeudesta. Näin ollen PlayStationin kilpakumppanit, Sega Saturn ja Nintendo 64 jäivät tämän jälkeen täysin ilman Lara Croftin seikkailuja.

Eidos painosti Core Designia takomaan rautaa kun se on kuumaa ja jälleen kerran vain vuosi edellisen osan julkaisusta, marraskuussa 1998, Tomb Raider III: The Adventures of Lara Croft näki päivänvalon. Kolmas osa oli edelleen alkuperäisen pelimoottorin varassa, mutta uudistuksia tarjoiltiin ennen näkemättömien liikkeiden, aseiden, ajoneuvojen ja etenemisvaihtoehtojen muodossa. Lyhyt kehitysaika näkyy kuitenkin kaikessa. Vaikka pelimekaniikka itsessään on pysynyt toimivana itsenään, Tomb Raider III on lähempänä kenttäpäivitystä sarjan edeltävään osaan nähden. Erityisesti silmään pistävät PlayStationilla kerättävät tallenuskristallit, joita ei ehditty sisällyttää PC-versioon aikarajan puitteissa.

Tässä vaiheessa mediakaan ei mennyt enää halpaan. Suurin osa arvosteluista kertoi pelin olevan hyvä ja viihdyttävä, mutta liian samankaltainen aikaisempien osien kanssa. Myös kuluttajien lievä tyytymättömyys näkyi myyntilukujen notkahduksena, vaikka miljoonista oli edelleen kyse.

Tomb Raider III:n laimean vastaanoton jälkeen Corella tajuttiin, että trendi ei voi jatkua samalla tavalla. Vuosittaisen deadlinen lähestyessä kehityspöydälle otettiin seikkailu, jossa palattaisiin menestyksen alkulähteille, eli hautojen ryöstämiseen. Vastakohtana sarjan edellisten osien jatkuvasti urbaanimpaan suuntaan kehittyneille kentille, lokakuussa 1999 ilmestynyt Tomb Raider: The Last Revelation sijoittui pelkästään Egyptiin ja sen moninaisiin hautakammioihin. Alkuperäistä pelimoottoria oli jälleen kerran viilattu ja tällä kertaa päästiinkin suurimpiin uudistuksiin sitten Tomb Raider II:n. Laran hahmo oli yksityiskohtaisempi kuin koskaan, kentät jakautuivat useampiin osioihin, joiden välillä pystyi vapaasti likkumaan ja tähdättäviä vihollisia pystyi vaihtamaan lennosta. Kooltaan The Last Revelation on kenties tähän päivään mennessä koko sarjan laajin, sillä se sisältää 35 eri kenttää.

Peli kaatuu kuitenkin kunnianhimoisuuteensa. Viimeisten kenttien suunnittelu ja pulmapähkinät kokevat ihan selkeän tason laskun ja alussa varsin useasti tarinaa eteenpäin kuljettavat välinäytökset loistavat poissaolollaan. Tuntuu kuin kehittäjät eivät olisi jaksaneet työstää seikkailua aivan valmiiksi asti. Ja tästä antaa osviittaa myös pelin päätös, jossa Lara hautautuu elävältä viimeisen pyramidikompleksin oviaukon sortuessa, näin ollen antaen Core Designille mahdollisuuden päättää sarja lopullisesti The Last Revelationiin.

Tällainen ei kuitenkaan käynyt emoyhtiö Eidokselle. Vaikka The Last Revelationin myynnit jäivät jälleen kerran edeltävien osien varjoon, oli tilaus seuraavalle Tomb Raiderille jo vetämässä. Edellisessä osassa oletetusti menehtyneen sankarittaren ongelma ratkaistiin muisteloteoksella, jossa Laran ystävät kertaavat hänen varhaisempia seikkailujaan. Marraskuussa 2000 julkaistu Tomb Raider Chronicles oli jo niin selkeä rahastus, että jopa sarjan pitkäaikaiset fanit joutuivat tunnustamaan, että seikkailija-arkeologin ura oli katkolla. Peli otti jälleen kerran etäisyyttä haudanryöstämisestä, leikkasi The Last Revelationin keston kolmasosaan ja sisälsi sen verran tökeröitä kenttäsuunnitteluratkaisuja, että jälleen kerran kehnompien myyntilukujen syitä ei tarvinnut kaukaa etsiä. Edes PC:lle mukana tullut kenttäeditori ei nostanut suosiota.

Hädin tuskin miljoonaan myytyyn peliin yltänyt Chronicles osoitti viimein Tomb Raiderin julkaisijalle, että sarja tarvitsi pikaista päivitystä ja lisää kehitysaikaa. Valitettavasti seuraavana oli vuorossa uudelle konsolisukupolvelle siirtyminen, mikä ei tunnetusti käy aina täysin kivuttomasti. PC:lle ja PlayStation2:lle 2003 ilmestynyt Tomb Raider: Angel of Darkness oli lähes viimeinen naula menestyksekkään sarjan arkkuun. Kyseessä oli nimittäin joidenkin mielestä jopa pelaamiskelvoton kasa bugeja. Core Design sai lähteä ja emoyhtiössä alettiin miettiä hartaasti, mikä meni vikaan ja miten kaikkien huulilla ollut sankaritar ja hänen huikeat seikkailunsa päätyivät keskinkertaisuuden syövereihin.

Onneksi tarina ei päättynyt näin murheellisiin kuvioihin. Crystal Dynamicsin otettua kehitysvastuun ja sarjan rebootattua 2013 Lara on jälleen kivunnut parrasvaloihin. Alkuperäisen Tomb Raiderin nousu ja tuho jää kuitenkin muistuttamaan pelimaailmaa siitä, mihin ryöstöviljely ja uusien julkaisujen kiirehtiminen voi johtaa. Tällaisia tapauksia ei valitettavasti tarvitse etsiä nykyisessäkään pelimaailmassa kauhean kaukaa. *köhköh* Guitar Hero, *köhköh*, Assassin's Creed.

Kaikki vanhoista Tomb Raidereista kiinnostuneet voivat tänään startaneen Tomb Raider Chroniclesin myötä palauttaa mieleen tai tutustua sarjan viiteen ensimmäiseen peliin Let's Play kanavallani. Neljä ensimmäistä on jo pelattu läpi ja viideskin valmistuu tuota pikaa. Kirjoittakaa kommentteihin, mitä mieltä itse olette sarjan alkuajoista!

Lisää aiheesta